Näytetään tekstit, joissa on tunniste magusad küpsetised EST. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste magusad küpsetised EST. Näytä kaikki tekstit
lauantai 24. kesäkuuta 2017
Mansikan ja ruusuterälehtihillon makuinen Britakakku, blogi 7 v. – Maasika ja roositeralehemoosimaitseline Brita tort, blogi 7 a.
Kesäkuun puolessa välissä täytti blogini 7 vuotta. Siinä ajassa on paljon tapahtunut ja melkein kaikki on ollut postiivista kokemusta. Pähkinäkuoreessa sanottuna noin 3,5 vuoden kohdalla näyttivät blogin lukijamäärät vain jyrkkää nousua, mutta sitten löysivät mainostajat ja erilaisten tapahtumien järjestäjät blogin ja alkoi tulla paljon kutsuja tapahtumiin. Tietenkin silloin kun osallistuin niihin, en pystynyt olemaan enää näin paljon läsnä blogissa ja blogiin tuli etäisyyttä, mikä vaikutti postauksien ja kommenttien määrään sekä lukijakäynteihin. Vuosien varrella ovat monet minun blogiystävät lopettaneet toimintansa ja minä oman elämän tilanteen kanssa en ole pystynyt hankimaan uusia ystäviä ja näin ei ole blogissa viime vuosien aikana enää sellaista kommenttien virtaa ollut kuten alkuvuosina. En ole myös itse ehtinyt kovin paljon kirjoittaa toisille kommentteja, koska tietenkin on minullakin pakko rajata, miten paljon käytän omaa aikaa työpäivän jälkeen kotona internetissä. Elämän realiteetit tulevat vastaan.
Kiitos, kiitos, kiitos! Edelleen tulee minun blogiin paljon kutsuja Suomesta ja viime aikoina on alkanut tulla myös Virosta. Käyn tapahtumissa mahdollisuuksien mukaan ja ilman muuta on tämäkin kaksikielinen blogi mainostajille hyvä mainoskanava, koska blogin tilastoista näen, miten mainospostauksia on luettu satoja ja tuhansia kertoja. Näen blogin tilastoista, miten mainospostaukset nousevat taas ja taas esille. Olen etuoikeutetussa asemassa siinä mielessä, että minulla on ollut monia kohtaamisia omasta alasta innostuneiden asiantuntijoiden kanssa ja heidän into on positiivisella tavalla vaikuttanut minuun. Siitä voi olla vain ja ainoastaan tyytyväinen kun voi nauttia hyvästä ruoasta ja saa keskustella kivojen ihmisten kanssa. Blogia on pyydetty kerran myös erään Suomen ruokasivuston blogiksi, mutta silloin oli minulla itselläni omaan blogiin kyllästymisen vaihe päällä, koska blogin postauksien Top-listalle nousi vanhoja reseptejä ja postauksia, jotka eivät kuvaa enää minua enkä halunnut niiden kanssa mennä isommalle palstalle. Yleisestikin pitää blogia uusia, mutta minulla ei ole tällä hetkellä resursseja sitä varten. Minulta on kysytty, mitä minä saan siitä, että teen mainospostuksia? Kaikki ne mainos- tai yhteistyötilaisuudet ja kohtaamiset niissä ihmisten kanssa ovat rikastaneet elämääni hyvin merkittävällä tavalla ja sen arvoa ei voi mitata. Ilmaiseksi en ole saanut mitään, koska oman työn lisäksi verotan kaiken blogin kautta tullut rahanarvoisen tulon. Tietenkin välittyy kokemuksien kerääminen tapahtumista myös kodin ruokapöydälle ja vuosien varrella on kehittynyt minulle aika rutinoitunut toiminta, miten minä pyöritän omaa kotitaloutta ja blogia. Summa summarum, tämä blogi jatkaa toistaiseksi samalla rutinoidulla tavalla, sopivasti aktiivisena, käyn edelleen mahdollisuuksien mukaan tapahtumissa jos kutsuja tulee ja jaan postauksien kautta omassa kotikeittiössä valmistettujen ruokien ohjeita blogissa kunnes käy toisin.
Syntymäpäiväaiheiseen, Juhannustuoksuiseen postaukseen ja kesäaikaan sopii erinomaisesti Mansikan ja ruusun terälehtihillon makuinen Britakakku. Ruusun terälehtihillo on suomalainen tuote
Kotajan maatilalta Vampulasta. Hillo on valmistettu viidestä Rosa Rugostan kukasta. Tuttavuus ruusuhillon kanssa syntyi pari vuotta sitten Herkkujen Suomi mediakierroksella. Hillo sopii tietysti juuston kera nautittavaksi, mutta minä näin sauman valmistaa siitä kesäinen Britakakku. Ainakin Espoossa Ison Omenan K-citymarketissa on tämä hillo myynnissä.
Britakakku on vallaton kakku, koska se menee uunissa paistumisen aikana elämään ihan omaa elämäänsä ja ottaa ihan oman muotonsa. Valmistin kakkupohjan Laitilan Free Range munista. Niistä tuli ihana kotikanamunan maku kakkupohjalle ja pohjan väri tuli kaunis keltainen. Muutenkin kakun pohja ja täyte onnistuivat niin hyvin, että tämä kakku on vain yksi suuri lysti ja nautinto. Erinomainen kesäkakku. Ruusihillo tuo pikantin uuden näkökulman ja yllätysmomentin syömisen nautintoon. Suosittelen lämpimästi sitä kakkua leipoa!!!
15 isoa palaa
Valmistus1,5 tuntia + pohjan jäähtymisen aika
Pohja:
voita leivinpaperin voiteluun
150 g huoneenlämpöistä voita
1 ½ dl sokeria
4 Laitilan Free Range kananmunan keltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 ½ dl rasvatonta maitoa
Marenki:
4 Laitilan Free Range kananmunan valkuaista
2 dl sokeria
kourallinen mantelilastuja
Täyte:
4 dl kuohukermaa
3 rkl tai maun mukaan sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g tai maun mukaan Finnish Plant ruusun terälehtihilloa
250 g mansikoita
tomusokeria
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Vaahdota joukkoon keltuaiset yksi kerrallaan. Yhdistä vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Aseta leivinpaperi uunipellin päälle. Voitele leivinpaperi. Levitä taikina sen päälle uunipannun kokoiseksi levyksi.
Pese ja kuivaa vatkaimet. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja vatkaa sokeri vähitellen joukkoon. Kun seos on jäykkää ja kiiltävää, levitä se pohjataikinan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastuja.
Paista uunin keskitasolla 175-asteessa noin 25 minuuttia kunnes marenki on kauniin vaaleanruskeaa. Anna jäähtyä.
Tarvittaessa huuhtele mansikat, leikkaa kannat pois ja paloittele mansikat. Jätä muutamaa mansikkaa kakun koristelua varten. Vaahdota kerma, sokeri ja vaniljasokeri. Kääntele joukkoon ruusun terälehtihillo ja mansikkapalat.
Puolita jäähtynyt kakkulevy. Nosta toinen puolikas tarjoiluvadille. Levitä päälle täyte. Nosta toinen kakkulevy päälle. Koristele mansikoilla ja hunnuta tomusokerilla. Tarjoile.
***
Juuni keskel täitis minu blogi 7 aastat. Selle aja jooksul on palju juhtunud ja peaaegu kôik on olnud positiivseid kogemusi. Pähklikoores välja öelduna umbes 3,5 aasta kohal näitasid minu blogi lugejaarvud ainult järsku tôususuunda, aga siis leidsid reklaamijad ja kôiksuguste ürituste korradajad minu blogi üles ja mulle hakkas tulema palju kutseid. Muidugi, siis kui ma osalesin üritustel, ei saanud ma olla blogi juures ja tuli kaugust blogist. Ma ei jôudnud teha nii palju postitusi kui varem ja see nägi postituste, lugejate ja kommentaaride hulgas. Seitsme aasta jooksul on mitmed blogisôbrad lôpetanud oma tegevuse ja mina ei ole kiire elu tôttu suutnud otsida uusi sôpru. Seda näeb selles, et viimastel aastatel ei ole enam kommentaare postituste lôpus kui oli alguseaastatel. Ei ole ka ise jôudnud teistele eriti palju kommentaare kirjutada, sest minagi pean rajama oma aja kasutamist ja ma ei jaksa tööpäeva järgi istuda kôiki ôhtuid internetis.
Tänud, tänud, tänud! Pidevalt tuleb blogisse kutseid Soomest ja viimasel ajal on hakanud tulema ka Eestist. Osalen üritustel oma vôimaluste piires ja iseenesest môistetavalt on see blogi reklaamijatele hea reklaamikanal. Blogi statistikast näen, kuidas reklaampostitusi on loetud sadu ja tudandeid kordi ja aeg-ajalt tôusevad need blogi statistikas esile. Olen eelistatud olukorras selle tôttu, et minul on olnud palju huvitavaid kohtumisi oma alast innustunud spetsialistidega ja nende ind on loomulikult positiivselt môjutanud ka mind. Nautides heast toidust ja toredast seltskonnast vôib tunda ainult rahulolu ja tänutunnet. Minu blogi on ükskord kutsutud ka ühe Soome toiduportaali alla, aga siis oli minul oma blogist küllastumise tunne sees ja ma ei tahtnud vaadata vanu postitusi blogi Top-nimekirjas, mis ei esinda enam minu praegust maitset ja mina ning ma ei tahnud nendega minna suuremale palstale. Seda blogi peab palju uuendama, aga minul ei ole praegusel hetkel resursse selle jaoks. Minult on küstitud, mida ma saan reklaamide tegemise eest? Kôik need kohtumised huvitavate inimestega ja hästi korraldatud üritused on rikastanud minu elu väga palju ja selle väärtust ei ole vôimalik môôta. Tasuta see minule ei ole tulnud, sest ma maksan rahaväärtuses tulnud tulust tulumaksu. Muidugi välituvad saadud kogemused ka minu enda kodukööki ja aastate jooksul on välja arenenud rutiine tegevus, kuidas ma pööritan oma kodumajandust ja seda blogi. Kokkuvôttena öeldes, see blogi jätkab sobiva aktiivsusega omas rutiinis, osalen vôimaluste piires üritustel kui kutseid osalemiseks tuleb ja jagan oma koduköögis valmistatud toitude retsepte kuni midagi muutub.
Sünnipäevateemalisse, Jaanipäevalôhnalisse postitusse ja suveaega sobib suurepäraselt Maasika ja roosi teralehtemoosi maitseline Brita tort. Roosi teralehemoos on soome toode Kotaja talust Vampulast. Moos on valmistatud viiest Rosa Rugosta ôiest. Tutvus selle moosiga algas minul paar aastat tagasi Herkkujen Suomi (Delikatesside Soome) meediale korraldatud tutvusringkäigult. Moos sobib muidugi juustuga nautimiseks, aga mina nägin ka vôimalust kasutada seda suvises Brita tordis. Vähemalt Espoos Iso Omena K-citymarketis on see moos müügil. Eestis olen paar aastat tagasi Pôltsamaa Roosiaiast ostnud kaasa Bulgaaria roosimoosi.
Brita tort on üks vallatu tort, sest see hakkab ahjus küpsemise ajal oma elu elama ja vôtab sisse täiesti oma ettearvamatu kuju. Kasutasin tordi pôhja valmistamisel Laitila Free Range kanamune ja tordipôhi tuli hea kodukanamunade maitsega ja selle värv tuli ilus kollane. Tordi pôhi ja täidis ônnestusid nii suurepäraselt, et selle tordi söömine oli üks suur lôbu ja nauding. Suurepärane suvetort! Roosimoos annab tordile uue pikantsema väljavaate ja üllatusmomendi söömishetke. Soovitan soojalt seda torti ka ise küpsetada.
15 suurt tükki
Valmistus1,5 tunti + pôhja jahtumise aeg
Pôhi:
vôid küpsetuspaberi määrimiseks
150 g toasooja vôid
1 ½ dl suhkrut
4 Laitila Free Range kanamunakollast
2 dl nisujahu
2 tl küpsetuspulbrit
1 ½ dl rasvavaba piima
Besee:
4 Laitila Free Range kanamunavalget
2 dl suhkrut
poatäis mandlilaaste
Täidis:
4 dl vahustatavat rôôska koort
3 sl vôi maitse järgi suhkrut
1 tl vaniljesuhkrut
100 g vôi maitse järgi Finnish Plant roosi kroonlehe moosi
250 g maasikaid
tuhksuhkrut
Vahusta pehme vôi ja suhkur. Vahusta hulka üks munakollane korraga. Ühenda nisujahu ja küpsetuspulber. Sega se vaheldumisi piimaga taigna sisse. Määri vôi küpsetuspaberile. Aseta see suurele ahjuplaadile. Määri taigen küpsetuspaberile ahjuplaadi suuruseks. Pese ja kuivata kööbikombaini kauss ja vispel. Vahusta munavalged kôvaks vahuks ja vahusta hulka vähe haaval lisades suhkur. Kui seos on kôva ja läikiv, määri see taignale. Raputa peale mandlilaaste.
Küpseta ahju keskmisel tasemel 175-kraadis umbes 25 minutit kuni besee on pealt pruunikas. Anna jahtuda.
Loputa maasikad vajaduse korral. Lôika kannad ära ja tükelda maasikad. Jäta môned maasikad tordi kaunistamise jaoks. Vahusta koor, suhkur ja vaniljesuhkur. Sega hulka roosimoos ja maasikatükid.
Poolita jahtunud tordipôhi. Tôsta üks pool serveerimiskandikule. Määri täidis peale. Tôsta teine pôhjapool peale. Kaunista maasikatega ja raputa pinnale tuhksuhkrut. Serveeri.
sunnuntai 16. huhtikuuta 2017
Pääsiäisen kuppikakut appelsiinimarmeladitäytteen kera – Lihavôttepühade tassikoogid apelsiinimarmelaadiga
Hyvää Pääsiäistä! Me leivoimme lapsen ehdoilla kuppikakkuja. Tyttäreni kävi Palmusunnuntaina virpomassa ja kovasta työstä tuli hyvä palkkio. Palkkion joukossa oli myös yllätysmunia. Tietenkin lasta kiinnostaa, mitä on yllätysmunien sisällä. Yllätysmunat avattiin ensimmäisessä järjestyksessä ja näin jäi yllätysmunien kuoria karkkikulhoon. Päätin niitä käyttää kuppikakkujen koristelussa pois, koska ne sopivat Pääsiäisen teemaan. Minulla oli keittiön kaapissa avattu Dr. Oetkerin maitosuklaarakeiden paketti ja päätin ne suklaarakeetkin laittaa kuppikakkujen taikinaan. Lopputulos oli ”suklaataivas” ja niin miten sain palautetta: ”Ne ovat sikahyviä kuppikakkuja.”
17 kuppikakkua
Valmistus noin 1 tunti + kuppikakkujen jäähtymisen ja suklaakuorrutteen kovettumisen aika
voita silikonivuokien voiteluun
Taikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
50 g sulatettua voita
1 dl maitoa
70 g maitosuklaarakeita
appelsiinimarmeladia
Suklaakuorrute ja koristelu:
200 g tummaa leivontasuklaata
pieni loraus oliiviöljyä
suklaaströsseliä
sokeriströsseliä
3 lasten yllätysmunan suklaakuorta
Voitele silikonivuoat ja aseta uunipelille leivinpaperin päälle.
Vaahdota kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kulhossa taikinan kuivat aineet. Lisää vuorotelleen munavaahdon joukkoon kuivia aineita, sulatettua voita ja maitoa sekä valmista tasainen silkkinen taikina. Lopuksi kääntele taikinan joukkoon maitosuklaarakeet.
Nosta ruokalusikallinen taikinaa jokaisen silikonivuoan pohjalle. Nosta 1 teelusikallinen appelsiinimarmeladia jokaiseen vuoan keskiosaan. Nosta vielä 1 ruokalusikallinen taikinaa vuokaan marmeladin päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15 minuuttia tai näin kauan kunnes kuppikakut ovat kypsiä. Anna kuppikakuilla jäähtyä jonkun verran ja irrota vuoat. Anna kuppikakuilla jäähtyä täysin.
Paloittele tumma leivontasuklaa pieneen kulhoon ja sulata suklaa mikrossa. Sekoita joukkoon pieni loraus oliiviöljyä ja valuta jokaisen kuppikakun pinnalle 1 ruokalusikallinen sulanut suklaata. Koristele kuppikakut suklaa- ja sokeriströsselillä ja yllätysmunien kuorien paloilla. Nosta kuppikakut jääkaappiin, missä suklaakuorrute kovettuu. Tarjoile.
***
Häid Lihavôttepühi! Me küpsetasime lapse soovide järgi tassikooke. Soomes lapsed käivad väikesteks nôidadeks riietatult Palmipuude püha hommikul inimeste uste taga ”virpomas”, soovimas ônne ja tervist ning tasuks saavad nad Lihavôttemaistusi. Minu tütar käis ka ”virpomas”ja sai suure töö eest suure teenustasu, mis sisaldas muuhulgas laste shokolaadiüllatusmune. Muidugi huvitab last, mis üllatusmuna sees on, üllatusmunad avati ja shokolaadikoored jäid kommikaussi. Minul oli köögi kapis üks avatud Dr. Oetkerin pakend piimashokolaaditükkidega ja otsustasin ka selle ära kasutada ja lisasin taigna sisse. Lôpptulemus oli ”shokolaaditaevas” ja nii nagu sain tagasisidet: ”Need on sigahead tassikoogid.”
17 tassikooki
Valmistus umbes 1 tund + tassikookide jahtumise ja shokolaadi kôvetumise aeg
vôid silikoonivormide määrimiseks
Taigen:
3 kanamuna
2 dl suhkrut
2 ½ dl nisujahu
1 dl kakaopulbrit
2 tl küpsetuspulbrit
veidi soola
50 g sulatatud vôid
1 dl piima
70 g piimashokolaaditükke
apelsiinimarmelaadi
Shokolaadiglasuur ja kaunistus:
200 g tumedat küpsetusshokolaadi
väike lonks oliiviôli
shokolaadidekoori
värvilist suhkrudekoori
3 laste üllatusmuna koort
Määri silikoonivormidele vôid ja aseta vormid küpsetuspaberi peale küpsetusplaadile.
Vahusta suhkur ja kanamunad vahuks. Ühenda kausis taigna kuivad aineid. Lisa korda mööda munavahu sisse kuivaainesegu, sulatatud vôid ja piima ning valmista ühtlane siidine tassikoogitaigen. Lôpuks sega taigna sisse piimashokolaaditükid.
Tôsta 1 supilusikatäis tainast iga vormi pôhjale. Tôsta 1 teelusikatäis apelsiinimarmelaadi iga vormi sisse taigna keskosasse. Tôsta veel 1 supilusikatäis tainast igasse vormi marmelaadi peale. Küpseta ahju keskisel kôrgusel 200 kraadis 15 minutit vôi nii kaua kuni muffinid on küpsed. Anna tassikookidel veidi jahtuda ja eemalda silikoonivormid ning anna tassikookidel täielikult mahajahtuda.
Tükleda tume küpsetusshokolaad väiksesse kaussi ja sulata shokolaad mikroahjus. Sega sulanud shokolaadi sisse väike lonks oliiviôli ja nôruta iga tassikoogi pinnalle 1 supilusikatäis sulanud shokolaadi. Kaunista tassikoogid veel shokolaadi- ja suhkrudekooriga ning laste üllatusmunade shokolaadikoore tükkidega. Tôsta tassikoogid külmkappi, kus shokolaadiglasuur muutub kôvaks.
Serveeri.
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Välimerellinen laventelikakku – Vahemereline lavendlikook
Kerran jo ajat sitten ostin Espoon Ison Omenan Tigerista paketin ranskalaisia kuivattuja laventelin kukkia. Suomessa on kevättä ilmassa ja eilen oli Espoossa upea aurinkoinen päivä. Päätin leipoa laventelikakkua. Keksin reseptin Välimerellinen laventelikakku ihan omasta kauniista päästääni. Lopputulos on päätä huimaava intensiivinen elämys kaikille aisteille. Laventelilla on niin ihana aromaattinen tuoksu. Heti kun avasin laventelipussin, levisi miellyttävä laventelituoksu koko asuntoon ja kakun paistamisen aikana tuli uunista sen lisäksi vielä makeita leipomisen tuoksuja. Koko tämä leivontaprosessi ja kakusta nauttiminen on yksi suuri upea aromiterapia. Tietenkin tämä kakku on aika makea, koska se sisältää runsaasti appelsiinimarmeladia, sokeria, hunajaa, mutta keskieurooppalaiset leivonnaiset ovat makeita. Ei hätää, koska sitä kakkua syö vain palan ja kaksi kerrallaan, koska sillä on niin intensiivinen maku, mikä pysyy vielä kauan syömisen jälkeen suussa. Kakun leipominen on yksinkertaisemmasta yksinkertaisempi. Siinä ei ole muuta kuin aineiden yhdistämistä keskenään. Suosittelen sitä kakkua jos tykkäät laventelista ja Välimerellisistä mauista! Suosittelen nauttia kakku miedon maitokahvin kera, koska silloin intensiiviset kakun maut ja tuoksut pääsevät paremmin esille. Ja muuten, vaikka se on kuivakakku, appelsiinihillon ansiosta tuli se kuitenkin mehevä. Kauniita Provencen laventelipeltoja voit ihastella tästä.
12 palaa
Valmistus noin 40 minuuttia + kakun jäähtymisen aika
Taikina:
175 g voita
3 isoa rkl appelsiinihilloa
3 kananmunaa
½ dl juoksevaa hunajaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivontajauhetta
1 rkl kuivattuja laventelikukkia
noin ½ dl mantelilastuja
ripaus mantelilastuja
Kuorrute:
1 ½ dl tomusokeria
¾ dl kylmää vettä
ripaus kuivattuja laventelikukkia
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Aseta leivontapaperiarkki irtopohjallisen kakkuvuoan pohjalle (halkaisija 28 cm).
Sulata voi pienessä kulhossa mikroaaltouunissa ja anna jäähtyä. Kaada jäähtynyt voi isompaan kulhoon ja sekoita joukkoon appelsiinihillo, kananmunat, sokeri, vaniljasokeri ja hunaja.
Yhdistä toisessa kulhossa vehnäjauho, leivontajauho, laventelikukat ja mantelilastut. Kaada seos toiseen kulhoon ja yhdistä aineet. Kaada taikina kakkuvuokaan leivontapaperin päälle ja tasoita taikina vuoassa. Ripottele pinnalle mantelilastuja.
Paista uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia kunnes kakku on kypsä. Voit tikulla kokeilla, onko se kypsä ja jos tikkuun ei tartu taikinaa, silloin on kakku kypsä. Nosta kakku uunista ulos ja anna jäähtyä.
Yhdistä isossa mukissa tomusokeri ja tilkka kylmää vettä keskenään. Seos pitää olla kuin juokseva hunaja. Sekoita joukkoon ripaus kuvattuja laventelikukkia ja kaada tasainen kerros tomusokeriseosta jäähtynyt kakun pinnalle. Anna sokerikuorrutteella kovettua ja irrota kakun pohja sekä poista leivontapaperi ja aseta kakku varovasti kakkutelineelle. Tarjoile miedon maitokahvin kera.
***
Ükskord kaua aega tagasi ostsin Espoo Iso Omena kaubanduskeskuse Tigerist paki prantsuse kuivatatud lavendliôisi. Soomes on kevad ôhus ja eile paistis Espoos kogu päeva päike. Otsustasin küpsetada lavendlikooki. Môtlasin retsepti Vahemereline lavendlikook täiesti omast peast välja. Lôpptulemus on pead huimav intensiivne elamus kôikidele astingutele. Lavendlil on nii imetore aromaatne lôhn. Kohe kui ma pakendi avasin, levis kogu elamisse meeldiv lavendilôhn ja siis kui kook oli ahjus küpsemas lisandusid lavendilôhnale veel magusad küpsetamise lôhnad. Kogu see küpsetamise protsess ja koogi söömine oli üks suur imetore aroomiteraapia. Muidugi on see kook magus, sest see sisaldab palju suhkrut, mett ja apelsiinimoosi (kirjutan siia moosi!, sest moos sisaldab apelsiinitükke ja -koort, aga marmelaad on rohkem zelee taoline. Sellisele järeldusele jôudsin kui vôrdlesin apelsiinimarlemaade ja –moose omavahel marketis). Aga Kesk-Euroopas ongi kondiitritooted magusad. Pealegi, seda kooki ei söö korraga üle ühe vôi kahe tüki, sest see on niin intensiivne makuelamus ja koogi maitse säilib veel kaua söömise järgi suus. Selle koogi küpsetamine on lihtsamast lihtsam. Siin ei ole muud kui peab koogi ained omavahel ühendama. Soovitan seda kooki kui sulle meeldivad Vahemerelised maitsed ja lôhnad. Soovitan nautida kooki mitte eriti kange piimakohviga, sest siis pääsevad koogi aroomid ja maitsed täie ôigusega esile. Ja kuigi see on kuivkook, siis sellegipoolest apelsiinimoos teeb koogi mahlasemaks. Kauneid Provence'i lavendlipôlde vôid vaadata siit.
12 tükki
Valmistus umbes 40 minutit + koogi jahtumise aeg
Taigen:
175 g vôid
3 suurt sl apelsinimoosi
3 kanamuna
½ dl jooksvat mett
1 dl suhkrut
1 tl vaniljesuhkrut
4 dl nisujahu
1 tl küpsetuspulbrit
1 sl kuivatatud lavendliôisi
umbes ½ dl mandlilaaste
pinnalle veidi mandlilaaste
Dekoor:
1 ½ dl tuhksuhkrut
¾ dl külma vett
veidi kuivatatud lavendliôisi
Pane ahi soojenema 200 kraadini. Pane küpsetuspaberitükk eemaldatava pôhjaga tordivormi pôhjale (lämimôôt 28 cm).
Sulata vôi väikses kausis makroahjus ja anna jahtuda. Kalla jahtunud vôi suuremasse kaussi ja sega hulka apelsinimoos, kanamunad, suhkur, vaniljesuhkur ja mesi.
Ühenda omavahel teises kausis nisujahu, küpsetuspulber, lavendliôied ja mandlilaastud. Kalla segu teise kaussi ja ühenda ained. Kalla taigen tordivormi küpsetuspaberi peale ja tasanda taigen vormis. Raputa pinnale mandlilaaste.
Küpseta ahju keskmisel kôrgusel umbes 15-20 minutit vôi nii kaua kuni kook on küpse. Vôid tikuga proovida, kas kook on küpse kui torkad puutiku kooki ja kui sinna ei jää tainast, siis see on valmis. Anna koogil jahtuda.
Ühenda suures tassis tuhksuhkur ja tilk külma vett omavahel läbi. Segu peab olema kui jooksev mesi. Sega sisse lavendliôied ja kalla dekoor ühtlase kihina koogi pinnale. Anna dekooril kôvetuda ja eemalda vormi pôhi ja küpsetuspaber ning tôsta kook ettevaatlikult koogialusele. Serveeri pehmemaitselise piimakohviga.
lauantai 1. lokakuuta 2016
Herukkapiiras – Sôstrakook
Pirkka-merkillä on herukkasekoitus-tuote. Se sisältää musta-, valko- ja punaherukoita, mikä on ihana sekoitus herukoista. Tykkään herukoista ja näin päätin leipoa niistä minulle jo tuttua piirasta. Aikaisemmin olen piiraan täytteeksi laittanut mustaherukoita ja karviais-mustaherukkasekoitusta. Tästä piirasta tykkäävät varmasti ihmiset jotka tykkäävät herukoista ja kirpeästä mausta, koska piiraassa yhdistyvät kirpeä ja makea maku. Tässä piiraassa yhdistyvät vielä kaksi taikinaa. Pohjataikina on ihanan kova ja keksimäinen ja täytetaikina taas sisältä pehmeä ja pinnalta rapea. Herukkapiiras on helppo ja ihana viikonlopun jälkiruoka. Suosittelen!
10-12 palaa
Valmistusaika noin 45 minuuttia
Pohjataikina:
½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
100 g voita
Täytetaikina:
200 g Pirkan pakastettuja herukoita
2 kananmuna
2 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
tomusokeria
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa sokeri ja vehnäjauhot keskenään. Lisää jääkaappikylmä voi kuutioina. Sekoita yleiskoneella tai nypi sormin, kunnes seos on murumaista. Painele kevyesti taikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 28 cm, irtopohjallinen). Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.
Vatkaa sillä aikaa muna ja sokeri toisessa kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kolmannessa kulhossa kuivat aineet ja sekoita aineet muna-sokerivaahdon joukkoon. Lisää vielä puolisulaneet marjat taikinaan varovasti käännellen. Levitä taikina kuumalle pohjalle ja paista vielä noin 35 minuuttia tai kunnes piiras on kypsä. Silloin kun uunista alkaa tulla piiraan tuoksuja ja pinta on tasaisesti vaaleanruskean värinen, on piiras kypsä.
Anna jäähtyä, irrota vuoan pohja ja ripottele pinnalle tomusokeria.
***
Soome K-kaupa’l on olemas Pirkka-märgiga sôstrasegu toode. See sisaldab must-, valge- ja punasôstraid. See on nii tore sôstrasegu ja minule meeldivad sôstrad. Nii otsustasin küpsetada minule juba tuttavat kooki. Varem olen küpsetanud seda kooki mustsôstarde ja mustsôstarde ning tikriteseguga. See kook meeldib kindlasti inimestele, kellele meeldivad sôstrad ja hapukas maitse, sest siin koogis ühinevad hapu ja magus. Siin koogis ühinevad veel kaks eri tainast, kus pôhjataigen on mônus küpsisetaoline kôva ja peal täidisetaigen on sees pehme ja ôhuline ning pinnalt rabe. Sôstrakook on lihtne ja mônus nädalavahetuse magustoit. Soovitan!
10-12 lôiku
Valmistus umbes 45 minutit
Pôhjataigen:
½ dl suhkrut
2 ½ dl nisujahu
100 g vôid
Täidisetaigen:
200 g Pirkka sügavkülmutatud sôstraid
2 kanamuna
2 dl suhkrut
1 ½ dl nisujahu
veidi soola
1 ½ tl vaniljesuhkrut
tuhksuhkrut
Soojenda ahi 175 kraadini.
Sega kausi sees suhkur ja jahu omavahel läbi. Lisa külmkapikülmad vôi tükid. Murenda sôrmede vahel ainetest ühlane sômer taigen. Kalla taignasegu koogivormi (läbimôôt 28 cm, lahtikäiv koogivorm) pôhjale ja vajuta tainas kergelt pôhjale ja äärtele ainult nii palju, et taigen katab pôhja ja ääred. Esiküpseta pôhja 10 minutit.
Vahusta teises kausis suhkur ja munad heledaks vahuks. Ühenda kolmandas kausis kuivad ained ja sega ained muna-suhkruvahu sisse. Lisa pooleldi sulanud marjad ja pöörita need taigna sisse ning lôpuks kalla segu koogipôhja peale. Tasanda täidis pôhjale ning küpseta kooki umbes 35 minutit vôi nii kaua kuni täidis on küpse. Siis kui ahjust hakkab tulema koogi lôhna ja koogi pind on pealt ühtlaselt helepruun, on kook küpse.
Anna koogil jahtuda, eemalda koogivormi pôhi äärest ning raputa pinnale tuhksuhkrut.
lauantai 20. elokuuta 2016
Kauramuropohjalla ja rahkatäytteellä omenapiiras – Kaerahelbemuretaigna pôhjal ja kohupiimatäidisega ôunakook
Kiitos taas kerran siskolleni, keneltä sain muovikassillisen kotipuutarhan omenia. Omenia oli kuitenkin niin paljon, että niitä ei pystynyt syömään pois ja että ne eivät mätänisi käsiin, leivoin osasta omenista omenapiiraan. Päätin leipoa omenapiiraan kauramuropohjalle ja laittaa vielä omenien lisäksi täytteeksi pehmeää rahkaa. Se ei ole mikä kevytpiiras, mutta se on todella hyvä piiras. Silloin kun piiraan täytteessä on käytetty vähän happamia omenia, silloin ei tarvitse rahkatäytteen joukkoon lisätä sitruunamehua, mutta silloin kun täytteessä käytetään makeita omenia, suosittelen lisätä vähän sitruunamehua, koska se nostaa piiraan makua. Siitä sokerimäärästä, mitä minä käytin piiraassa, tuli piirasta keskimakea. Ei muuta kuin suosittelen leipoa sitä omenapiirasta ja piirasta tulleet kalorit voi viikonlopun lenkillä aina karistaa pois. Minulla on kuntoiluviikonloppu tulossa.
12 palaa
Valmistus noin 1 tunti
Kauramuropohja:
4 dl kaurahiutaleita
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 ½ dl sokeria
200 g voita
ripaus suolaa
pala voita
1 keskikokoinen kulho / noin 9 dl omenapaloja
½ dl sokeria
1 tl kanelijauhetta
Rahkatäyte:
250 g pehmeää maustamatonta rahkaa
2 kananmunaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
loraus sitruunamehua silloin kun on makeita omenia täytteessä
Puhdista ja paloittele omenat ja laita omenapalat kulhoon. Sekoita pienessä kulhossa sokeri ja kaneli keskenään ja ripottele se omenapalojen päälle. Kääntele kanelisokeri omenapalojen joukkoon niin, että kanelisokeri kattaa omenapalat.
Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, vehnäjauhot, sokeri ja ripaus suola keskenään. Lisää jääkaappikylmä voi kuutioina ja nypi taikinaa sormin, kunnes seos on murumaista. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle (irtopohjallinen, halkaisija 28 cm). Älä painaa taikinaa kovin tiukasti pohjalle, silloin kun se kattaa tasaisesti pohjan ja reunat, on hyvä. Jätä noin 2 dl kauramurotaikinaa pintakuorrutusta varten. Esipaista pohjaa 175 asteessa uunin keskitasolla 10 minuuttia.
Sekoita vispilällä toisessa kulhossa rahka, kananmunat, sokeri, vaniljasokeri ja tarvittaessa sitruunamehu keskenään tasaiseksi.
Nosta esipaistettu pohja uunista ulos. Kaada ja levitä rahkatäyte pohjalle sekä aseta omenapalat rahkatäytteen päälle. Lopuksi ripottele loput kauramurotaikinasta pinnalle. Paista vielä 30 minuuttia tai kunnes piirakan täyte on kypsä ja tiivis.
Anna jäähtyä ja irrota piirakan vuoan pohja. Tarjoile.
***
Suur tänu jälle kord minu ôele, kellelt sain kilekotitäie koduaia ôunu. Ôunu oli nii palju, et ei suutnud neid ära süüa ja sellepärast otsustasin osadest ôuntest küpsetada ôunakooki. Otsustasin küpsetada ôunakoogi kaerahelbetaigna pôhjal ja kohupiimatäidisega. See ei tulnud kuigi kerge kook, aga tuli hea kook välja. Siis kui koogi täidises kasutatakse hapukaid ôunu, siis ei pea kohupiimatäidise sisse lisama sidrunimahla, aga kui ôunad on magusad, siis on hea seda lisada, sest sidrunimahl tôstab koogi maitset. Selle suhkrumääraga, mida mina panin koogi sisse, tuli koogist keskmiselt magus. Ei muud kui soovitan küpsetada seda ôunakooki ja koogist saadud kalorid vôib terviserajal ära kulutada. Minul treeningunädalavahetus ees ootamas.
12 tükki
Valmistus umbes 1tund
Kaerahelbemuretaigen:
4 dl kaerahelbeid
1 ½ dl nisujahu
1 ½ dl suhkrut
200 g vôid
veidi soola
tükk vôid
1 keskmise suurusega kausitäis / umbes 9 dl tükeldatud ja puhastatud ôunu
½ dl suhkrut
1 tl kaneelijahu
Kohupiimatäidis:
250 g pehmet naturaalset kohupiima
2 kanamuna
½ dl suhkrut
1 tl vaniljesuhkrut
lonks sidrunimahla siis kui täidises kasutatakse magusaid ôunu
Puhasta ja tükelda ôunad ja pane ôunatükid kaussi. Sega väiksemas kausis omavahel läbi suhkur ja kaneelijahu ja raputa kaneelisuhkur ôunatükkide peale. Kääna ôunatükke nii palju, et kaneelisuhkur katab ôunatükid ühtlaselt ära.
Sega kausis kaerahelbed, nisujahu, suhkur ja veidi soola omavahel läbi. Lisa külmkapikülm vôi kuubikutena ja murenda see sôrmede vahel kuivainetesegu sisse kuni segu on ühtlaselt sômer. Määri koogivorm vôiga üle. Vajuta taigen vormipôhjale (eemaldatav põhi, läbimôôt 28 cm). Ära vajuta liiga kôvasti, piisab kui taigen katab ühtlaselt pôhja ja ääred. Jäta umbes 2 dl muretainast alles koogi pinnale raputamise jaoks. Esiküpseta pôhja 175 kraadises ahjus keskmisel kôrgusel 10 minutit.
Sega teises kausis kohupiim, kanamunad, suhkur, vaniljesuhkur ja (sidrunimahl vajaduse korral) ühtlaseks massiks.
Tôsta esiküpsetatud taignapôhi ahjust välja. Kalla ja levita kohupiimatäidis pôhjale. Aseta ühtlane kiht ôunatükke kohupiimatäidise peale ja murusta veel lôpud kaerahelbemuretaignast pinnale. Küpseta kooki veel 30 minutit vôi nii kaua kuni see on küpse ja täidis tiivis.
Anna jahtuda ja eemalda koogivormi pôhi äärtest. Serveeri.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2016
Mehevä raparperipiirakka mantelitwistillä – Mahlane rabarberikook mandlitwistiga
Pesin toukokuun viimeisenä viikonloppuna ikkunoita ja urakan päätteeksi leivoin mehevän raparperipiirakan mantelitwistillä. Ison ikkunoiden ja verhojen pesun ja silityksen urakan jälkeen oli hyvä olo, mutta olin silti sen verran väsynyt, että en viitsinyt sunnuntai-iltapäivällä tehdä hienoa kattausta piirakan syömistä ja kahvin juomista varten. Otin palan piirakkaa suoraan pelliltä lautaselle ja se siinä. Tämä piirakka on siksi hyvä, koska sitä voi heti leipomisen jälkeen kun se on ehtinyt jäähtyä syödä. Sen voi laittaa jääkaappiin ja seuraavana päivänä jääkaapin kylmänä syödä sekä toukokuun helleaallon aikana olikin hyvä syödä piirakkaa jääkaapinkylmänä. Sen voi laittaa pakastimeen ja sulattaa mikroaaltouunissa ja syödä sulatettuna eikä sen maku ja koostumus mitenkään kärsii siitä.
Sain mehevän raparperipiirakan ohjeen töistä. Se on Maku.fi sivulta kotoisin oleva ohje. Joku työkaveri oli leiponut sitä ja pellillinen oli kahvihuoneen kahvipöydällä, mutta silloin kuin minä palasin aamukokouksesta, oli uunipelti tyhjä ja ohje kahvipöydällä. Jos haluaa sitä piirakka, niin pitää itse leipoa. Näin tein, mutta resepti muuttuu matkalla ja saa leipojan piirteitä. Minä lisäsin piirakan täytteeseen manteliaromiaa. Mielestäni mantelitwisti sopii erinomaisen hyvin raparperipiirakkaan makuun.
1 uunipellillinen (37x34 cm)
Valmistus 1 tunti ja 15 minuuttia
Pohjataikina:
250 g voita
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl piimää
1 kananmuna
Täyte:
10 dl puhdistettuja raparperinpaloja
200 g kermaviiliä
250 g maitorahkaa
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
½ tl manteliaromiaa
tomusokeria
Sulata voi. Sekoita kuivat pohjataikinan aineet isossa kulhossa keskenään ja lisää voisula. Nypi murumaiseksi. Nosta noin kaksi isoa kourallista muruseosta toiseen kulhoon (siitä tulee piirakalle pintamuru). Lisää isoon kulhoon piimä ja kananmuna sekä sekoita taikinaksi.
Levitä leivinparin arkki uunipellille ja ripottele tasainen kerros pohjataikina paperin päälle. Jaa tasainen kerros raparperipaloja taikinan päälle ja painaa kaikki tasaiseksi uunipelille niin, että saat soikean muodon.
Sekoita täytteen aineet kulhossa keskenään ja kaada täyte pelille raparperinpalojen päälle. Lopuksi ripottele muruseos pinnalle.
Paista uunin keskitasolla 175-asteessa noin 45 minuuttia. Anna jäähtyä ja ripottele pinnalle tomusokeria.
***
Pesin maikuu viimasel päeval oma kodu aknaid ja selle suure töö lôpetuseks küpsetasin veel mahlase rabarberikoogi mandlitwistiga. Suure aknapesu ja kardinate pesu ning triikimise järgi oli hea tunne sees, et suur töö on tehtud, aga olin niipalju väsinud, et ei viitsinud enam pidulikku lauakatmist valmistada koogi ja kohvi nautimise jaoks. Igaüks vôttis koogitüki otse taldrikule ja sôi lauataga ära. See kook on sellepärast hea, et seda vôib küpsetamise järgi kui kook on jahtunud süüa. Selle vôib panna külmkappi ja süüa külmkapikülmalt ja maikuu kuumaga oligi seda kooki hea külmalt süüa. Seda kooki vôib panna sügavkülma ja sulatada mikroahjus ja süüa sulatatult ega selle maitse ja koostumus kannata selle all.
Sain mahlase rabarberikoogi resepti oma töökaaslaselt ja see on pärit Maku.fi-lehest. Üks minu töökaaslane oli küpsetanud seda kooki ja oli toonud suure plaaditäie hommikukohvi lauale. Kui mina tulin koosolekult, oli ahjuplaat tühi ja oli ainult retsept kohvilaual. Kui tahad seda kooki, siis peab ise küpsetama ja nii ma tegingi, aga iga asi saab oma küpsetaja näo ja nii ka see rabarberikook. Mina lisasin koogi täidise sisse mandliaroomi ja minu arust tuli tänu sellele kook väga maitsev välja.
1 ahjuplaaditäis (37x34 cm)
Valmistus 1 tund ja 15 minutit
Pôhjataigen:
250 g vôid
8 dl nisujahu
3 dl suhkrut
2 tl küpsetuspulbrit
1 tl toidusoodat
2 tl vaniljesuhkrut
2 dl hapupiima
1 kanamuna
Täidis:
10 dl puhastatud rabarberitükke
200 g kermaviili’t / vôi hapukoort
250 g kohupiima
2 dl suhkrut
2 kanamuna
3 tl vaniljesuhkrut
½ tl mandliaroomi
tuhksuhkrut
Sulata vôi. Sega kuivad pôhjataigna ained suures kausis omavahel läbi ja lisa sulatatud vôi. Nüpi muruks. Tôsta kaks suurt peotäit murusegu teise kaussi. Selle riputad koogi pinnale. Lisa suurde kaussi hapupiim ja kanamuna ning sega ained taignaks.
Aseta küpsetuspaber ahju pôhjale ja tôsta tasane kiht pôhjatainast küpsetuspaberi peale. Jaga tasane kiht rabaritükke taigna peale ja vajuta ained pinnalt ühtlaseks nii et taigen täidab kogu ahjuplaadi pinna.
Sega täidise ained kausis omavahel läbi ja kalla plaadile rabarberitükkide peale. Lôpuks raputa pinnale murusegu.
Küpseta ahju keskmisel kôrgusel 175 kraadis umbes 45 minutit. Anna jahtuda ja raputa pinnale tuhksuhkrut.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Omenakeikauskakku – Ümberpööratud ôunakook
Sain kotimaisia omenia ja näin päätin leipoa omenista keikauskakun. Vaikka laitoin vuoan pohjalle aika paksun kerroksen omenia, ne sulivat ja kypsyivät kakkupohjaan siksi, että minulla oli pieniä omenia. Kakku oli silti hyvä vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kera. Sellainen sopivasti murea, pehmeä ja mehevä. Lisäsin kakkutaikinan joukkoon 1 dl sokeritonta maapähkinävoita ja siitä tuli hyvää pähkinän makua kakulle. Pähkinät ja omenat sopivat yhteen. Laitoin kakkutaikinaan vielä 1 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja ja siitä tuli kakulle mukavaa talonpoikasmakua- ja ulkonäköä.
Vuoan pohjalle:
7 keskikokoista omenaa
50 g voita
1 dl fariinisokeria
1 tl kanelia
Kakkutaikina:
3 kananmunaa
2 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 dl omenasosetta
1 dl sokeritonta maapähkinävoita
1 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja
2 dl erikoisvehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Voitele syvä kakkuvuoka (26 cm halkaisija ja 6 cm korkeus). Leikkaa leivinpaperista kakkuvuoan pohjalle sopivan kokoinen pala. Leikkaa voi ohuiksi lastuiksi ja aseta ne leivinpaperin päälle. Ripottele paksu kerros fariinisokeria ja kanelia voilastujen päälle. Poista omenilta sydänosat ja leikkaa omenista samankokoiset ohuet lohkot. Asettele lohkot vuokaan fariinisokerin ja voin päälle.
Vaahdota yleiskoneella kananmunat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita sulanut voi, omenasose ja maapähkinävoi keskenään pienessä kulhossa ja sekoita se vaahdon joukkoon. Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään ja sekoita se varovasti yleiskoneen kulhossa olevan seoksen joukkoon kunnes saat tasaisen notkean taikinan. Kaada taikina vuokaan omenien päälle ja tarvittaessa tasoita taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin keskilämmöllä noin 40 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Pistä pitkä puutikku kakun keskiosaan ja vedä ulos. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, silloin on se kypsä. Anna kakulla jäähtyä vuoassa ja sen jälkeen kumoa kakku tarjoilulautaselle.
Tarjoile vaahdotetun vaniljakastikkeen kera.
***
Sain kodumaised ôunu ja nii otsustasin küpsetada neist ümberpööratud ôunakoogi. Kuigi ma panin koogivormi pôhja paksu kihi ôunasektoreid, need sulasid ja küpsesid koogi sisse, sellepärast, et minul olid väiksed ôunad. Kook tuli sellegipoolest hea. Selline sobivalt mure, pehme ja mahlane. Panin koogitaignasse 1 dl suhkruvaba maapähklivôid, millest tuli mônusat pähklimaitset koogile. Ôunad ja pähklid sobivad kokku. Panin koogitaignasse veel 1 ½ dl täisteranisujahu ja sellest tuli koogile talupoeglikku maitset ja väljanägemist.
Vormi pôhjale:
7 keskmise suurusega ôuna
50 g vôid
1 dl fariinisuhkrut
1 tl kaneelijahu
Koogitaigen:
3 kanamuna
2 dl suhkrut
50 g sulatatud vôid
1 dl ôunapüreed
1 dl suhkruvaba maapähklivôid
1 ½ dl täisteranisujahu
2 dl nisupüüli
2 tl küpsetuspulbrit
2 tl vaniljesuhkrut
Määri sügavale koogivormile (läbimôôt 26 cm ja kôrgus 6 cm) vôi. Lôika küpsetuspaberist vormi pôhjale sobiva suurusega paberitükk. Lôika vôi ôhukesteks laastudeks ja aseta need küpsetuspaberi peale. Raputa paks fariinisuhkru kiht ja kaneelijahu vôi peale. Eemalda ôuntelt südamed ja lôika ôuntest ühesuurused ôhukesemad sektorid. Aseta ôunasektorid koogivormi pôhjale vôi peale.
Vahusta köögikombainiga kanamunad ja suhkur valgeks vahuks. Sega väikses kausis sulanud vôi, maapähklivôi ja ôunapüree omavahel läbi ja sega see vahu sisse. Sega suures kausis kuivad ained omavahel läbi ja kalla ka need köögikombaini kaussi ning sega ainetest ettevaatlikult ühtlane nôtke taigen. Kalla taigen koogivormi ôunte peale ja vajaduse korral tasanda se ühtlaselt ôunte peale.
Küpseta 175 kraadises ahjus keskmisel kôrgusel umbes 40 minutit vôi nii kaua kuni kook on valmis. Pista pikk puutikk koogi keskkohta ja tômba välja. Kui tikule ei jää tainast, siis see on valmis. Anna koogil jahtuda vormi sees ning kerra see vormis välja serveerimistaldrikule.
Serveeri vahustatud vaniljekastmega.
lauantai 16. toukokuuta 2015
Testissä KahviKaverin kahvit ja karviais-mustaherukkapiiras – Testimisel KohviSemu kohvid ja tikri-mustsôstrakook
FIN Mainospostaus. Yhteistyössä KahviKaverit.
Sain kevään alussa hyvän mahdollisuuden testata KahviKaverin kahvipapujen sekoituksia. Paketit tulivat perille hienosti ennen Vappua ja Vapusta alkaen olen nautiskellut KahviKaverin kahveja. Minulla on kotona erittäin hyvä DeLonghin kahvikeitin, mikä jauhaa pavut joka ikistä kahvikuppia varten sekä siksi oli hyvä nauttia kuppi kerrallaan erilaisia papusekoituksia.
Ensimmäisessä järjestyksessä join KahviKaverin Caprissimo Espressoa, mikä sisältää Intian ja Brasilian kahvipapuja. Voit tarkemman kuvauksen kahvipapujen sekoituksesta lukea Kahvikaverin sivulta. Minulta pyydettiin arvostelua kahveista ja siksi kirjoitan postaukseen omia mielipiteitään. Mielestäni Caprissimo Espresso on paahteinen kahvi, sen maku on vahva ja hieman karvas, minulle jäi pikkaisen tupakainen sivumaku suuhun. Sen takia se kahvipapujen sekoitus on mielestäni miehekäs ja intensiivinen. Hyvä sellaisena ja joskus tekee mieli sellaista huh! vahvaa ja aromikasta kahvia!
Toisena valmistin Caprissimo Fragrantea, mikä sisältää brasilialaista arabicaa ja robusta papuja. Se kahvipapujen sekoitus sopii espressoa varten ja valmistinkin siitä espressoa. Kermainen ja tiivis kahvivaahto tuli kahvin pinnalle. Tämäkin kahvi oli minulle vahva ja karvas, mutta ei niin vahva kuin edellinen. Caprissimo Fragrantessa oli pehmeyttä ja se oli suussa kuin miellyttävä kermainen, kevyt ja sileä silkki.
Kolmantena join Caprissimo Professionalia, mikä sisältää 100%:sti arabican kahvipapuja Etelä-Amerikasta ja Intiasta ja se kahvipapusekoitus vei sydämeni. Löysin itselleni kunnollisen vahvan ja maukkaan aamukahvin. Caprissimo Professional on hyvin aromikas, täyteläinen ja vahva kahvi. Jos sinulla on odotukset kunnolliselle kahville, sitten mielestäni Caprissimo Professionale vastaa niitä odotuksia. En osa edes kuvata sitä kahvia, se on KAHVI. Se on sama kuin naisilla on tietynlaiset odotukset miehelle. Jos sellainen mies astuu kehiin, niin tunnet sen saman tien. Ei enemmän sanoja.
Kakkien kahvien valmistamisen yhteydessä tuli kahvin pinnalle tiivis ja paksu vaahdon kerros. Joka ikisellä kahvikulauksella jäi vaahtoviiva kahvikupin sisäpinnalle ja näin kupin pohjaan saakka. Ja tietenkin ne miellyttävät aromikkaat kahvituoksut, ne täyttävät keittiön. Mitä sanoa lopetukseksi? Ymmärsin näin, että KahviKaverin kahvisekoitukset ovat valmistaneet Baltian parhaat kahvimestarit ja heidän hienostuneen käsialan tuntee niissä kahvisekoituksista. Baltian kahvimaku on erilainen kuin Suomessa. Baltiassa saa melkein aina kupillisen kunnollista vahva ja aromaattista kahvia, koska sielläpäin rakastetaan sellaista kahvia. Jos haluat kunnollista kahvinautintoa, sitten suosittelen KahviKaverin kahveja.
***
Leivoin Vapuksi pakastemarjoista karvias-mustaherukkapiirasta ja join Kahvikaverin kahveja sen kera. Karvias-mustaherukkapiiras tuli makea-hapokas, myös puhtaita ja vahvoja makuja ja yllättävän hyvin tämä piiras sopii vahvojen kahvisekoitusten kaveriksi.
Karviais-mustaherukkapiiras - Tikri-mustsôstrakook
12 palaa
Valmistusaika noin 45 minuuttia
Pohjataikina:
½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
100 g voita
Täytetaikina:
200 g pakastettuja karviaisia
200 g pakastettuja mustaherukoita
2 kananmuna
2 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
tomusokeria
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa sokeri ja vehnäjauhot keskenään. Lisää jääkaappikylmä voi kuutioina. Sekoita yleiskoneella tai nypi sormin, kunnes seos on murumaista. Painele pohjataikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 28 cm, irtopohjallinen vuoka). Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.
Vatkaa sillä aikaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon. Lisää vielä marjat taikinaan varovasti käännellen. Levitä täytetaikina kuumalle pohjalle ja paista vielä noin 35 minuuttia.
Anna jäähtyä, irrota vuoan pohja, ripottele pinnalle tomusokeria.
***
EST Reklaampostitus. Koostöös KohviSemu.
Sain kevade alguses hea vôimaluse testida KohviSemu kohviubade segusid. Pakendid tuli kohale just ilusti enne Maipühi ja Maipühadest alates olen nautinud KohviSemu kohvidest. Minul on kodus väga hea DeLonghi kohvimasin, mis jahvatab oad iga kohvitassi jaoks eraldi ning sellepärast oli hea juua üks tass korraga erinevaid kohviubade segusid.
Kôigepealt jôin KohviSemu Caprissimo Espressot, mis sisaldab India ja Brasiilia kohviube. Vôid täpsemalt lugeda kohviubade segude kirjeldusi KohviSemu kodulehelt. Minult paluti arvamust kohisegudest ja mina kirjutan siia oma arvamusi, mida kohvid minus tekitasid. Minu arust Caprissimo Espresso on röstise maitsega kohv, selle maitse on kange ja veidi môrkjas ja minule jäi suhu veidi tupaka maitset. Sellepärast on kohviubade segu minu arust mehine ja intensiivne. Hea sellisena ja vahest lihtsalt tahab sellist huh! korralikku, aroomikat ja kanget kohvi!
Teisena järjekorras valmistasin Caprissimo Fragrantet, mis sisaldab araabika ja robusta ube. See kohvisegu sobib espresso valmistamiseks ja nii mina valmistasingi sellest espressot. Kreemikas ja tihe kohvivaht tuli kohvi pinnale. Seegi kohvisegu oli minule kange ja môrkjas, aga mitte nii kange kui eelmine. Caprissimo Fragrantes on pehmust ja see oli suus kui meeldiv kreemikas, kerge ja sile siid.
Kolmandaks jôin Caprissimo Professionalit, mis sisaldab 100%:lt araabika kohviube Lôuna-Ameerikast ja Indiast ja see kohviubadesegu vôitus minu südame. Leidsin endale korraliku kange ja maitsva hommikukohvi. Caprissimo Professional on väga aroomikas, täidlane ja kange kohvi. Kui sinul on teatud ootused korralikule kohvile, siis minu arust Caprissimo Professionale vastab neile ootustele. Ma ei oska kirjeldada rohkem seda kohvi, sest see on KOHVI. See on sama kui naistel on teatud ootused mehele. Kui selline mees astub esile, siis tunned selle otsekohe ära. Muud ei oska öelda.
Kôikide kohvide valmistamise järgi tuli kohvi peale tihe ja paks vahukord. Iga kohvilonksu järgi jäi vahujoon tassi sisepinnale ja nii kohvitassi pôhjani välja. Ja muidudi see meeldiv kohvilôhn, mis täitis köögi. Mida öelda lôpetuseks? Ma sain aru nii, et KohviSemu kohviubade segud on valmistanud Baltimaade parimad kohvimeistrid ja nende peenetundelise maitse küll tunneb neid kohvisegudes. Baltimaade kohvimaitse on teistsugune kui Soomes. Baltimaades saab korralikku kohvi peaaegu igas kohas, kus müüakse kohvi. Sealpool Soome lahte armastatkse kanget ja aromaatset kohvi. Kui soovid sellist kohvinaudingut, siis soovitan sinule KohviSemu kohvisid.
***
Küpsetasin Maipühadeks sügavkülmutatud tikritest ja mustsôstratest kooki ja jôin KohviSemu kohvisid selle koogiga. Tikri-mustsôstrakook tuli magus-hapukas välja, selles on ka puhtaid ja kangeid maitseid ja see kook sobib väga hästi kangete kohvide kaaslaseks.
12 lôiku
Valmistus umbes 45 minutit
Pôhjataigen:
½ dl suhkrut
2 ½ dl nisujahu
100 g vôid
Täidisetaigen:
200 g sügavkülmutatud tikreid
200 g sügavkülmutatud mustsôstraid
2 kanamuna
2 dl suhkrut
1 ½ dl nisujahu
veidi soola
1 ½ tl vaniljesuhkrut
tuhksuhkrut
Soojenda ahi 175 kraadini.
Sega kausi sees suhkur ja jahu omavahel läbi. Lisa külmkapikülmad vôi tükid. Murenda sôrmede vahel ainetest ühlane sômer taigen. Kalla pôhjataigna segu koogivormi (läbimôôt 28 cm, lahtikäiv koogivorm) pôhjale ja vajuta tainast pôhjale ja äärtele ainult nii palju, et taigen katab pôhja ja ääred. Ära vajuta liiga palju, sest muidu ei tule pôhi mure. Esiküpseta pôhja 10 minutit.
Vahusta teises kausis munad ja suhkur ühtlaseks heledaks vahuks. Ühenda kolmandas kausis kuivad ained ja sega need muna-suhkruvahu sisse. Lisa marjad ja pöörita need taigna sisse ning lôpuks kalla täidisetaigen koogipôhja peale. Tasanda täidis pôhjale ning küpseta kooki umbes 35 minutit kuni täidis on küpse.
Anna koogil jahtuda, eemalda koogivormi pôhi ja raputa pinnale tuhksuhkrut.
***
FIN Se on viimeinen postaus minun vanhasta keittiöstä. Kohta pakkaan tavarani ja muutan uuteen kotiin. Olen jo muistellut aikoja omassa rakkaassa vanhassa keittiössään, missä kehityin ja kasvoin niin ruoanlaittaja kuin ihmisenä, mutta nyt on aika mennä elämässä eteenpäin. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Menen uudesta ovesta avoimin mielin sisään ja elämässä eteenpäin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. Jos se tuo uusia hyviä ruokaohjeita ja tarjouksia tähän blogiin, silloin jaan jatkossakin niitä lukijoiden kanssa.
EST See on viimane postitus minu vanast köögist. Varsti pakin omad asjad ära ja kolin uude kodusse. Olen juba meenutanud haige südamega vanas köögis oldud aegu ja kuidas ma selles köögis arenesin ja kasvasin nii toidutegijana kui inimesena, aga nüüd on aeg minna elus edasi. Kui üks uks sulgeb, siis teine avaneb. Lähen uue ukse kaudu avatud meeltega elus edasi ja vaatame, mis see endaga kaasa toob. Kui see toob uusi ja häid toiduretsepte ja pakkumisi minu blogile, siis jagan neid ka tulevikus oma blogi lugejatega.
***
FIN Blogijalle kahvipavut: KahviKaveri.
EST Blogijale kohvioad: KohviSemu.
Sain kevään alussa hyvän mahdollisuuden testata KahviKaverin kahvipapujen sekoituksia. Paketit tulivat perille hienosti ennen Vappua ja Vapusta alkaen olen nautiskellut KahviKaverin kahveja. Minulla on kotona erittäin hyvä DeLonghin kahvikeitin, mikä jauhaa pavut joka ikistä kahvikuppia varten sekä siksi oli hyvä nauttia kuppi kerrallaan erilaisia papusekoituksia.
Ensimmäisessä järjestyksessä join KahviKaverin Caprissimo Espressoa, mikä sisältää Intian ja Brasilian kahvipapuja. Voit tarkemman kuvauksen kahvipapujen sekoituksesta lukea Kahvikaverin sivulta. Minulta pyydettiin arvostelua kahveista ja siksi kirjoitan postaukseen omia mielipiteitään. Mielestäni Caprissimo Espresso on paahteinen kahvi, sen maku on vahva ja hieman karvas, minulle jäi pikkaisen tupakainen sivumaku suuhun. Sen takia se kahvipapujen sekoitus on mielestäni miehekäs ja intensiivinen. Hyvä sellaisena ja joskus tekee mieli sellaista huh! vahvaa ja aromikasta kahvia!
Toisena valmistin Caprissimo Fragrantea, mikä sisältää brasilialaista arabicaa ja robusta papuja. Se kahvipapujen sekoitus sopii espressoa varten ja valmistinkin siitä espressoa. Kermainen ja tiivis kahvivaahto tuli kahvin pinnalle. Tämäkin kahvi oli minulle vahva ja karvas, mutta ei niin vahva kuin edellinen. Caprissimo Fragrantessa oli pehmeyttä ja se oli suussa kuin miellyttävä kermainen, kevyt ja sileä silkki.
Kolmantena join Caprissimo Professionalia, mikä sisältää 100%:sti arabican kahvipapuja Etelä-Amerikasta ja Intiasta ja se kahvipapusekoitus vei sydämeni. Löysin itselleni kunnollisen vahvan ja maukkaan aamukahvin. Caprissimo Professional on hyvin aromikas, täyteläinen ja vahva kahvi. Jos sinulla on odotukset kunnolliselle kahville, sitten mielestäni Caprissimo Professionale vastaa niitä odotuksia. En osa edes kuvata sitä kahvia, se on KAHVI. Se on sama kuin naisilla on tietynlaiset odotukset miehelle. Jos sellainen mies astuu kehiin, niin tunnet sen saman tien. Ei enemmän sanoja.
Kakkien kahvien valmistamisen yhteydessä tuli kahvin pinnalle tiivis ja paksu vaahdon kerros. Joka ikisellä kahvikulauksella jäi vaahtoviiva kahvikupin sisäpinnalle ja näin kupin pohjaan saakka. Ja tietenkin ne miellyttävät aromikkaat kahvituoksut, ne täyttävät keittiön. Mitä sanoa lopetukseksi? Ymmärsin näin, että KahviKaverin kahvisekoitukset ovat valmistaneet Baltian parhaat kahvimestarit ja heidän hienostuneen käsialan tuntee niissä kahvisekoituksista. Baltian kahvimaku on erilainen kuin Suomessa. Baltiassa saa melkein aina kupillisen kunnollista vahva ja aromaattista kahvia, koska sielläpäin rakastetaan sellaista kahvia. Jos haluat kunnollista kahvinautintoa, sitten suosittelen KahviKaverin kahveja.
***
Leivoin Vapuksi pakastemarjoista karvias-mustaherukkapiirasta ja join Kahvikaverin kahveja sen kera. Karvias-mustaherukkapiiras tuli makea-hapokas, myös puhtaita ja vahvoja makuja ja yllättävän hyvin tämä piiras sopii vahvojen kahvisekoitusten kaveriksi.
Karviais-mustaherukkapiiras - Tikri-mustsôstrakook
12 palaa
Valmistusaika noin 45 minuuttia
Pohjataikina:
½ dl sokeria
2 ½ dl vehnäjauhoja
100 g voita
Täytetaikina:
200 g pakastettuja karviaisia
200 g pakastettuja mustaherukoita
2 kananmuna
2 dl sokeria
1 ½ dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
tomusokeria
Lämmitä uuni 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa sokeri ja vehnäjauhot keskenään. Lisää jääkaappikylmä voi kuutioina. Sekoita yleiskoneella tai nypi sormin, kunnes seos on murumaista. Painele pohjataikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 28 cm, irtopohjallinen vuoka). Esipaista pohjaa uunissa 10 minuuttia.
Vatkaa sillä aikaa muna ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon. Lisää vielä marjat taikinaan varovasti käännellen. Levitä täytetaikina kuumalle pohjalle ja paista vielä noin 35 minuuttia.
Anna jäähtyä, irrota vuoan pohja, ripottele pinnalle tomusokeria.
***
EST Reklaampostitus. Koostöös KohviSemu.
Sain kevade alguses hea vôimaluse testida KohviSemu kohviubade segusid. Pakendid tuli kohale just ilusti enne Maipühi ja Maipühadest alates olen nautinud KohviSemu kohvidest. Minul on kodus väga hea DeLonghi kohvimasin, mis jahvatab oad iga kohvitassi jaoks eraldi ning sellepärast oli hea juua üks tass korraga erinevaid kohviubade segusid.
Kôigepealt jôin KohviSemu Caprissimo Espressot, mis sisaldab India ja Brasiilia kohviube. Vôid täpsemalt lugeda kohviubade segude kirjeldusi KohviSemu kodulehelt. Minult paluti arvamust kohisegudest ja mina kirjutan siia oma arvamusi, mida kohvid minus tekitasid. Minu arust Caprissimo Espresso on röstise maitsega kohv, selle maitse on kange ja veidi môrkjas ja minule jäi suhu veidi tupaka maitset. Sellepärast on kohviubade segu minu arust mehine ja intensiivne. Hea sellisena ja vahest lihtsalt tahab sellist huh! korralikku, aroomikat ja kanget kohvi!
Teisena järjekorras valmistasin Caprissimo Fragrantet, mis sisaldab araabika ja robusta ube. See kohvisegu sobib espresso valmistamiseks ja nii mina valmistasingi sellest espressot. Kreemikas ja tihe kohvivaht tuli kohvi pinnale. Seegi kohvisegu oli minule kange ja môrkjas, aga mitte nii kange kui eelmine. Caprissimo Fragrantes on pehmust ja see oli suus kui meeldiv kreemikas, kerge ja sile siid.
Kolmandaks jôin Caprissimo Professionalit, mis sisaldab 100%:lt araabika kohviube Lôuna-Ameerikast ja Indiast ja see kohviubadesegu vôitus minu südame. Leidsin endale korraliku kange ja maitsva hommikukohvi. Caprissimo Professional on väga aroomikas, täidlane ja kange kohvi. Kui sinul on teatud ootused korralikule kohvile, siis minu arust Caprissimo Professionale vastab neile ootustele. Ma ei oska kirjeldada rohkem seda kohvi, sest see on KOHVI. See on sama kui naistel on teatud ootused mehele. Kui selline mees astub esile, siis tunned selle otsekohe ära. Muud ei oska öelda.
Kôikide kohvide valmistamise järgi tuli kohvi peale tihe ja paks vahukord. Iga kohvilonksu järgi jäi vahujoon tassi sisepinnale ja nii kohvitassi pôhjani välja. Ja muidudi see meeldiv kohvilôhn, mis täitis köögi. Mida öelda lôpetuseks? Ma sain aru nii, et KohviSemu kohviubade segud on valmistanud Baltimaade parimad kohvimeistrid ja nende peenetundelise maitse küll tunneb neid kohvisegudes. Baltimaade kohvimaitse on teistsugune kui Soomes. Baltimaades saab korralikku kohvi peaaegu igas kohas, kus müüakse kohvi. Sealpool Soome lahte armastatkse kanget ja aromaatset kohvi. Kui soovid sellist kohvinaudingut, siis soovitan sinule KohviSemu kohvisid.
***
Küpsetasin Maipühadeks sügavkülmutatud tikritest ja mustsôstratest kooki ja jôin KohviSemu kohvisid selle koogiga. Tikri-mustsôstrakook tuli magus-hapukas välja, selles on ka puhtaid ja kangeid maitseid ja see kook sobib väga hästi kangete kohvide kaaslaseks.
12 lôiku
Valmistus umbes 45 minutit
Pôhjataigen:
½ dl suhkrut
2 ½ dl nisujahu
100 g vôid
Täidisetaigen:
200 g sügavkülmutatud tikreid
200 g sügavkülmutatud mustsôstraid
2 kanamuna
2 dl suhkrut
1 ½ dl nisujahu
veidi soola
1 ½ tl vaniljesuhkrut
tuhksuhkrut
Soojenda ahi 175 kraadini.
Sega kausi sees suhkur ja jahu omavahel läbi. Lisa külmkapikülmad vôi tükid. Murenda sôrmede vahel ainetest ühlane sômer taigen. Kalla pôhjataigna segu koogivormi (läbimôôt 28 cm, lahtikäiv koogivorm) pôhjale ja vajuta tainast pôhjale ja äärtele ainult nii palju, et taigen katab pôhja ja ääred. Ära vajuta liiga palju, sest muidu ei tule pôhi mure. Esiküpseta pôhja 10 minutit.
Vahusta teises kausis munad ja suhkur ühtlaseks heledaks vahuks. Ühenda kolmandas kausis kuivad ained ja sega need muna-suhkruvahu sisse. Lisa marjad ja pöörita need taigna sisse ning lôpuks kalla täidisetaigen koogipôhja peale. Tasanda täidis pôhjale ning küpseta kooki umbes 35 minutit kuni täidis on küpse.
Anna koogil jahtuda, eemalda koogivormi pôhi ja raputa pinnale tuhksuhkrut.
***
FIN Se on viimeinen postaus minun vanhasta keittiöstä. Kohta pakkaan tavarani ja muutan uuteen kotiin. Olen jo muistellut aikoja omassa rakkaassa vanhassa keittiössään, missä kehityin ja kasvoin niin ruoanlaittaja kuin ihmisenä, mutta nyt on aika mennä elämässä eteenpäin. Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu. Menen uudesta ovesta avoimin mielin sisään ja elämässä eteenpäin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan. Jos se tuo uusia hyviä ruokaohjeita ja tarjouksia tähän blogiin, silloin jaan jatkossakin niitä lukijoiden kanssa.
EST See on viimane postitus minu vanast köögist. Varsti pakin omad asjad ära ja kolin uude kodusse. Olen juba meenutanud haige südamega vanas köögis oldud aegu ja kuidas ma selles köögis arenesin ja kasvasin nii toidutegijana kui inimesena, aga nüüd on aeg minna elus edasi. Kui üks uks sulgeb, siis teine avaneb. Lähen uue ukse kaudu avatud meeltega elus edasi ja vaatame, mis see endaga kaasa toob. Kui see toob uusi ja häid toiduretsepte ja pakkumisi minu blogile, siis jagan neid ka tulevikus oma blogi lugejatega.
***
FIN Blogijalle kahvipavut: KahviKaveri.
EST Blogijale kohvioad: KohviSemu.
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Hyydytetty mandariinikakku ja Oscar-valvojaiset 2015 – Tarretatud mandariinitort ja Oscar-tulemuste 2015 ootamine
Minä olen valmis Oscar-valvojaisiin. Maanantaiaamun varhaisilla tunneilla jaetaan vuoden 2015 Oscar-palkinnot sekä Eestin ja Georgian elokuva ”Mandariinit” on yksi Oscar-ehdokas ”Paras vieraskielinen elokuva”-kategoriassa tänä vuonna. Olen jonkun verran seurannut Eestin mediasta ”Mandariinien” menestystarinaa maailmalla ja Yhdyisvalloissa sekä hyvää palautetta elokuvan osoitteelle on tullut, koska ihmiset tykkäävät siitä yksinkertaisesta tarinasta ja elokuva on saanut LA:ssa Satellite Awards palkinnon. Suomen lahden eteläpuolella ollaan kuitenkin hyvin jalat maassa ja realistisia odotuksissa sekä ollaan sitä mieltä, että palkinto itsestään on jo se, että ollaan Oscar-ehdokkaana ja elokuva on saanut paljon kansainvälistä julkisuutta. Toki voittoa aina tavoitellaan ja mahtava olisi jos ”Mandariinit” saa Oscarin, mutta mielestäni tässä on joka tapauksessa voitto jo tullut ja juhlimiseen aihetta, koska se on niin poikkeuksellinen ja historiallinen hetki Eestin yhteiskunnan historiassa. Joka tapauksessa minä avaan tänä iltana kuplivan pullon ja syön mandariinikakkua. Oscar-gaalasta suoralähetys alkaa vasta aamuyön tunneilla ja tuskin pystyn sitä seuraamaan, koska huomenna on koulu- ja työpäivä, mutta laitan taas tv:n tallennuksen päälle sekä aamulla luen uutisista tuloksia.
Kävin eilen kylässä ja siksi valmistin vielä eilen illalla hyvin helpon hyydytetyn mandariinikakun elokuvan ”Mandariinit” kunniaksi. Samanlaisen kakun voi valmistaa mansikoista, vadelmista, appelsiineista ja kirsikoista. Se pehmeä ja suussa sulava hyydytetty kakku sopii mainiosti shampanjan ja kuohuviinin kaveriksi juhlimaan elämän tärkeitä hetkiä. Kakun pohjaksi voi leipoa myös ohuen (noin 1,5 cm) sokerikakku pohjan.
24.2 on Eestin Itsenäisyyspäivä. Paljon onnea, Eesti!
12-16 palaa
Valmistus 1,5 tuntia + vuorokausi hyytymisen aikaa
3 dl mandariinisose:
4 isoa mehukasta mandariinia / noin 600-700 g
1 dl vettä
2 dl hyytelösokeria
loraus sitruunamehua
Kakkupohja:
300 g Digestive keksejä
150 g huoneenlämpöistä voita
oliiviöljyä
Kakkutäyte:
½ l (5 dl) kuohukermaa
1 dl sokeria
½ vaniljatangon siemeniä
250 g mascarponejuustoa
7 lehteä liivatetta
pähkinäsekoituksen rouhetta
tummasuklaarouhetta
valkoisia ja kultaisia kakkukoristeita
Kuori mandariinit ja poista niistä siemenet. Laita pieneen kasariin 1 dl vettä ja mandariinipalat sekä aseta kasari hellan levylle. Keitä mandariineja keskilämmöllä 20 minuuttia kunnes ne ovat pehmeitä ja melkein sosemaisia. Nosta kasari sivuun ja soseuta mandariinit sauvasekoitimmella sileäksi. Nosta kasari takasin levylle ja anna nousta kuplimaan. Lisää pitkänä nauhana hyydelösokeri ja sekoita joukkoon sekä anna olla levyllä näin kauan kunnes alkaa noustaa kuplia. Kaada mandariinisose isoon kulhoon jäähtymään ja sekoita sitä silloin tällöin jäähtymisen aikana.
Levitä irtopohjallisen kakkuvuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille talouspaperin palalla oliiviöljyä. Murusta Digestivekeksit ja laita kulhoon sekä nypi joukkoon huoneenlämpöinen voi. Sekoita käsin aineet hyvin keskenään. Levitä keksi-voisekoitus tasaisesti kakun vuoan pohjalle. Laita se jääkaappiin.
Laita kuohukerma, sokeri ja vaniljasiemenet isoon kulhoon ja vaahdota vispilällä siitä notkea vaahto. Lisää huoneenlämpöinen mascarapone ja sekoita se vispilällä vaahdon joukkoon. Älä vatkaa liian paljon, että vaahdosta ei tulisi paakkuja. Nosta vaahto kulhon kanssa jääkaappiin.
Laita liivatelehdet pieneen kasariin kylmään veteen ja odota kunnes ne ovat pehmeitä. Kaada ylimääräinen vesi pois sekä sulata kuumalla hellan levyllä liivate. Anna jonkun verran jäähtyä ja silloin kun se vielä juokseva ja jäähtynyt ota esille vaahdon kulho sekä lisää pitkänä nauhana sulanut liivate vaahdon joukkoon vaahtoa jatkuvasti vispilällä sekoittaen kunnes olet saanut ryhdikkään ja sileän kakun täytteen.
Ota kakkuvuoka esille ja levitä puolet kakun täytteestä pohjalle. Lusikoin puolet jäähtynyt mandariinisosesta vaahdolle ympyrän muodossa. Ripottele pinnalle puolet pähkinä- ja suklaarouheesta. Levitä toinen puoli kakun täytteestä kakun vuokaan ja tee muovilastalla pinnalle kaksi pyöreää ojaa. Laita toinen puoli mandariinisosesta muovikassiin ja käännä se tiivisti kiinni sekä leikkaa yksi muovikassin kärki pois ja pursota mandariinisosetta kakun pinnalle kahteen pyöreään ojaan. Tasoita sosetta lusikan pohjalla. Koristele kakku pähkinä- ja suklaarouheella sekä nosta kakku kakkukuvussa jääkaappiin sekä anna maustua ja hyytyä yön yli.
Seuraava päivänä ennen tarjoilua nosta kakku jääkaapista ulos. Ensiksi leikkaa kakun reunat veitsellä reunoista irti ja sen jälkeen irrota vuoan pohja. Leikkaa ohuella veitsellä kakun pohjan reunat vuoan pohjasta irti sekä lopuksi leikkaa pitkällä keittiönarulla kakku kakkupohjasta irti. Koristele kakku kullan ja vaaleanvärisillä koristekuulilla. Työnnä kakku varovasti tarjoilualustalle ja tarjoile heti.
***
Mina olen valmis Oscar-Gaala tulemuste ootamise jaoks. Esmaspäeva hommikutundidel jaetakse 2015 aasta Oscar-auhinnad ja Eesti ning Gruusia mängufilm ”Mandariinid” on ühena Oscar-nominendina ”Parim vôôrkeelne mängufilm”-kategoorias sellel aastal. Olen kuigi palju Eesti meedia kaudu jälginud, kuidas mängufilm on maailmas ja Ameerikas laineid löönud ja kuidas see mängufilm meeldib inimestele ning see on saanud LA:s ka Satellite Awards auhinna. Eestis ollakse väga realistikud Oscari saamise suhtes ja ollakse seda meelt, et auhind on juba saadud ja see on nominendina olemine. Muidugi ootame Oscarit, aga minu arust on vôit juba olemas, ükskôik, kas Oscarit tuleb vôi ei tule. Igatahes mina valmistasin tarretatud mandariinitordi mängufilmi "Mandariinid" auks, söön ôhtul torti ja avan shampanjapudeli, sest see on nii erakorraline ja ajalooline hetk Eesti ühiskonna ajaloos. Oscar-Gaalast otseülekanne on varahommikustel tundidel ja vaevalt et suudan seda jälgida, sest homme on kooli- ja tööpäev, aga panen televiisoris salvestuse jälle peale ja hommikul kuulan siis uudistest tulemusi.
24.2. on Eesti Iseseisvuspäev. Palju ônne, Eesti!
Käisin eile külas ja sellepärast valmistasin veel eile ôhtul lihtsa tarretatud mandariinitordi mängufilmi ”Mandariinid” auks. Samasuguse tordi vôib valmistada apelsiinidest, maasikatest, vaarikatest ja kirssidest. See vahune, pehme ja suussuslav tarretatud tort sobib suurepäraselt shampanja ja vahuveini kaaslaseks tähistama elu tähtsaid hetki. Tordi pôhjaks vôib küpsetada ka ôhuksese (1,5 cm) suhkrutordi pôhja.
12-16 tükki
Valmistus 1,5 tundi + ööpäev külmkapis
3 dl mandariinipüreed:
4 suurt mahlast mandariini / umbes 600-700 g
1 dl vett
2 dl tarretissuhkrut
lonks sidrunimahla
Tordipôhi:
300 g Digestive küpsiseid
150 g toasooja vôid
oliiviôli
Tordi täidis:
½ l (5 dl) vahustatavat rôôska koort
1 dl suhkrut
½ vaniljekauna seemneid
250 g mascarponejuustu
7 zelatiinilehte
hakitus pähklisegu
hakitud tumedat shokolaadi
valgeid ja kuldseid dekoore
Koori mandariinid ja eemalda neist seemned. Pane väiksesse potti 1 dl vett ja mandariinitükid ning aseta pott pliidile. Keeda mandariine keskmisel temperatuuril 20 minutit kuni need on pehmed ja püreetaolised. Tôsta pott kôrvale ja valmista mandariinidest saumikseriga ühtlane ja sile püree. Pane pott pliidile tagasi ja anna tôusta keema. Lisa pika nôrena suhkur püreed pidevalt sages ning anna püreel tôusta keema. Kalla mandariinipüree suurde kaussi ning anna sellel jahtuda. Jahtumise ajal käi püreed segamas.
Määri majapidamispaberi tükiga lahtikäiva pôhjaga tordivormile (läbimôôt 26 cm) ôli. Murusta Digestive-küpsised kaussi ja lisa toasooja vôi tükid. Sega kätega neist ühtlane segu ning kalla see tordivormi ning tasanda ühtlaseks. Tôsta tordivorm külmkappi tordi täidise valmistamise ajaks.
Pane rôôsk koor, suhkur ja vanilje seemned suurde kaussi ning vahusta sellest vispliga nôtke vaht. Lisa toasoe mascarponejuust ja klopi see vahu sisse, nii, et saad sellise rühika vahu. Ära klopi liiga palju, nii et vaht muutub tükiliseks. Pane zelatiinilehed väikese poti sisse ja kalla peale külma vett. Anna liguneda nii kaua kuni zelatiin on pehme. Kalla üleliigne vesi pealt ära ja sulata zelatiin pliidil poti pôhjas ning anna jahtuda sellel nii palju, et zelatiin on jooksev, aga mitte enam kuum.
Vôta kauss vahuga külmkapist välja ning kalla sulanud zelatiin pika nôrena vahu sisse, vahtu pidevalt vispliga segades kuni saad ühlase ja sileda rühika täidise.
Tôsta tordipôhi külmkapist välja ja määri pooled tordi täidisest pôhjale. Tôsta lusikaga pooled mandariinipüreest täidise peale ringi kujuliselt. Raputa pooled hakitud pähklitest ja shokolaadist täidise peale. Määri teine pool täidisest tordivormis oleva täidise peale ning tee plastmassist laastuga kaks sügavamat vagu täidise sisse. Pane mandariinipüree väiksesse kilekotti ning keera kilekott tihedalt kinni. Lôika üks kilekoti nurk ära ja pritsi mandariinipüreed vagudesse ning tasanda lusikapôhjaga püree vagudesse. Kaunista hakitud pähklitega ja shokolaadiga ning tôsta tort kaanega tordisäilitusvormis ööpäevaks külmkappi.
Järgmisel päeval lôika kôigepealt noaga tort tordivormi äärtest lahti, eemalta tordivormi pôhi ning siis lôika tordi ääred pôhjast lahti ning lôpuks lôika kööginööriga tordipôhi tordivormi pôhjast lahti. Kaunista tort valgete ja kuldsete dekoorkuulidega ning lükka tort ettevaatlikult tordi serveerimise alusele. Serveeri kohe.
Tunnisteet:
Eesti Vabariigi aastapäevaks,
Eestin Itsenäisyyspäiväksi,
herkuttelu,
juhlapöytään,
magusad küpsetised EST,
maiustamine EST,
makeat leivonnaiset,
peolauale EST
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)