perjantai 28. syyskuuta 2012

Suppilovahverososekeitto (vege) - Lehterkukeseenepüreesupp (vege)


Meillä oli viime viikolla työtiimin työhyvinvointiiltapäivä Pirttimäen ulkoilualueella. Ohjelmaan kuului mm. sienien poimiminen sekä meidän pienen sieniporukan suureksi onneksi niitä löysimmekin ja minä löysin omat ensimmäiset suppilovahverot!, mistä olin hyvin onnellinen. Kiitos työkavereille, koska he poimivat suppiksia minun pussiin! Paluulenkillä kahvilaan sain vielä Mirjalta suppilovahverososekeiton ohjeen. Kotimatkalla kävin kaupan kautta ja ostin saman tien tarvittavat lisäraaka-aineet sekä illaksi söimme lämmittävää ja maukasta sosekeittoa. Aivan mahtava! Suosittelen lämpimästi jos sinulla onnistuu saada suppilovahveroita. Kiitos Mirjalle ohjeesta!

Metsälenkillä sain vaan reseptin kuvauksen ja raaka-aineiden määrät olen itse laittanut. Myös Maizenan lisäsin itse, että keitosta tulisi sakeampi. Puhdistin suppilovahverot ja huuhtelin ne kunnolla vedessä sekä linkosin salaattilingolla. Sen jälkeen paloittelin noin 2 l sieniä ja laitoin kuumalle pannulle, missä kypsensin sienistä nesteen ulos. Sain noin 2 ½ dl kypsennettyjä sieniä, mistä valmistin keiton. Sieniä tuli myös kastikkeen ja muu ruoan valmistamiseksi. Laitoin kaksi pientä rasiaa pakastimeen ja niistä tulee ohjeita sitten myöhemmin.

4 annosta
Valmistus 30 minuuttia + sienien puhdistamisen aika

2 ½ dl pannulla kypsennettyjä jo puhdistettuja ja paloiteltuja suppilovahveroita
200 g Crème Bonjour savuporo-tuorejuustoa
3,3 dl ruokakermaa
1 keskikokoinen sipuli
5 dl kasvislientä (missä ½ kuutiota)
muutama timjaminoksa
ruokaöljyä
rouhittua mustapippuria
vaaleaa Maizenaa

Kuori sipuli ja kuutio se. Kuullota sipulia ja sieniä kuumassa öljyssä kattilan pohjalla. Lisää kasvisliemi ja timjami sekä hauduta miedolla lämmöllä muutaman minuutin kunnes sipuli on kypsä. Lisää tuorejuusto, kerma ja pippuri sekä anna vielä kypsyä muutaman minuutin kunnes keitto on tasaista. Nosta kattila hellalta ja soseuttaa sauvasekoittimella keitto tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa pippuria ja suolaa. Nosta kattila takaisin hellalle sekä sekoita joukkoon Maizenaa sen verran, että sosekeitto vähän paksuuntuu ja anna pulpahtaa keitolla hetken ajan.

Tarjoile heti tuoreen patongin kera. Koristele annos timjamioksilla.

***


Meil oli töökollektiivi tööheaolu-pärastlôuna koosviibimine Espoo Pirttimäki puhkealal. Ma ei tea, kas Eestis selliseid korraldatakse. Soomes korrladatakse selliseid koosviibimisi kaks korda aastas ja teemaks valitakse midagi ühist vabaaja-kasulikku tegevust. Meie programmi kuulus mh. seente korjamine ja meie väike seenterühm leidiski lühikese ajaga üsna palju seeni. Mina leidsin metsast omad esimesed lehterkukeseened!, mille üle olin väga ônnelik. Suur tänu töökaaslastele, kes korjasid lehterkukeseeni minule!
Tagasi kôndides kohviku poole sain veel Mirjalt lehterkukeseenepüreesupi retsepti. Kodu sôites läksin poe kaudu ja ostsin tarvittavad lisatoorained ning ôhtuks sôime soojendavat ja eriti maitsvat püreesuppi. Tôeliselt hea supp tuli! Soovitan soojalt kui sinul ônnestub saada lehterkukeseeni. Suur tänu Mirjalle retsepti eest!

Metsareisil sain ainult retsepti kirjelduse ja toor-ainete hulgad olen ise välja môelnud. Ka Maizenat lisasin ise, et supist tuleks paksem. Puhastasin lehterkukeseened ja loputasin need vees korralikult läbi ning kuivatatsin salatitsentrifuugiga, et need ei praksuks pannil. Seejärel tükeldasin umbes 2 l seeni ja panin kuumale pannile, kus küpsetasin neist vee välja. Sain ümbes 2 ½ dl küpsetatud seeni, millest tegin supi. Seeni jäi ka kastme ja muu toidu valmistamiseks. Panin 2 väikest karpi küpsetatud seeni sügavkülma ja neist retsepte siis kunagi hiljem.

4 portsjonit
Valmistus 30 minutit + seente puhastamise aeg

2 ½ dl pannil juba küpsetatud puhastatud ja tükeldatud lehterkukeseeni
200 g Crème Bonjour suitsupôhjapôdra-toorjuustu / vôib olla ka maitsestamata toorjuustu vôi sulatatud juustu
3,3 dl toidukoort
1 keskimise suurusega sibul
5 dl köögiviljaleent (selles ½ kuubikut)
môned tüümiamioksad
toiduôli
jahvatatud musta pipart
valget Maizenat

Koori sibul ja lôika see kuubikuteks. Paseeri sibulat ja seeni kuumas ôlis poti pôhjas. Lisa köögiviljaleem ja tüümian ning hauta väiksel kuumusel môned minutid kuni sibul on pehme. Lisa toorjuust, koor ja pipar ning anna veel küpseda môned minutid kuni supp on ühtlane. Tôsta pott pliidilt ning valmista käsimikseriga tasane püreesupp. Tôsta pott tagasi pliidile ning sega hulka Maizenat nii palju, et püreesupp muutub paksemaks. Anna supil tôsta keema, nii et tuleb suuri mulle ja tôsta siis pott pliidilt.

Serveeri kohe värske baquette’ga. Kaunista portsjon tüümianiokstega.

8 kommenttia:

  1. Nyt kun opit keräämään suppilovahveroita ei muuta kuin uudestaan metsään. Saat kerättyä paljon yhdellä reissulla. Näitä suppiksia voit kuivattaa saunan lauteilla itsellesi säilöön lasipurkkiin talveksi. Kokeilen tuota sienikeiton ohjetta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä opin kerämään suppiksia. Olen siitä onnellinen. Suosittelen lämpimästi sitä reseptiä kokeilla! Kaunista syksyä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jep! Eestis on see seen ja supp üsna tundmatu. Googletasin ja leidsin ainult ühe supiretsepti. Kui Soomes käid, siis otsi siit neid seeni. Usun, et kuivatatult vôib leiduda.

      Poista
  3. Sienikeitot on ihania. Eilen juuri tein suppilovahverokeittoa Koskenlaskija tuorejuustolla, ja kohta ajattelin syödä lopun keiton pois iltapalaksi. Suppilovahveroita on tänä syksynä löytynyt runsaasti. Mukavaa, kun niitä voi poimia myöhäiseen syksyyn saakka.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ne ovat ihania! Varmasti voi keittoon lisätä Koskenlaskijaa ja sulatejuustoja. Söin pari päivää sitten Mirjan tekemää suppilovahverososekeittoa. Hän valmisti sen sulatejuustolla ja se oli aivan mahtava sekä täyttävä. Tuorejuustolla tulee kevyempi keitto.

      Poista
  4. Suppilovahverot ovat parhaita :)

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...