lauantai 6. joulukuuta 2014

Puolukkajäädyke kookosjauhon kera – Külmutatud pohlamagustoit kookosjahuga


FIN Postauksen sponsori on Urtekram. Yhteistyössä: Urtekram ja Deski.

Sain taas tuotepaketin Urtekramilta viestintätoimisto Deskin kautta. Paketissa oli tuotteita, mistä sopii valmistaa jouluruokia. Paketissa oli mm. karkeaa kookosjauhoa ja paahdettuja kookoslastuja. Olin viikon verran katsellut pakettia keittiön pöydällä ja sitten iski idea, että puolukka ja kookos saattaa sopia hyvin keskenään yhteen. Minulla oli purkki puolukkahilloa jääkaapissa, otin lusikallisen sitä ja ripottelin kookosjauhoa hillon päälle ja söin sen pois. Jep! Sopivat yhteen. Näin päätin valmistaa puolukkajäädykettä karkean kookosjauhon kera, koska se jälkiruoka sopii mainiosti joulukuulle. Minulla oli Arlan silikonivuokia ja tein niihin annosjäädykkeet. Koristelin jälkiruoka-annoksen tarjoilulautasella valkosuklaalla, puolukoilla ja paahdetuilla kookoslastuilla. Lopputulos on sitten niin erinomaisen hyvä, että se pysäyttää hengityksen muutamaksi hetkeksi ja ottaa hiljaiseksi. Jotain minä osaan!!! Puolukoista tulee kiva ja ihanaa vähän karvaista hapanta makua, mikä on samassa freesi. Pehmeä kookos tasapainottaa puolukan pistävää makua. Paahdetut kookoslastut ovat pikkaisen makeahkot ja niissä on tietenkin se mukava paahteinen sävy. Jäädyke tuli sopivasti makea ja freesi, mutta sulatettu valkosuklaa koristeena antaa syviä ja hyvin makeita makupilkkuja kokonaisuuteen. Valmistin jäädykkeen tuhdista paksusta turkkilaisesta jogurtista ja kuohukermasta eli se on ihana rasvainen ja kermainen jälkiruoka, mutta koska jäädyke on pakastettu, sitten siinä on pakastettuja kiteitä, minkä johdosta se on sopivasti kylmä ja keveyt. Jee! Tämä jälkkäri on onnistuminen. Suosittelen kylmäviileästi lämpimällä sydämelläni.

Kuvan karkea kookosjauho ja paahdetut kookoslastut Urtekramilta - Pildil olevad karge kookosjahu ja röstitud kookoslaastud Urtekramilt


6 annosta
Valmistusaika 45 minuuttia + vuorokausi pakastamista

2 dl puolukoita
2 dl kuohukermaa
200 g turkkilaista jogurttia
½ - 1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ dl Urtekramin karkeaa kookosjauhoa

pakastettuja puolukoita koristelua varten
100 g sulatettua valkosuklaata
Urtekramin paahdettuja kookoslastuja


Keitä puolukoita pienessä kasarissa hellan levyllä keskilämmöllä kunnes mehu irtoa. Siivilöi puolukoista mehu/sose pieneen kulhoon ja anna jäähtyä.

Kaada kuohukerma kulhoon ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Vaahdota vispilällä kuohukerma notkeaksi vaahdoksi. Sekoita ja vatkaa joukkoon jogurtti sekä lopuksi jäähtynyt puolukkamehu/sose. Sekoita kaikesta tasainen seos. Lusikoi seos silikonivuokiin ja koputa niitä pöydän vasten, että seos tulee tiivis ilman ilmakuplia. Nosta silikonivuoat isoon kannelliseen muovirasiaan, sulje kannella ja nosta pakastimeen. Pakasta yön yli.


Nosta jäädyke jääkaappiin 45 minuuttia ennen tarjoilua, että se pehmenee sopivasti ennen tarjoilua. Irrota sormilla silikonivuokien reunat, laita vuoat nurinkurin tarjoilulautasille ja paina pikkaisen sormella pohjalle, näin silikonivuoat irtoavat helposti. Sulata valmis valkosuklaa ja lusikoi se pieneen muovipussiin, leikkaa muovipussin yksi kärki pois ja koristele sulanut valkosuklaalla jälkiruoka-annokset. Koristele jälkiruoka-annokset vielä puolukoilla ja paahdetuilla kookoslastuilla. Tarjoile heti.

***


Urtekramin paketissa oli vielä luomu mantelia ja aurinkokuivattua taatelia. Ne laitoin tarjoiluastiassa sohvapöydälle, mistä niitä on hyvä napostella telkkarin katsomisen lomassa. Ja muuten paahdettuja kookoslastuja sopii myös laittaa kupissa esille, koska niitä on kiva napata suuhun ja pureskella kun kotoilee joulujen aikana kotona.

***

EST Postituse sponsor on Urtekram. Koostöös: Urtekram ja Deski.

Sain jälle paki Urtekrami toodetega reklaamibüroost Deski. Pakis oli tooteid, mis sobivad jôulutoitude tegemiseks. Seal leidus mh. karget kookosjahu ja röstitud kookoslaaste. Olin nädala vaatanud pakki köögilaua peal ja siis tuli pähe idee, et pohlad ja kookos sobivad omavahel kokku. Mul oli külmkapis pohlamoosi, vôtsin seda lusikaga ja raputasin kookosjahu peale ning sôin ära. Jep! Need sobivad kokku. Nii otsustasin valmistada Soomes väga tuntud külmutatud pohlamagustoitu kookosjahuga, sest see sobib väga hästi just jôulukuule. Mul on Arla silikoonvorme ja tegin nende sisse portsjonid. Kaunistasin magustoidu portsjonid serveerimistaldrikutel valge shokolaadiga, pohlade ja röstitud kookoslaastudega. Lôpptulemus on nii vôrratu, et see peatab hingamise môneks hetkeks ja teeb sônatuks. Midagi mina ikkagi oskan teha!!! Pohladest tuleb mônusat ja veidi môrkjashaput maitset, mis on samas ka selline värske. Pehme kookos tasakaalustab pohlade pistvat maitset. Röstitud kookoslaastud on veidi magusad ja muidugi on nendel seda mônusat röstitud maitset. Pohlamagustoit tuli sobivalt magus ja värske, aga sulatatud valge shokolaad kaunistusena annab sügavaid ja väga magusaid maitsetäppe kogu tervikule. Valmistasin magustoidu paksust türgi jogurtist ja rôôsast koorest, nii et see on mônus rasvane ja koorene magustoit, aga tänu sügavkülmutamisele on sellesse tulnud külmakristalle tänu millele jälle magustoit on sobivalt kergemaitseline. Jee! See magustoit on ônnestumine. Soovitan külma rahuga, aga sooja südamega.


6 portsjonit
Valmistusaeg 45 minutit + ööpäev sügabkülmas

2 dl pohle
2 dl vahustatavat rôôska koort
200 g türgi jogurtit
½ - 1 dl suhkrut
1 tl vaniljesuhkrut
½ dl Urtekrami karget kookosjahu

sügavkülmutatud pohlasid kaunistuse jaoks
100 g sulatatud valget shokolaadi
Urtekrami röstitud kookoslaaste

Keeda pohlasid väikses kastrulis pliidi peal keskmisel temperatuuril kuni mahl neist erladub. Kurna ja hôôru pohladest mahl ja püree läbi kurna väiksesse kaussi välja ning anna sellel jahtuda.

Kalla koor teise kaussi ja lisa suhkur ja vaniljesuhkur. Vahusta vispliga koor nôtkeks vahuks. Sega ja klopi hulka jogurt ning lôpuks jahtunud pohlapüree. Sega kôik ained ühtlaseks seguks. Tôsta segu lusikaga silikoonvormidesse. Raputa vormi nii palju, et seos täidab tihalt vormid ja magustoidu sisse ei jää ôhuauke. Tôsta vormid suurde plastmasskarpi ja sulgesee kaanega ning tôsta sügavkülma. Anna külmuda üle öö.

Tôsta külmutatud magustoit külmkappi 45 minutit enne selle serveerimist, et see jôuab muutuda sobivalt pehmeks. Ava sôrmedega silikoonvormi ääred, keera vormid pôhi ülespoole serveerimistaldrikutele ja vajuta pôhjast sôrmega, nii tuleb vorm magustoidust lahti. Sulata valge shokolaad, tôsta lusikaga väiksesse kilekotti, lôika kilekotilt üks nurk ära ning kaunista shokolaadiga magustoiduportsjonid taldrikutel. Kaunista veel pohlade ja röstitud kookoslaastudega. Serveeri kohe.

***

Kuvan mantelit ja aurinkokuivatut taatelit Urtekramilta - Pildil olevad mandlid ja päiksekuivatatud tatlid Urtekramilt


Urtekrami pakendis oli veel mandleid ja päiksekuivatatud tatleid. Need panin serveerimisnôuga diivanilauale, kust neid on hea vôtta ja süüa televiisori vaatamise ajal. Muideks, ka röstitud kookoslaaste vôib väikse kausiga esile panna, sest ka neid on hea nosida jôulude ajal kui ollakse kodus ja nauditakse kodurahust.



Kuvan tuotteet Urtekramilta - Pildil olevad tooted Urtekramilt

4 kommenttia:

  1. Prinsessa jälkiruokaa ... pinkkiä.
    Jännittävää joulunalusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuli pinkkiä prinsessaa. Hyvää joulua!

      Poista
  2. oi , täällä onkin oikein paljon hyvääääää, Ihana joulua !

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...