perjantai 16. syyskuuta 2011

Jauhelihapullat ruskeassa kastikkeessa ja perunamuusi - Hakklihapallid pruunis kastmes ja kartulipuder





FIN

Nämä jauhelihapullat olen valmistanut tv-kokkien vinkkien mukaan, eli he suosittelevat vaan vähän pyöritellä jauhelihapullia kädessä, että pullat tulisivat pehmeät. Jauhelihataikina on taas minun äidin keittiöstä. Jauhelihapullien valmistamisen sillä tavalla olen ihan itse keksinyt. Tämä kokonaisuus on raskasta kotiruokaa, hyvin sopiva viikonlopuksi, syömisen jälkeen voi rauhassa mennä sohvalle katselemaan televisiota. Seuraavana päivänä voi sitten mennä lenkille karistamaan rasvaisesta ruoasta tulleita ylimääräisiä kaloreita pois.


4-6 annosta
Valmistusaika 1 tunti ja 30 minuuttia

Jauhelihataikina:
750 g sika-nauta jauhelihaa
1 keltasipuli hienonnettuna
1 yksikyntinen valkosipuli raastettuna
3 munaa
korppujauhoja
pippurinsekoitusta
merisuolaa

rypsiöljyä
voita
½ lihaliemikuutiota
kokonaisia mustia pippureita
3 laakerinlehteä
3 rkl vehnäjauhoja

perunamuusiksi 1 kg jauhoisia perunoita
1 iso muki kuuma maitoa
voita

Salaatti:
keräsalaattia
tomaattia
kurkkua
paprikaa
fetajuustoa

Salaatin kastike:
kuivattua oreganoa
valkoviinietikkaa
sokeria
suolaa
oliiviöljyä



Ensiksi valmista salaatti paloittelemalla salaatin aineet ja sekoittamalla kastikkeen aineet. Kaada kastike salaatin päälle kulhoon ja kääntele käsin salaattia. Asettele fetajuuston palat salaatin päälle.

Toiseksi kuori perunat ja keitä ne muusia varten. Lisää keittoveteen suola. Kun perunat ovat kypsiä, kaada niiltä vesi pois ja survo ne. Lisää kuuma maito ja nokare voita sekä survo vielä sen verran, että kaikki aineet sekoittuvat keskenään ja muusista tulee tasaista. (Muusin valmistaminen käy lihapullien valmistamisen ohella).

Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Valmista jauhelihataikina sekoittamalla kulhossa kaikki jauhelihataikinan aineet. Tee samankokoiset jauhelihapullat pyörittelemällä jauhelihaa vähän käsissä. Ruskista jauhelihapullia kuumalla voi-öljypannulla, mihin on lisätty ½ lihaliemikuutiota sekä nosta ne isoon lasivuokaan. Huuhtele pannu vedellä ja kaada huuhteluvesi lasivuokaan lihapullien päälle. Tarvittaessa lisää vielä vettä, koska lihapullilla pitää olla melkein veden peitossa (että ne eivät kuivu pinnalta). Lisää kokonaisia mustia pippureita, laakerinlehdet ja pane kansi vuoan päälle sekä nosta vuoka uuniin keskiritilätasolle. Kun liemi alkaa vuoassa kuplia, laita uunin lämpö 200 asteelle. Anna lihapullilla kypsyä 35 minuuttia ja sen jälkeen nosta vuoka uunista ulos. Nosta reikäkauhalla lihapullat vuoasta isoon kulhoon ja siivilöi liemi. Käytä liemi kastikkeen valmistamiseen.

Valmista ruskea kastike. Sulata ison kasarin pohjalla nokare voita ja lusikoi liemen päältä rasvaa lisäksi. Ruskista rasvassa 3 rkl vehnäjauhoja. Rasvan ja vehnäjauhon suhde pitää olla sellainen, että rasvan-jauhon seos on sosemainen ja se ruskistuu tasaisesti. Sekoita seosta ruskistumisen aikana. Seuraavaksi varovaisuutta, koska ruskistunut jauhoseos ja jauhelihan liemi ovat kuumia!!! Kaada varovaisesti jauhelihan liemi kasariin sekoittaen muovivispilällä jatkuvasti kastiketta. Parasta olisi kun toinen ihminen tulee kaatamaan lientä kasariin. On tärkeä jatkuvasti ja nopeasti sekoittaa kastiketta, että siitä tulisi tasainen ja sopivasti paksu. Tarvittaessa lisää vettä kastikkeeseen. Kun kastike on sopivasti sakea ja tasainen, nosta lihapullat kasariin kastikkeen joukkoon sekä anna jauhelihapullilla ruskeassa kastikkeessa kypsyä miedolla lämmöllä levyllä kannen alla. Voit tarvittaessa lisätä suolaa ja pippurinsekoitusta.

Tarjoile jauhelihapullia ruskeassa kastikkeessa perunamuusin ja salaatin kera.

Huom! Voi pakastaa.

Tarjoiluehdotus: Pääruoka, kotiruoka.

+++

EST

Need hakklihapallid olen valmistanud tv-kokkade näpunäidete järgi, kes soovitavad ainult veidi pööritada hakklihapalle käte vahel, et hakklihapallid jääksid pehmed. Hakklihataigen on jälle minu ema köögist pärit. Hakklihapallide tekemise sellisel viisil olen ise välja môlenud. See toit kôikide lisanditega on rammus kodune toit, hästi sobilik nädalavahetuseks, söömise järel vôib rahulikult diivanil lesides vaadata televiisorit. Järgmisel päeval vôib minna jalutuskäigule rasvasest toidust saadud kaloreid maha raputama.

4-6 portsjonit
Valmistusaeg 1 tund ja 30 minutit

Hakklihapallide taigen:
750 g sea-veise hakkliha
1 mugulsibul hakituna
1 üheküüneline küüs riivituna
3 muna
riivsaia
piprasegu
meresoola

rüpsiôli
vôid
½ lihaleemekuubikut
musta pipra terasid
3 loorberilehte
3 sl nisujahu


kartulipudruks 1 kg jahuseid kartuleid
1 suur tassitäis kuuma piima
vôid

Salat:
peasalatit (loodetavasti ôige nimi, tôlkisin selle Google-tôlgi abil)
tomatit
kurki
paprikat
fetajuustu

Salati kaste:
kuivatatut punet
valge veini äädikat
suhkrut
soola
oliiviôli

Kôigepealt valmista salat tükeldades salati ained ja segades kastme ained omavahel. Kalla kaste salati peale kaussi ja kääna salatit kätega. Aseta fetajuustu tükid salati peale.

Koori kartulid ja keeda need pudru jaoks. Lisa keeduvette soola. Kui kartulid on küpsed, kalla neilt vesi pealt ära ja tambi kartulid pudrunuiaga katki. Lisa kuum piim ja voi ning valmista kartulipuder. (Kartulipudru valmistamine käib hakklihapallide tegemisega paralleelselt).

Pane ahi soojenema 225 kraadile.

Valmista hakklihataigen segades kausis kôik hakklihataigna ained. Tee samasuurused hakklihapallid pööritades hakkliha veidi käte vahel. Pruunista hakklihapalle kuumal vôi-ôlipannil, kuhu on lisatud ½ lihaleemekuubikut ning tôsta need suurde klaasist ahjuvormi/potti. Loputa pann veega ja kalla see loputusvesi klaasvormi hakklihapallide peale. Vajaduse korral vôid lisada veel vett, sest hakklihapallid peavad olema peaaegu vee all (et need ei kuivaks pealt ära). Lisa musti terapipraid, loorberilehed ja pane kaas ahjuvormi peale ning tôsta vorm ahju keskmisele kôrgusele. Kui leemest tôuseb mulle pinnalle, vähenda temperatuuri 200 kraadini. Anna hakklihapallidel küpseda ahjus 35 minutit ja selle järel tôsta vorm ahjust välja. Tôsta vahukulbiga hakklihapallid ahjuvormist suurde kaussi ja kurna leem. Kasuta leem kastme valmistamiseks.

Valmista pruun kaste. Sulata suure kastruli pôhjas vôi ja tôsta lusikaga leeme pealt rasva lisaks. Pruunista rasvas 3 sl nisujahu. Rasva ja nisujahu suhe peab olema selline, et rasva-jahusegu kastruli pôhjas on püreetaoline ja see pruunistub ühtlaselt. Sega seda pruunistumise ajal. Järgnevalt ettevaatlikust, sest pruunistunud jahusegu ja hakklihaleem on kuumad!!! Kalla ettevaatlikult leent kastrulisse kogu aeg plastmassist vispeliga kastet kiiresti segades. Parem on kui teine inimene tuleb appi leent kallama. Tähtis on pidevalt ja kiiresti kastet segada, et sellest tuleks tasane ja sobivalt paks. Vajaduse korral vôid lisada veel vett. Kui kaste on sobivalt paks ja tasane, lisa kastmele hakklihapallid ning anna neil kôigil küpseda väiksel temperatuuril kaane all. Maitsed tasanduvad. Vôid vajaduse korral lisada soola ja piprasegu.

Serveeri hakklihapalle pruunis kastmes kartulipudru ja salatiga.

Tähelepanu! Vôib panna sügavkülma.

Serveerimise ettepanek: Pearoog, kodutoit.

2 kommenttia:

  1. Äidin/mummon lihapullat taitavat olla se maailman vaikein ruokalaji XD.
    Vaikka kuin yrittää samalla reseptillä tehdä niin on onnen kantamoinen, jos maistuvat samalta.
    Hyppysellinen on niin pahuksen hankala mitta.
    Virkistävää viikonvaihdetta koko perheelle!

    VastaaPoista
  2. Hei Tarina! Olet oikeassa, oikea ruoanvalmistus tulee selkärangasta ja tekijä tietää sen tarkan sopivan maun. Haastava on mennä toista ihmistä neuvomaan. Kaunista syyskuun viikonloppua myös teille sinne!

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...