perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mustikka-valkosuklaamuffinit – Mustika-valgeshokolaadimuffinid


Taikinan ohje on Dr.Oetkerilta. Mustikat ja suklaan olen itse lisännyt. Mustikat ja suklaarouheen voi lisätä myös suoraan taikinaan, vaikka minä laitoin ne kahden taikinakerroksen väliin. Minun tavalla muffinit tulivat ”puhtaita”, hillittyjä, sieviä, pehmeitä ja erittäin hyviä.

12 muffinia
Valmistusaika 40 minuuttia

Taikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita
1 dl maitoa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa

runsas 1 dl mustikoita
12 palaa valkosuklaata
tomusokeria

12 kpl muffinivuokia

Sekoita kananmuna ja sokeri tasaiseksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja sulatettu voi. Sekoita voimakkaasti kunnes taikina on kuohkeaa ja tasaista.

Aseta jokaisen muffinivuoan muffinin paikalle yksi muffinivuoka. Nosta 1 rkl taikinaa jokaiseen vuokaan. Nosta 1 tl mustikoita jokaiseen vuokaan ja vielä kerran 1 rkl taikinaa mustikoiden päälle. Pistä jokaiseen vuokaan taikinaan yksi pala suklaata.

Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15 minuuttia. Kokeile puutikulla ovatko muffinit valmiita. Jos tikkuun tarttuu vielä taikinaa jatka paistamista minuutti kerrallaan, kunnes muffinit ovat valmiita.

Hunnuta tomusokerilla jäähtyneet muffinit.

***


Taigna retsept on Dr.Oetkerilt. Mustikad ja shokolaadi olen ise lisanud. Mustikad ja shokolaadi vôib lisada ka otse taignasse, kuigi minä panin need kahe taignakihi vahele. Minu moodi muffinid tulid ”puhtad”, tagasihoidlikud, armsad, pehmed ja väga head.

12 muffinit
Valmistamise aeg 40 minutit

Taigen:
3 kanamuna
2 dl suhkrut
50 g vôid
1 dl piima
2,5 dl nisujahu
1 tl küpsetuspulbrit
veidi soola

kuhjaga 1 dl mustikaid
12 tükki valget shokolaadi
tuhksuhkrut

12 paberist muffinivormi

Sega kanamunad ja suhkur ühtlaseks. Lisa omavahel segatud kuivad ained, piim ja sulatatud vôi. Sega tainast hästi kôvasti kuni see on kohev ja ühtlane.

Aseta iga muffinivormi muffini kohale üks muffinivorm. Tôsta 1 sl tainast iga vormi sisse. Tôsta 1 tl mustikaid iga vormi sisse taigna peale ja tôsta veel 1 sl tainast mustikate peale. Pista iga muffinivormi taigna sisse tükk shokolaadi.

Küpseta 200 kraadises ahjus keskmisel kôrgusel 15 minutit. Kontrolli puutikuga, kas muffinid on valmis. Kui tikule jääb veel tainast, siis jätka küpsetamist üks minut korraga kuni muffinid on valmis.

Loorita jahtunud muffinid tuhksuhkruga.

6 kommenttia:

  1. Valkosuklaa ja mustikat ovat aivan lyömätön yhdistelmä, pakko kokeilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Muffinin perustaikina oli kyllä tosi hyvä!

      Poista
  2. Tein juuri hetki sitten valkosuklaa-vadelmamuffineita ja ne olivat myös herkkua : ) mustikka sopii varmasti kivasti myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti valkosuklaa ja vadelma sopivat erittäin hyvin yhteen. Ja kyllä mustikka sopii valkosuklaan kanssa!

      Poista
  3. Tavaton, jotta ovat kuohkeita!
    Hehkeitä heinäkuun viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä! Miten kuohkeita! Dr.Oetkerilla ovat hyvät ohjeet. Hyvää elokuuta!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...