sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Eestin uuden aallon ravintolat ja eestiläiset "blogardid"

Tämän postauksen tekemisen innostuksen sain sen jälkeen kun luin blogista Ise tehtud.Hästi tehtud. eestiläisten ruoka-bloggaajien eli blogardien illasta ravintolassa Leib Resto ja Aed. Eestiläiset ruoka-bloggaajat ovat humoristisia ihmisiä ja he ovat antaneet itselle nimen ”blogardid”. Kun olen ymmärtänyt oikein, sitten se sana muodostuu sanoista bloggaaja ja ôgard (syöppö, suurisyömäri, herkkusuu). Se siitä.

Blogardeita kutsutaan ravintoloihin syömään ja he itsekin käyvät aktiivisesti uusissa ruoka-paikoissa syömässä. Myöhemmin he kirjoittavat käyneistä omissa blogeissa. Se on tietenkin mainontaa, koska internetin käyttö Eestissä on hyvin aktiivista ja blogaajia seurataan, mutta mielestäni se hyvää sellaista. Esimerkiksi kun katsoin Viron Maut sivuja, mikä sisältää hyvin korkealaatuisia kiiltokuvia, sitten en osannut kuvitella itseäni niihin ravintoloihin syömään. Kun seuraan eestiläisten ruoka-blogaajien postauksia ravintola-illoista, sitten mielestäni he tekevät ravintolakäynnistä ihmisläheisemmän ja minulle on tullut ajatus, että minäkin voisin mennä sinne joskus syömään.

Tausta-ajatuksena tämän postauksen kirjoittamiseksi on kehittynyt vielä vuosien varrella kun perheemme on matkustanut Eestissä sekä ollut Eestin palvelutason kanssa törmäyskurssilla. Eestiläisenä Suomessa on minulla täytynyt vuosien varrella ottaa vastaan monia palauteitä suomalaisten kokemuksista Eestinmatkoilla. Se mikä on mielellä, se on kielellä. Vielä nyt kun tämän vuoden alusta Eestissä otettiin käyttöön euro, on tullut Eestin ja Suomen hintatasovertailu hyvin esille. Vasta pari viikko sitten kuulin eräältä suomalaiselta tutulta joidenkin Tallinnan ravintoloiden ryöstöhinnoista. Paljon negatiivista palautetta olen saanut epäystävällisestä palvelusta. On meidänkin perhe palanut Eestistä Suomeen pahalla mielellä, mikä johtuu joidenkin eestiläisten nenäkästä palvelutyylistä. Sille en voi minä mitään enkä ryhdy omia voimavaroja tuhlaamaan semmoiseen. Fakta on se, että Tallinnasta on kehittynyt kansainvälinen turistikohde omilla risuilla ja ruusuilla.

Haluan omassa vaatimattomassa blogissa vielä kerran tuoda esille Eestin uuden aallon ruokamaailman tekijät, jotka hengellä ja luovuudella, pitkäjänteisellä työllä, selvällä konseptilla, korkealaatuisella ruoalla ja ystävällisellä palvelulla pitävät omia ruoka-paikkoja. He ovat kääntäneet täysin uuden sivun eestiläisessä ruokakulttuurissa. Eestin parhaat ravintolat on listattu Viron Maut sivulla ja internetistä löytyy niistä lisätietoja. Laitan tähän linkkejä eestiläisten ruoka-bloggaajien eli blogardien ravintolakäyntien postauksista vuoden 2011 alusta alkaen. Lisätietoa ravintoloista löytyy taas internetissä. Lisäpostauksia eestiläisiltä ruoka-bloggajielta voi seurata minun blogin sivupalkin kautta, missä löytyy muutamia eestiläisiä ruoka-blogeja. Vaikka postaukset ovat eestiksi, jonkunlaisen käsityksen niistä saa ja kuvat kertovat paljon.

Helmi /2011
Ise tehtud. Hästi tehtud.

Profa köögipool

Tchaikovsky

Kesä/2011
Ise tehtud.Hästi tehtud.

Profa köögipool
Leib Resto ja Aed (linkki postauksen alussa).

Touko/2011
Siit nurgast ja sealt nurgast.

Tammuri talu

Tammi/2011
Siit nurgast ja sealt nurgast.

Controvento

Kesä/2011
Puhas rôôm
Ravintolat kadulla kesäkuussa 2011.

Touko/2011
Puhas rôôm
La Guinguette: yhden päivän ravintolatapahtumassa olivat mukana Tigu, Platz, Ribe ja Pôhjaka (yhteystiedot löytyvät Viron Maut sivulta).

Maalis/2011
Puhas rôôm
OKO (yhteystiedot löytyvät Viron Maut sivulta)

helmi/2011
Puhas rôôm

F-hoone

Kesä/2011
Aglio e Olio
Restofest oli kesäkuussa 2011 Tallinnassa. Samasta löytyy monia ravintolakäyntien kuvauksia.


P.S. Meidän perheen testattuja ruokapaikkoja, missä on hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua: Beer House, Lido ja Moon (heinäkuussa suljettu).

Löysin vielä sivuston Eesti restoranid (eestin ravintolat).

Ravintoloiden hintatasoista ei ole minulla tietoa.

Kuuntele Kungla rahvas, vanhaa eestiläistä laulua, mikä on eestiläinen juoma- ja juhlalaulu juhlapöydässä, mutta myös kuorojen esityslistalla suurissa kansantapahtumissa. Laulu kertoo, miten jo muinaisaikana Kungla rahvas eli vanhaat eestiläiset söivät ja lauloivat sekä Vanemuine, muinaishahmo, soitti kanteletta. Eestiläiset vauvasta vaarin osaavat laulaa sitä.

Herkullisia ja miellyttäviä ruokamatkoja Eestissä!

2 kommenttia:

  1. Väga vahva, et oled vaevaks ja südameasjaks võtnud meie parimate söögikohtade kohta info jagamise. Meil on tõeliselt toredaid ja südamega tehtud restorane/kohvikuid, kuid kindlasti ei ole need söögikohad, mis oleksid turistide trajektooril ja pahatihti sinna eelneva info kogumiseta ükski hea toidu huviline turist ei satugi. Samas võib turisitikohtade järgi otsustades Eesti restoranikultuur üsna nukra üldmulje jätta.

    VastaaPoista
  2. Tuuli! Tuli môte teha selline väike ülevaade, sest mis môtet on tühja kritiseerida. Tee ise midagi konkreetset asja paremaks muutmise nimel. Ma usun, et selliseid kahtlase väärtusega söögikohti on kogu maailmas ja ka Eestis. Näiteks Gordon Ramsay oma sarjas Kurjat kuppilat (Vastikud/ôudsed söögikohad) vôitleb ju selliste söögikohtade vastu ja muudab nende konsepti ja teenindust. Kui olen jälginud teie blogisid, siis minu meelest on eesti toidukultuuri areng väga kiire olnud ja väga palju pônevaid ettevôtmisi korraldatakse eesti toidu tuntuks tegemise eesmärgil. Mul on tôeliselt uhke tunne selle üle ja eks mul on nüüd oma blogi kaudu vôimalik esitleda, et Eestist leidub ka väga head teenindust ja toitu. Minu postaus on ainult väike abi selle jaoks, kuidas neid leida.

    Suomenkielisille lukijoille: Tuulilta tuli kommentti, missä hän pitää minun postausta hyvänä, koska olen jakanut tietoja Eestin parhaista ruokapaikoista. Eestissä on todella kivoja ja sydämellä perustettuja ravintoloita/kahviloita, ne eivät sijaitse turistien reittien varrella ja usein ilman tietoja yksi hyvästä ruoasta kiinnostunut turisti sinne ei osa mennä. Samassa voi turistipaikkojen (eli ravintoloiden) perusteella jäädä Eestin ravintoloista surullinen vaikutelma.

    Vastasin Tuulille, että tuli sellainen ajatus tehdä tämä postaus, koska ei ole minkälaista järkeä vaan kritisoida. Pitää tehdä jotain konkreettista asian hyväksi. Uskon, että sellaisia ”harmaita” ruokapaikkoja on koko maailmassa ja myös Eestissä. Esim. Gordon Ramsay taistelee omassa sarjassa Kurjat kuppilat niitä vastaan. Kun olen seurannut eestiläisiä blogeja, sitten minulle on kyllä tullut käsitys siitä, että ruokakulttuurin kehitys Eestissä on hyvin nopea ja siellä järjestetään kiinnostavia tapahtumia eestin ruoan tutuksi tekemisen hyväksi. Olen siitä hyvin ylpeä ja nyt minulla on oman blogin kautta mahdollisuus esitellä, että Eestissä löytyy myös hyvää palvelutasoa ja ruokapaikkoja. Minun postaus on vaan pieni vetoapu siihen, miten hyviä paikkoja löytää.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...