maanantai 3. lokakuuta 2011

Puolukka-omenasalaatti - Pohla-ôunasalat (vege)



FIN

Minulla ei ole säilykkeiden säilyttämisen tilaa, siksi valmistin vaan yhden purkin puolukka-omenasalaattia. Se on minun äidin resepti. Minun lapsuudenkodin lähiympäristössä ei ollut puolukkametsiä ja niitä saimme harvoin sekä torilla olivat ne hyvin arvokaita. Kun äiti onnistui saamaan vähän puolukoita, sitten hän jatkoi niitä omenilla. Salaatin omenien ja puolukoiden suhde on 1:1. Siitä tuli salaatti, mitä laitettiin vaan juhlapöydälle. Toivottavasti minulla säilyy tämä salaatti jääkaapissa joulujen saakka. Kaunis väri joulupöydälle. Voi käyttää myös hillona.

(Valmistin myöhemmin vielä toisenkin purkillisen, että voisi syksylläkin sitä syödä).

Huomasin netistä, että puolukka-omenahilloa valmistetaan myös Suomessa. Täällä ainakin puolukoita riittää.

½ l:n purkki

Valmistusaika yhteensä 25 minuuttia

300 g puolukoita
4 pienempää omenaa paloiteltuna
1 ½ dl sokeria (sokerin määrä riippuu valmistajan mausta sekä omenien happamuudesta)

Kaada omenapalat, puhtaat puolukat ja sokeri kattilaan ja keitä salaattia miedolla lämmöllä 10 minuuttia kunnes se on pehmeä. Sekoita salaattia kattilassa aika vähän, sopivasti, näin omenapalat ja puolukat säilyvät kokonaisina. Kuori vaahto pinnalta jos sitä tulee pinnalle.

Purkita salaatti.

Tarjoiluehdotus: Lisuke liharuokien kanssa, erittäin hyvin sopii porsaan kanssa.

++++

EST

Minul ei ole hoidiste säilitamiseks sopivat ruumi, sellepärast valmistasin ainult ühe purgi pohla-ôunasalatit. See on minu ema retsept. Minu lapsepôlvekodu lähedal ei olnud pohlametsi ja neid saime harva ning turulgi pohlad olid kallid. Kui emal ônnestus saada veidi pohlasid, siis ta jätkas neid ôuntega. Salatis ôunte ja pohlade suhe on 1:1. Sellest tuli salat, mis pandi esile ainult peolauale. Loodetavasti minul säilub see salat külmkapis jôuludeni. Ilus värv jôululauale. Vôib kasutada ka moosina.

(Valmistasin küll hiljem veel ühe purgitäie seda salatit, et saaks ka sügisel seda süüa).

Neti kaudu leidsin, et pohla-ôunamoosi valmistatakse ka Soomes. Siin vähemalt pohlasid piisab.

½ l purk

Valmistusaeg esivalmistustööga kokku 25 minutit

300 g pohli
4 väiksemat ôuna tükeldatuna
1 ½ dl suhkrut (suhkru hulk sôltub valmistaja maitsest ja ôunte hapususest)

Kalla ôunatükid, pohlad ja suhkur kastrulisse ja keeda salatit keskmisel kuumusel 10 minutit kuni se on pehme. Sega salatit kastrulis üsnä vähe, sobivalt, et ôunatükid ja pohlad säiluvad terveina. Koori vaht salati pealt kui seda tuleb.

Purgita salat.

Serveerimise ettepanek: Lisand lihatoitude juurde, eriti hästi sobib sealihaga.

2 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä. Meillä tykätään kamalasti puolukasta joten tämäkin tekisi hyvin kauppansa.

    VastaaPoista
  2. Hei Tupu! Suosittelen valmistaa yhden purkin sitä salaattia. Sillä on oma hieno maku.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...