maanantai 7. maaliskuuta 2011

Viikonlopun ostokset: keittokirjoja, Leonidas suklaata ja marmeladia, keltaisia ruusuja ja keittokirjanpidike

Kävin viime lauantaina Espoon Isossa Omenassa ostoksilla. Siellä olivat Lohkotut hinnat-päivät. Menin osittain ostohuuman kanssa mukaan ja Suomalaisesta Kirjakaupasta päättyivät minun kassiin ale-kirjat Makeat herkut ja Kalat ja merenantimet. Mukaan tulivat vielä edustavan näköinen kirja Suklaaunelmat: nautinnollisia suklaareseptejä kaikille suklaanystäville ja Nautinnollinen kahvihetki-kirja. Miellyttävänä yllätyksenä löysin suklaakirjasta samantyyppisiä suklaakonvehteja Aprikoosi-mantelinaposteltavat, mitä itsekin olen valmistanut (aprikoosi-maitosuklaa ja luumu-tummasuklaa). Kahvihetket kirjan ostin siksi, että meillä on hyvä kahvikeitin, mitä olemme tähän mennessä käyttäneet liian yksinpuolisesti. Kahvihetki kirjasta saa ohjeita, miten voi valmistaa mm. kahvijuomia. Ne ovat hyviä jälkiruokajuomia ja pidän kun kotona voi valmistaa maistuvan kahvijuoman. Isossa Omenassa on nyt olemassa belgialaisen suklaatuottajan Leonidaksen edustusmyymälä. Olen kävellyt sieltä ohi ja ajatellut, että poikkean sisään silloin kun on joku sopiva hetki hemmotella itseäni suklaalla. Jumaloin belgialaista suklaata. Viime viikonloppuna oli oikea hetki. Perheemme pitkän sairastamisputken jälkeen oli taas aika kerätä voimia, että jaksaisi kävellä kohti kevättä. Katso itse tarkemmin Leonidaksen laajasta suklaatuotteiden valikoimasta heidän kotisivultaan. Myymälässä oli myynnissä myös valikoima hedelmä-marmeladia.







Yksi hyvin tärkeä ostos tuli Prismalta. Se on keittokirjapidike. En ajatellut hetkeäkään ja keittokirjapidike tuli saman tien ostoskoriin. Se on sellainen pieni suuri apulainen keittiössä. Olen laittanut keittiösakset tai sokerikon keittokirjan sivuille painoksi, että ne pysyisivät auki. Nyt on minulla kaunis romanttinen rautalangasta valmistettu keittokirjapidike, jossa on kaksi ketjua painavilla kuulilla pitämässä keittokirjan sivuja auki sekä voi rauhassa keskittyä olennaiseen, -ruoan valmistamiseen. Nostin pidikkeen korkean keittiökaapin päälle vanhan rukin ja käsin veistetyn pienen jakkaran viereen odottamaan aikaa kunnes sen palveluita keittiössä tarvitaan. Keltainen ruusukimppu tuli marketista mukaan piristämään mieltäni.









Ne olivat hienoja ostoksia Naistenpäivän alla. Söimme kotona suklaata viikonloppuna ja sitä riittää vielä Naistenpäivälläkin syömiseksi.

Hyvät naiset, hemmotelkaa itseänne! Olemme niin korvaamattomia ihmisiä. Hyvää Naistenpäivää ja Laskiaistiistaita!

16 kommenttia:

  1. Makoisia ostoksia Ompusta. Nauti ja anna sukalaan sulaa suussasi pitkään :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa Maiju! Hyvää Naistenpäivää sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kaunist, lillederohket ja šokolaadimagusat naistepäeva! Ja pikka liugu vastlapäevaks ka!

    VastaaPoista
  4. Teretulemast Tuuli minu blogisse! Oled esimene eestikeelne lugeja, kes on julgenud ületada vôôra keele künnuse ja jättä siia kommentaari. (Kui soome keel on eestlastele vôôras keel?!) Eestist külastajaid käib siin palju. Aitähh ilusate soovide eest! Sinule ka ilusat naistepäeva ja vastlapäeva! Meil läheb täna tütar lasteaias teiste lastega vastalaliugu laskma ja grillvorsti sööma. Mina "uisutan" jäisel tänaval.

    Suomenkielisille lukijoille: Tuuli toivottaa minulle kauniista, kukkarunsasta ja suklaanmakeaa Naistenpäivää ja Laskiaistiistaita! Ja pitkää liukua pulkkamäessä. Vastasin Tuulille: Tervetuloa Tuuli minuun blogiini! Olet ensimmäinen kävijä, joka on uskaltanut ylittää vieraan kielen kynnyksen ja jättää tänne kommentin. (Jos suomen kieli eestiläisille on vieras kieli?!). Eestistä kävijöitä käy blogissani paljon. Kiitokset kauniista toivomuksista! Meillä menee tänään tytär päivähoidossa toisten lasten kanssa pulkkamäkeen ja grillimakkaraa syömään. Minä "luistelen" jäisellä kadulla.

    VastaaPoista
  5. Hauska yhteensattuma, että esittelet nuo kaksi minulle melko tuttua kirjaa ylinnä. Ne ovat saksalaista alkuperää ja olen muuntanut reseptit Suomen oloihin sopiviksi mm. grammat deseiksi ja kalat Suomessa saataviksi vaihtoehdoiksi. Olen ollut kirjasarjassa ns. asiantuntijatarkistajana. Oli hauskaa työtä :)

    Ihanaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
  6. Hei Omenaminttu! On todella hauska yhteensattuma! En jaksanut yhteenvetoa tähän päivitykseen keittokirjoista tehdä ja tutustuminen kirjoihin vielä kesken. Kirjojen ohjeet ovat kaikki sellaiset, mitä kannattaa valmistaa. Siksi ostin ne. Sinulle tulee sitten hyvin tuttu tunnelma kun joku kirjojen ohjeista päättyy blogiini! Ja TODELLA SUURET SUURET kiitokset sinulle vielä kerran kun pidät blogistani ja pidät sitä piristävänä. Kun tunnustus tulee vielä ruoka-alan asiantuntijalta, silloin on se hyvin suuri kunnia minulle. Olen vaan topakan äitini komennuksessa oppinut vähän laittamaan ruokaa ja yritän joitakin omia ideoita toteuttaa. Hyvää naistenpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hauska nähdä sitten mitä ohjeita kirjoista kokeilet. Itse olen tainnut jokaisesta kirjasta jotain kokeilla. Ihan kaikki ohjeet eivät toimineet, mutta sitten sovelsin.

    Äideiltä saatu oppi on kultaakin arvokkaampaa! Ihanaa, että sinä jatkat äitisi perintöä ja sovellat omiksi ideoiksesi ja kirjoitat niistä täällä.

    VastaaPoista
  8. Ok, hyvä tietää etteivät kaikki toimii, osan olla kriittisempi ja uskoa oma sisäistä tunnetta. Olen katsonut kirjoja vielä pintapuolisesti.

    VastaaPoista
  9. miksi jumaloit juuri belgialaista suklaata?

    VastaaPoista
  10. Hei Aleksi! Tervetuloa sinullekin blogiini! Belgialainen suklaa on vaan kolahtanut minuun. En ole suklaa-asiantuntija, olen ihan tavallinen kuluttaja, joka on vuosien varrella syönyt erilaisia suklaita, niitä on lahjoitettu ja olen itse ”kauniin rasian” perusteella ostanut kaupasta. Minun makuaistissa belgialainen vaan nousee niin selvästi esille. Se on niin hieno kuin silkki, suussa sulava, ei jää rasvaista makua kielelle, tuotevalikoima (Leonidaksella esim.) hyvin laaja, eri makusävyjä, mielestäni suklaa ja täyte toimivat keskenään hyvin, tuoreus. Ei ole sellaista uuden maun pakkokehittämisen vaikutelmaa. Olen aika yksinkertainen syöjä: pidän, en pidä ja sitten sieltä välistä. Kävin myös sinun blogia Viva ciabatta katsomassa, sinä olet leivonnan asiantuntija. Myös suklaan? Pikakatsauksella löysin vaan yhden Bonnatin suklaalevyn sivultasi. Niin miten näit, ostin Suklaakirjan. Minkälaiset ovat sinun suklaamerkkisuositukset suklaaleivonnaisten leipomiseksi?

    VastaaPoista
  11. kyllä siellä mun blogissa on muutakin kun se Bonnat joka ei musta mikään kovin hyvä suklaamerkki edes ole.. katso suklaa-tagin alta, jossain vaiheessa kirjottelin paljonkin arvosteluja suklaista.
    varmaan mieli suklaita on amedei ja valrhona, nykyään aika perus laatusuklaita mutta silti todella hyviä. helsingissä on kämp-galleriassa valrhonan kauppakin ja ne kyllä voittaa musta noissa kaikissa mitä listasit kaikki belgialaiset. belgiasta ei taida nykyään tulla oikeen mitään arvostettuja kovin suklaita.

    saa niistä silti pitää :)

    fasun ja marabounkin konvehdit on muuten aika belgialaista tyyliä..

    VastaaPoista
  12. Hei Aleksi! Kävin sinun arvosteluja lukemassa. Selväksi tuli, että olet minusta monta kerta enemmän syönyt suklaata ja hyvin analyyttisellä mielellä. En ole panostanut sillä tavalla suklaan syömiseen. Blogissasi oli minulle täysin tuntemattomia merkkejä, mutta ainakin Pralusta muistan syöneen, koska pakkauksen fontti on niin tuttu ja olemme pyörineet samoilla Stockmannin ranskanpäivillä ja olen ostanut sieltä yhden Valrhonan suklaalevyn mukaan. Olen käynyt ulkomaalaisten vieraiden kanssa keskustan Fazerin kahvilassa ja myymälän puolelta ostanut mukaan Fazerin käsintehtyjä konvehteja. Nekin tosi hyviä. Suuri helpotus oli lukea, että sinäkin olet laittanut omat tryffelit jääkaappiin. Kun valmistin viime hellekesällä omia konvehteja, oli pakko ne pistää jääkaappiin, koska ei ollut muuta kylmää paikkaa, vaikka olen lukenut, miten suklaata ei saa säilyttää jääkaapissa. Suklaakirjassa oli Aprikoosi-mantelinaposteltavat ohjeessa vaan: anna kiinteytyä… Kädenvääntö maailman parhaasta suklaasta? Sinun tekstissäsi tulikin esille, miten eri ihmiset ovat arvioineet samaa suklaata eri tavalla. Lähden seuraavan Helsingin keskustan kierroksen aikana Valrhonan myymälään ja ostan konvehteja mukaan. Vertaan, kummat ovat tuoreemmat ja suussa sulavammat? Tietenkin Leonidaksen myymälä ei ole niin edustava kuin Kämpissä Valrhonan. Pitää muistaa, että Omenassa käyvät enimmäkseen yhden kaupungin kuluttajat ja Helsingin keskustaan tulevat koko valtakunnan kuluttajat ja ulkomaalaiset vieraat ostoksille. Se laittaa paineet myymälän koolle ja valikoimalle. Olen siitäkin tietoinen, että tv-kokit suosivat Valrhonaa. Tämä keskustelu tuli minulle juuri sopivaan aikaan, koska kun ostin suklaakirjan tuli heti ajatus, että nyt voisin panostaa ja ostaa ”kunnon” suklaata suklaaleivonnaisten leipomiseksi. Niin että kiitokset vaan kun olet kunniaa herättävän suklaakierroksen tehnyt ja jätit tänne kommentin siitä. Tervetuloa uudestaan!

    VastaaPoista
  13. Pieni lisäys: pidän eestiläisen Kalevin suklaakonvehdeista, mihin on lisätty vähän pirtua, se antaa erinomaisen tuoksun ja maun tuotteille. Yksi suosikkejani on Fazerin Exclusive sarjasta Thin Dark.

    VastaaPoista
  14. joo tryffelit voi laittaa kylmään mutta varsinaista suklaata mielellään ei.. tryffelihän on suklaan ja kerman emulsio ja toimii erilailla. jostain syystä jos tekee konvehteja ja käyttää muottia niin ne muotit voi laittaa jääkaappiin kyllä suklaineen.
    ite pidän suklaat ikkunalaudalla niin on vähän viileämpää, kesällähän se ei toimi.

    noiden valrhonojen ja vastaavien käyttö leivonnassa on vähän hankalaa koska ne on aika kalliita, helposti rahaa menee monta kymppiä pelkkään suklaaseen

    VastaaPoista
  15. Jes, en ole Jamie Oliver eikä Kakkukeisari, budjetilla pitää pysyä kurissa.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...