lauantai 11. heinäkuuta 2015

Paperinohuet letut kylmäsavukirjolohitäytteellä - Paberiôhukesed pannkoogid külmsuitsuvikerfolli täidisega


Paperinohuet letut kylmäsavukirjolohitäytteellä on mainio kesäruoka. Se ruoka ei valmistu heti käden käänteessä, mutta se palkitsee valmistamisen. Käytin lettujen paistamiseen hyvin vähän rasvaa, periaatteessa tapahtui rasvan käytön ihme, koska ison lettukasan paistamiselle kului vaan noin 40 g voita ja noin ½ dl oliiviöljyä. Laitoin pienen nokaren voita ja lorauksen oliiviöljyä jokaisen letun paistamista varten pannulle. Rasva oli vaan sen verran, että tuli rasvakelmu pannun pinnalle, mutta silti oli sitä sopivasti. Kaadoin taikinakulhosta pannulle sen verran taikinaa, mikä helposti valui ja levisi paistinpannulle. Periaatteessa taikina hyytyi kuumaalla pannulla ja silloin kun se oli jo irti pannusta ja paistunut yhdeltä puolelta, käänsin letulle toisen puolen. Toisen puolen paistoin samalla tavalla. Silloin kun pääsee lettujen paistamisen rytmiin, sitten loppujen lopuksi työ etenee tosi nopeasti.


Täytteeksi ostin kylmäsavukirjolohta, koska sitä oli meidän lähikaupassa tarjousmyynnissä. Täytteeksi sopivat vielä kuumasavukirjolohi ja –lohi. Suikaloin kirjolohen isot viipaleet, koska pieni ohuita suikaleita on helpompi syödä. Raejuustotäytteen voi valmistaa créme fraîchen kanssa tai ilman sitä, koska kalasta, letuista ja rucolasalaatista tulee riittävästi rasvaa ja mehukkuutta. Lopputulos on maistuva ja täyttävä järkiruoka, mikä ei ole kovin rasvaista. Viimeiset letut voi vielä syödä mansikkahillon kera.

4 annosta
Valmistus 1,5 tuntia

Lettutaikina:
8 dl maitoa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
noin 4 dl vehnäjauhoja

oliiviöljyä
voita

300 g kylmäsavukirjolohta

Raejuustotäyte:
400 g raejuustoa
1 isompi tomaatti
pala kurkkua
6 cocktailkurkkua
noin 10 kapparia
pieni ripaus suolaa
150 g créme fraîcheta

Rucolasalaatti:
1 ruukku rucolaa
2 pientä salottisipulia
loraus oliiviöljyä
sitruunamehua
jauhettua mustapippuria
ripaus ruolaa
parmesaanijuustoraastetta

mansikkahilloa

Huuhtele rucolan lehdet, kuivaa ne salaattilingossa ja nosta rucola kulhoon. Kuori salottisipulit ja leikkaa niistä hyvin ohuet viipaleet. Laita sipuliviipaleet mortteliin, lisää loraus oliiviöljyä ja sitruunamehua, ripaus suolaa ja jauhettua mustapippuria sekä hienonna aineita keskenään sen verran että sipulin mehut irtoavat. Jätä sekoitus maustumaan tarjoilun saakka.

Laita raejuusto ja créme fraîche toiseen kulhoon. Leikkaa cocktailkurkuista ohuet viipaleet. Huuhtele kurkku, kuori kurkkupala, leikkaa kurkku pitkittäin neljäksi lohkoksi, leikkaa siemenosat pois ja viipaloi kurkkupalat sekä nosta viipaleet kulhoon. Huuhtele tomaatti ja leikkaa se neljäksi lohkoksi. Leikkaa lohkoilta siemenosat pois. Laita lohkopalat kuori vasten leikkuulauta, pidä kättä tomaatin päällä ja leikkaa kuori vihanneksen lihasta irti. Viipaloi tomaattilohkojen puhdas vihannesliha ja laita kulhoon. Hienonna
kapparit ja lisää kulhoon. Mausta suolalla ja sekoita ainesosia keskenään, nosta kulho jääkaappiin sekä jätä maustumaan tarjoilun saakka.

Leikkaa kylmäsavukirjolohen isoista viipaleista ohuet suikaleet ja aseta ne tarjoiluastialle. Peitä astia tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin tarjoilun saakka.

Valmista lettutaikina. Kaada isompaan kulhoon maito, riko kananmunat kulhoon ja lisää ripaus suolaa sekä vatkaa aineet vispilällä keskenään. Lisää 1 dl vehnäjauhoa kerrallaan sitä maitoon vispaten
kunnes saat notkean ja juoksevan taikinan. Kuumenna paistinpannu hellan levyllä ja paista letut vähäisessä rasvassa (pieni nokare voita ja loraus oliiviöljyä per lettu).

Sekoita maustuneet sipuliviipaleet ja rucola keskenään ja aseta salaatti tarjoilualustalle sekä raasta pinnalle parmesaania.

Tarjoile paperinohuita lettuja täytteiden ja mansikkahillon kera.

***


Paberiôhukesed pannkoogid külmsuitsuvikerforelli täidisega on suurepärane suvetoit. See toit ei valmistu just kiiresti, aga selle maitseelamus tasub vaeva ära. Kasutasin pannkookide praadimiseks väga vähe rasva nähes seda pannkoogihunnikut, mis tuli sellest taignahulgast. Pôhimôtteliselt juhtus tôeline rasva kasutamise ime, sest kulus umbes 40 g vôid ja umbes ½ dl oliiviôli. Panin väikse tükivôid ja veidi oliiviôli pannile iga pannkoogi praadimise jaoks. Rasva oli ainult niipalju, et ôhuke rasvakile tuli pannile, aga sellegipoolest oli seda piisavalt ja sai ilusti pannkoogid ära praadida. Kallasin otse taignakausist kuumale pannile niipalju tainast, et praktiliselt taigen levis ja hüübis kiiresti pannile ja kui pannkook oli pannist lahti tulnud ja ühelt poolt ilusti ära küpsenud, siis keerasin sellele teise poole. Löpuks kui sain pannkookide praadimise rütmi sisse, siis selle järgi sujus töö väga kiiresti.


Täidiseks ostsin külmsuitsuvikerforelli, sest seda oli meil lähipoes sooduspakkumises. Täidiseks sobivad veel kuumsuitsufikerforell ja –lôhe. Lôikasin vikerforelli suurtest viiludest väiksemad, sest siis on neid täidises lihtsam süüa. Raejuustutäidise sisse vôib lisada créme fraîched vôi olla lisamata, sest kalast, rucolasalatist ja pannkookidest tuleb piisavalt rasva ja mahlasust. Lôpptulemus on maitsev ja täitev toit, mis ei ole eriti rasvane. Viimased pannkoogid vôib veel maasikamoosiga ära süüa.

4 portsjonit
Valmistus 1,5 tundi

Pannkoogitaigen:
8 dl piima
2 kanamuna
veidi soola
umbes 4 dl nisupüüli

oliiviôli
vôid

300 g külmsuitsuvikerforelli

Raejuustutäidis:
400 g raejuustu
1 suurem tomat
tükk kurki
6 väikest marineeritud kurki
umbes 10 kapparit
veidi soola
150 g créme fraîched

Rucolasalat:
suur kimp rucolasalati lehti
2 väikest shalottisibulat
oliiviôli
sidrunimahla
jahvatatud musta pipart
veidi soola
parmesaanijuustu

maasikamoosi

Loputa rucolalehed külma vee all ära, kuivata need salatitsentrifuugis ja tôsta kaussi. Koori shalottisibulad ja lôika neist väga ôhukesed viilud. Pane sibulaviilud uhmrisse, lisa lonks oliiviôli ja sidrunimahla, veidi soola ja jahvatatud musta pipart ning peenesta aineid nii palju, et sibulast eraldub mahl. Jäta segu maitsestuma serveerimiseni.

Pane raejuust ja créme fraîche teise kaussi. Lôika cocktailkurkidest ôhukesed viilud ja tôsta kaussi. Loputa värske kurgi tükk vee alla ära, koori kurgitükk, lôika kurk pikuti neljaks. Lôika tükkidelt seemneosad välja ning lôpuks viiluta pikad kurgitükid ja tôsta viilud kaussi. Loputa tomat vee all ära, lôika see neljaks sektoriks ja lôika seemneosad välja. Aseta tomatisektori käega lôikelaua vastu koor lôikelaua poole ning
lôika tomatiliha ja koore vahelt koor lahti. Viiluta puhta tomatiliha tükid ja lisa kaussi. Maitsesta soolaga ja sega ainesosad omavahel läbi. Pane kauss külmkappi serveerimiseni maitsestuma.

Lôika külmsuitsuvikerforelli suurtest viiludest väiksed ôhukesed viilud ja aseta need serveerimisvaagnale. Kata vaagen toidukilega ja pane vaagen forelliga külmkappi.

Valmista pannkoogitaigen. Kalla suuremasse kaussi piim, lisa katkilöödud kanamunad ja veidi soola ning klopi vispliga ained omavahel läbi. Lisa 1 dl jahu korraga ning klopi see piima sisse kuni saad nôtke ja ühtlaselt jooksva taigna. Küpseta paberiôhukesed pannkoogid kuumal pliidil praepannil väheses voi-ôlisegus.

Sega maitsestunud sibulilôigud ja rucola omavahel läbi ja aseta need serveerimistaldrikule ning riivi pinnale parmesaanijuustu.

Serveeri paberiôhukesi pannkooke täidistega ja maasikamoosiga.

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ne ovat herkullisia. Mm. oliiviöljyssä maustunut ja pehmentynyt sipulia on mukavampi syödä.

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...