perjantai 23. syyskuuta 2011

Jauhelihakastike – Hakklihakaste


FIN

Kannattaako laittaa jauhelihakastiketta ruokablogiin? Se on niin tavallista kotiruokaa! Kun minä olen katsonut ja kokenut erilaista gourmee’ta ja ”gourmee’ta” tai gourmet’a ja ”gourmet’a” sekä mielet ovat sekaisin ja en jaksaa enää ihmetellä, silloin tavallinen jauhelihakastike nollaa ja puhdistaa tilanteen. Se on turvallista ja hyvää. Sitä syödään meillä usein muutenkin. Minun puoliso joutuu usein syömään ulkona, hänelle nousevat jo ovella ravintolatuoksut kurkkuun ja hän muistaa ruokalistoja ulkoa. Jauhelihakastike on yksi tilausruoka kun hän tulee kotiin. En viitsi edes kirjoittaa, miten lapset tykkäävät jauhelihakastikkeesta…. Se on niin kodinomaista ja hyvää. Eli jauhelihakastikkeella on meidän perheen ruokapöydällä kunniapaikka.

4-6 annosta

Valmistusaika 25 minuuttia

400 g sika-nauta jauhelihaa
n. 75-100 g voita
3 isoa rkl vehnäjauhoja
1 lihaliemikuutio
pippurisekoitusta
vettä
rypsiöljyä
voi olla koristeeksi hienonnettua persiljaa, ruohosipulia tai kevätsipulia

Ruskista jauheliha kuumalla öljypannulla (öljyä tarvittaessa jos jauhelihasta ei tulee riittävästi rasvaa).

Sulata ison kasarin pohjassa voi sekä ruskista vehnäjauhot voissa. Rasva-jauhot sekoituksella pitää olla sosemainen. Nosta kasari hanan alle, anna valua suoraan hanasta kylmää vetää kasariin ja sekoita muovivispilällä (toki voi olla teräsvispilä myös, minulla on vaan arvokas teflonkasari ja en halua sitä naarmuttaa) nopeasti kastiketta kasarissa, että siitä tulisi tasainen. Lisää vettä sen verran, että kastike tulee sopivasti sakea. Ruskean kastikkeen tekeminen on sellaista tunneperäistä ja intuitiivista ruoan valmistamista, kokin aisti sanoo sen, milloin kastikkeen koostumus on oikea.
Nosta kasari takaisin hellan kuumalle levylle, lisää ruskistunut jauheliha, pippurinsekoitusta ja lihaliemikuutio sekä anna kastikkeella poreilla keskilämmöllä muutaman minuutin.

Voit lisätä hienonnettua persiljaa, ruohosipulia tai kevätsipulia.

Tarjoile kastiketta keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.

Tarjoiluehdotus: Kotiruoka, pääruoka, lapsille.

+++++

EST

Kas tasub panna hakklihakastet toidublogisse? See on nii tavaline kodutoit! Kui mina olen vaatanud ja kogenud erinevat gourmee’d ja ”gourmee’d” tai gourmet’it ja ”gourmet’it” ning meeled on segamini ja ei jaksa enam imestada asjade üle, siis tavaline hakklihakaste nullib ja puhastab olukorra. See on nii turvaline ja hea. Seda süüakse meil sageli. Minu abikaasa peab sageli sööma väljas, talle tôusevad juba uksel restoranide lôhnad kurku ja ta mäletab peast menüüsid. Hakklihakaste on üks tellimustoit kui ta tuleb koju. Ei viitsi isegi kirjutada, kuidas lastele meeldib hakklihakaste… See on nii kodust ja head. Ehk lühidalt, hakklihakaste on meie pere toidulaual aukohal.

4-6 portsjonit

Valmistusaeg 25 minutit

400 g sea-veise hakkliha
u. 75-100 g vôid
3 suurt sl nisujahu
1 lihaleemekuubik
piprasegu
vett
rüpsiôli
vôib olla peenestatud peterselli, murulauku vôi rohelist sibulat

Pruunista hakkliha kuumal ôlipannil (ôli sellisel juhul kui hakklihast ei tule piisavalt rasva).

Sulata suure madala kastruli pôhjas vôi ning pruunista selles jahu. Rasva-jahusegul tuleb olla püreetaoline. Tôsta kastrul kraani alla ja anna joosta otse kraanist kastrulisse vett ja sega plastmassvispliga (vôib muidugi ka terasvispliga, aga minul on kallis teflonkastrul ja ma ei taga sellele kriimustusi) kiiresti kastet, et sellest tuleks tasane ja ühtlane. Anna joosta nii palju vett, et kaste tuleb sobivalt paks. Pruuni kastme tegemine on selline tundega ja intuitiivne toidu valmistamine, koka sisemine tunne ütleb, kuna kastme koostis on sobiv. Tôsta kastrul tagasi pliidi kuumale plaadile, lisa pruunistatud hakkliha, piprasegu ja lihaleemekuubik ning anna kastmel haududa keskmisel kuumusel môned minutid.

Vôid lisada hakitud peterselli, murulauku vôi rohelist sibulat.

Paku kastet keedetud kartulite ja salatiga.

Serveerimise ettepanek: Kodutoit, pearoog, lastele.

5 kommenttia:

  1. Totta, gourmee on kyllä näyttävästi esillä, mutta tavallinen perinteinen arkiruoka sekä perinneruoat ovat jääneet tyystin jalkoihin.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hei taas pitkästä aikaa. Meillä on ihan samoin...erilaiset versiot jauhelihakastikeesta esim punajuurinen versio, ovatniitä luottoruokia. Ja ilman muuta jauhelihakastike kuuluu myös blogiohjeisiin. Minulla myös mies syö ulkona niin usein, että ihan tavalliset kotiruoat ovat niitä toivotuimpia viikonlopppuisinkin... meillä ei tällä hetkellä laiteta ruokaa arkisin kotona, kun kumpikin syö muualla. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  3. Hei Tarina! Me kävimme eilen iltapäivällä Linnanmäellä ja Kaivopuiston kierroksella hyvästelemässä kesä, illalla otimme vielä kitarat esille ja jammailimme, näin viikonloppu meni… Kun tein postauksia niistä kastikkeista, missä on ruskean kastikkeen pohja (nakki, makkara, jauheliha tai muu), tuli mieleen erään tutun kertomus. Hänellä on tuttu, joka omistaa Helsingin keskustan ravintolan, juuri sellaisen, missä tuodaan pöytään kauniisti disainittu gourmee-annos. Työpäivän jälkeen menevät kokit kotiin valmistamaan ja syömään makkarakastiketta… ei halua enää nähdä gourmeeta. Monet ihailevat gourmeeta, mutta joutuvat syömään makkarakastiketta. Mielestäni tragikoomista. Mikä on oppitunti?! Kultaista syksyä!

    Hei Mimmi M! Hei, hei, kiva kuulla sinusta! Hyvä lukea, etten ole ainoa, joka joutuu usein valmistamaan perheelle jauhelihakastiketta! Perustamme Jauhelihakastikkeen ystävien kerhon?! Montako jäsentä veikkaat? Kiva vitsisyksy sinulle ja kiitos punajuurivinkistä!

    VastaaPoista
  4. Tämä on myös meidän perheen suur herkkua.

    VastaaPoista
  5. Hei Tupu! Kiva kuulla, kerho laajenee. Huomasin sinulla hyvän ohjeen, se broileri-herkkusienipaistos, pitää valmistaa. Kaunista syksyä sinulle.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...