maanantai 11. huhtikuuta 2011

Kilohailipiirakat (uusi eestiläinen keittiö)

19 kpl

Valmistusaika: perunoiden keittämisen, jäähtymisen, taikinan valmistamisen sekä maustumisen kanssa yhteensä n. 2 h

Piirakoiden paistaminen n. 2 h (minulla kahdella pellillä vuoat)

Tämän kilohailipiirakan ohjeen olen saanut eestiläisestä ruokablogista Siit nurgast ja sealt nurgast
(Yhdestä kulmasta ja toisesta kulmasta). Tämän piirakan ruis-perunataikinan ohje on otettu Ida Savi'n eestiläisestä klassikkokeittokirjasta "Pullat. Piirakat. Leivonnaiset." (Ida Savi "Saiad. Pirukad. Koogid"). Blogin ylläpitäjä Mari-Liis on antanut suolaisille pikkupiiraille tartaletin muodon ja keksinyt itse piirakantäytteen. Jos sinulla ei ole maustettuja kilohaileja piirakoiden valmistamista varten, sitten voit käyttää piirakoissa vaikkapa anjovisfileitä tai pieniä silakkafileitä. Sinappi taikinan pohjassa tekee piirakassa terää ja se antaa niille potkua. Keitetty peruna taikinassa taas pehmentää ruistaikinan makua ja antaa sille mehevyyttä. Mari-Liis paistoi piirakat muffinivuoassa, mutta minulla oli kotona vielä Brunon alumiinivuokia ja paistoin piirakat niissä. Minulla ei ollut sianrasvaa ja laitoin taikinaan tuplamäärän voita.

Kaiken kaikkea kokeilemisen arvoisia nättejä ja maukkaita pikkupiirakoita, mitä voi tarjota myös vieraille puutarhajuhlissa tai coctailjuhlissa. Mari-Liis tarjosi niitä piirakoita Tallinnassa Sadama Turg-tapahtumassa (Sataman Tori), missä juhlistettiin Dmitri Demjanovin ja Mari Kodrese keittokirjan Sööme ära! (Syömme pois!)julkaisemista. Kirja kertoo jatkuvasti kehittävästä uudesta eestiläisestä keittiöstä. Mari-Liisi oli siellä toritapahtumalla toisten ruoka-blogien ylläpitäjien kanssa edustamassa omaa blogia ja tarjoamassa yleisölle omia kilohailipiirakoita, mikä oli ollut menestys.









Peruna-ruismurotaikina:
200 g ruisjauhoja
200 g keitettyjä perunoita (2-3 perunaa)
75 g sianrasvaa
75 g voita
2 rkl kylmää vettä
½ tl suolaa

Täyte:

melkein 1 rasia/kilohaileja 320 g Viru Rand maustekilohaileja (en käyttänyt ihan koko rasiaa piirakoille)
3 munaa
3 dl smetanaa (suomen smetana on paksua, siksi käytin kermaviiliä, mikä muistuttaa enemmän eestiläistä smetanaa)
pari kourallista hienonnettua tuoretta tilliä
eestiläistä ”Pôltsamaa” merkkistä vahvaa sinappia (se on niin vahva sinappi, että kyynelet tulevat silmiin, mutta voit sama hyvin käyttää suomalaista sinappia)
kapriksia

vehnäjauhoja

19 kpl Brunon alumiinivuokia

Keitä perunat ja anna niillä jäähtyä. Raasta perunat.

Perkaa kilohailit (ota päät, sisälmykset ja selkäruodot pois).

Kaada työpöydälle jauhot ja suola, sekoita ne keskenään. Lisää voin- ja sianrasvanpalat sekä perunaraaste. Hienonna kaikki veitsen terällä tasaiseksi muromassaksi. Lisää kylmä vesi ja tee siitä taikina. Käännä taikina tuorekelmuun ja pane jääkaappiin maustumaan ainakin 1 tunnuksi, mutta sen voi valmistaa päivä tai pari ennen leipomista.

Vatkaa kulhossa munat ja sekoita joukkoon smetana ja hienonnettu tilli.

Ota peruna-ruismurotaikina esille ja kauli jauhotetulla työtasolla se ohueksi levyksi. Tee lasin reunalla tai muodilla taikinaympyrät (minulla halkaisija 8 cm). (Jos paistat piirakat muffinivuoassa, sitten voitele se). Paina sormilla pienet taikinaympyrät alumiinivuokiin. Laita jokaisen taikinavuoan pohjalle pienellä sinappilusikalla vähän sinappia ja lusikoi muna-smetana-tillitäytettä vuokaan (minulla sopivasti 2-3 rkl per vuoka). Tee kilohailifileistä rullat ja aseta ne vuokiin täytteen päälle. Pane muutama kaprista vuokaan täytteeseen.

Paista 200 asteessa 20-25 min. kunnes piirakat ovat kypsiä ja taikinareunat ovat saaneet ruskean värin.

Koristele tillioksilla piirakat.

Piirakan voi valmistaa myös isona piirakkana, silloin lado kilohailifileet isolle taikinapohjalle, muuten valmistus sama ja paista piirakkaa 10 min. kauemmin.

Tarjoiluehdotus: Alkupalaksi, coctailjuhliin, puutarhajuhliin, Eesti-teemajuhlaan/iltaan.

6 kommenttia:

  1. Ups' vesi herahti kielelle piiraat ovat herkullisen näköisiä.
    Tuota sianrasvan saatavuutta minäkin eppäilen, mutta voi näämmä ajaa asian onneksi. Sitä kyllä kaupoista löytyy.
    Täytynee kokeilla reseptiä lomalla.
    Namu unia!

    VastaaPoista
  2. Hei Tarina! Sianrasvalla (kaupasta ostetulla) on Eestissä paistettu ruokaa. Sillä ei ole kovin paljon makua. Jos paistaa itse siankylkeä pannulla, silloin siinä rasvassa on parempi maku. Sellainen valmistus menee aika perinneruoan puolelle, mutta jos haluaa aitoa maalaismakua piirakoihin, silloin voi sitäkin kokeilla. Eestissäkin on leivottu Suomen kalakukon tapaisia leipiä/piirakoita (silakkaa/muikkua/rasvaista sianlihaa), niin että se possun maku sopii kalaan jos sitä kovin paljon ei käytä. Voi sopii hyvin niihin piirakoihin. Kokeilemisen arvoisia pikkupiiraita.

    VastaaPoista
  3. Sul on nii hästi pirukad õnnestunud! Need alumiiniumvormid tunduvad väga mugavad olevat, ma ei ole selliseid Eestis müügil näinudki...On küll suuremaid, aga selliseid väikseid mitte.
    Tahtsin veel öelda, et su postitus on ilmunud täpselt minu sünnipäeval! Tore kokkusattumus!

    VastaaPoista
  4. Tere Mari-Liis! Pirukad ônnestusid hästi ja ei jää viimaseks korraks kui neid teen. Meil on suvel alati selline sugulaste külastuste hooaeg ja siis tahan neile kilupirukaid pakkuda. Väiksed alumiinivormid on armsad, mulle meeldib teha väikseid pirukaid ja need väiksed vormid sobivad selleks väga hästi. Soomes on meid marketites müügil. Tore kokkusattumus, et kilupirukad ilmusid just sinu sünnipäeval. Tagantjärgi sinule: Palju, palju ônne ja häid toiduideid blogisse! Ma tahan veel sinu retseptide järgi toite teha ja kui ônnestuvad, siis panen ka oma blogisse.

    VastaaPoista
  5. Suur aitäh õnnesoovide eest! :)

    VastaaPoista
  6. Suomenkielisille: Mari-Liis kirjoitti, että minulla ovat niin hyvin onnistuneet piirakat! Aluminivuoat tuntuvat mukavilta ja hän ei ole sellaisia Eestissä myynnissä nähnyt. On isompia vuokia, muttei pieniä. Sitten kilohailipiirakoiden postaus ilmestyi juuri hänen syntymäpäivällä, mikä oli kiva yhteensattuma. Minä vastasin Mari-Liisille, että ne onnistuivat todella hyvin ja se ei ole viimeinen kerta kun niitä leivon. Meillä tulee kesällä sukulaisia kylään ja silloin voi niitä pikkupiiraita heillekin tarjota. Pienet alumiinivuoat ovat söpöjä ja tykkään valmistaa juuri pieniä piiraita sekä Brunon alumiinivuoat ovat siihen tarkoitukseen hyvin sopivia. Suomessa on niitä marketeissa myynnissä. Toivotan Mari-Liisille paljon onnea syntymäpäiväksi ja hyviä ruoka-ideoita häneen ruoka-blogiin. Haluan valmistaa vielä hänen ohjeiden mukaan ruokaa ja jos ne onnistuvat, niin julkaisen tässä blogissa. Mari-Liis kiittää onnentoivomuksien edestä.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...