torstai 5. heinäkuuta 2012

Mehevä mansikka-banaanikakku – Mahlane maasika-banaanitort




Kakun sisälle voi laittaa pelkästään banaania, sopivat myös kirsikat. Mansikka nostaa kakun makua ja tuo aavistuksen mukavaa happamuutta sille. Se ei ole kovin makea ja rasvainen kakku.

12 palaa
Valmistusaika 1 tunti + suklaan kovettumisen aika

6 kananmunaa
10 rkl sokeria
10 rkl vehnäjauhoja
3 isoa rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
noin ½ dl maitoa (maitoa sen verran, että taikina olisi sopivasti notkea)
100 g sulatettua voita
1 ½ isoa banaania paloina
200 g puhdistettuja mansikoita paloina

Koristelu:
200 g tummaa leivontasuklaata
loraus ruokaöljyä
hasselpähkinärouhetta

Vaahdota yleiskoneessa munat ja sokeri keskenään. Sekoita erillisessä kulhossa kuivat aineet keskenään sekä sekoita se munavaahdon joukkoon. Lisää voi ja maito. Viimeisenä kääntele taikinan joukkoon banaani ja mansikka.

Voitele kakkuvuoka ja ripottele sen pinnoille korppujauhoja. Kaada taikina vuokaan ja paista kakku uunin keskitasolla 185 asteessa 45 minuuttia tai kunnes se on kypsä. Tarkista sitä puutikulla. Kun tikkuun ei tartu enää taikinaa, silloin se on kypsä.

Kumoa kakku vuoasta ja anna sillä jäähtyä.

Sulata vesihauteessa tai mikrossa suklaa. Sekoita sulanut suklaan joukkoon loraus ruokaöljyä, silloin se valuu kakun päällä paremmin. Nosta jäähtynyt kakku ritilälle, mikä on hieman irti pöydästä. Aseta sen alle leivinpaperi tai iso lautanen. Valuta suklaata kakulle ja lopuksi koristele suklaan pinta hasselpähkinärouheella. Anna ylimääräisellä suklaalla valua paperille tai lautaselle.

Nosta kakku jääkaappiin, missä suklaa kovettuu.

Tervetluoa minun blogin lukijaksi, Teuvo!

***

Tordi sisse vôib panna ka ainult banaani, sobivad on ka kirsid. Maasikad tôstavad tordi maitset ja toovad veidi mônusat hapusust sellele. See ei ole eriti magus ja rasvane tort.

12 viilu
Valmistamise aeg 1 tund + shoholaadi kôvaks muutumise aeg

6 kanamuna
10 sl suhkrut
10 sl nisujahu
3 suurt sl kakaopulbrit
2 tl küpsetuspulbrit
umbes ½ dl piima (piima nii palju, et taigen muutub nôrgemaks)
100 g sulatatud vôid
1 ½ suurt banaani tükkidena
200 g puhastatud maasikaid tükkidena

Kaunistus:
200 g tumedat küpsetusshokolaadi
veidi toiduôli
purustatud sarapuupähklit

Vahusta köögikombainiga munad ja suhkur omavahel. Sega eraldi kausis kuivad ained omavahel läbi ja lisa need munavahu sisse. Lisa sulatatud vôi ja piim. Viimasena sega taignasse banaani ja maasika tükid.

Määri tordipôhjale vôid ja raputa selle pind riivsaiaga üle. Kalla taigen tordivormi sisse ja tôsta se ahju keskmisele kôrgusele 185 kraadi 45 minutiks küpsema vôi nii kauaks kuni tordipôhi on küpse. Kontrolli seda puutikuga. Kui tikule ei jää tainast, siis see on küpse.

Eemalda tort vormist ja anna sellel jahtuda.

Sulata shokolaad mikrolaineahjus vôi veekausis (umbes pool kastrulit on vett täis, anna veel minna keema, aseta kauss shokolaaditükkidega, mille ääred katavad kastruli, pôhjaga kuuma vette. Tôsta kastrul pliidilt ning anna shokolaadil sulada. Ära lase kuuma vee aurul pääseda shokolaadikaussi). Sega veidi ôli sulanud shokolaadi sisse, mis muudab shokolaadi jooksvamaks. Tôsta jahtunud tordipôhi ahjurestile vôi terasest kuuma-alusele, pane alla suur taldrik vôi küpsetuspaberi tükk. Resti ja laua vahele peab jääma veidi ruumi. Nôruta sulanud shokolaad tordile ja lôpuks kaunista pähklitega. Anna üleliigsel shokolaadil nôrguda paberile vôi taldrikule.

Tôsta tort külmkappi, kus shokolaad muutub kôvaks.

Teretulemast minu blogi lugejaks, Teuvo!

2 kommenttia:

  1. Olet melkoinen kakkumaakari!
    Tämäkin kakku niin herkullisen näköinen.
    Linnunlaulua päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kakku tuli Muumi-mansikka-kermavaahtokakun lomassa. Muumikakut olivat sen verran pieniä, että ajattelin leipoa yhden lisää. Yleiskone oli jo pöydällä ja taikinan valmistaminen on helppoa, vaan aineiden sekoittamista keskenään. Suklaalevy ja pähkinärouhetta oli kaapissa, banaania ja mansikoita kulhossa keittiöpöydällä.

      Meillä oli eilen illalla rankkasade ja nyt on niin hyvä ilma ulkona. Ulos!!!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...