torstai 15. tammikuuta 2015

Freesi avokado-päärynäsalaatti ja Eestin ”Mandariinit” 2015 Oscar-ehdokkaana – Värske avokaado-pirnisalat ja Eesti ”Mandariinid” 2015 Oscar-nominendina


Silloin kun rakastat sydäntäsi, valmista freesia avokado-päärynäsalaattia. Rehellisyyden nimissä, huomasin sen avokado-päärynämakuyhdistelmän K-marketin vihannesosastolla ja sen jälkeen olen urahtanut avokatoon. Salaatin reseptin keksin itse. Silloin kun haluaa monipuolistaa avokadon syömistä, voi avokadon makupariksi laittaa vesimelonia, hunajamelonia, kiiviä, banaania, makeaa ja kypsää persikkaa tai nektariinia, kesällä kotimaisia mansikoita ja vadelmia. Se on terveellistä, kevyttä, mieto ja jo kevättä muistuttava upea salaatti, mikä sopii erinomaisen hyvin alkuruoaksi. Salaatin pitää tarjoilla saman tien, koska niin avokado, banaani kuin päärynä alkavat tummumaan aika nopeasti. Suosittelen valita kaupasta kovempia avokadoja, koska silloin on todennäköisyys suurempi, että ne ovat sisältä tuoreita ja raikkaita ja sopivasti pehmeitä. Pitää tuntea, milloin on oikea syömisen aika.

Olen syönyt pelkästään avokadoa ja banaania aamiaiseksi, koska niitä on helppo aamu-unisena kuoria ja leikata. Avokadon ja banaanin yhdistelmä on myös ruokaisa.

Se on totta. Eestin elokuva ”Mandariinit” (”Tangerines”) on vuoden 2015 Oscar-ehdokas kategoriassa ”Paras vieraskielinen elokuva”. Suurenmoista! Onnitteluni Eestille ja elokuvan tiimille ehdokkuuden johdosta! Ehdokkaana oleminen on jo voitto itsestään pienelle maalle ja kaiken muun tietää vaan Taivaan Isä. 22.helmikuuta katson Oscar-gaalaa sitten sydän nopeasti sykkien.

4 annosta
Valmistus 10 minuuttia

8 lehteä friséesalaattia
2 syöntikypsää avokadoa
2 napakkaa ja mehevää keskikokoista päärynää (ei kovia päärynöitä)
noin 100 g murennettua sinihomejuustoa
4 viipaletta paahtoleipää
mantelilastuja

1 dl oliiviöljyä

Ota esille salaatin tarjoilulautaset.

Huuhtele salaatti ja ravistele ylimääräinen vesi pois. Revi lehdet pienemmiksi paloiksi ja jaa ne lautasille (2 lehteä per 1 annos). Leikkaa avokadot pitkittäin halki ja käännä ne auki niin, että iso siemen jää yhden avokadopuolikkaan sisälle. Lyö veitsen terä siemeneen ja käännä veitsellä siemenet hedelmälihasta ulos. Laita lusikan reuna avokadon kuoren ja lihan väliin ja auta lusikalla avokadon liha kuoresta ulos. Viipaloi avokadot ja jaa ne lautasille ( ½ avokadoa per 1 lautanen). Kuori päärynät ja leikkaa ne pitkittäin halki. Leikkaa siemenosa keskeltä ulos ja viipaloi päärynät sekä jaa ne lautaisille ( ½ päärynää per 1 lautanen). Jaa murennettu sinihomejuusto lautasille. Valuta öljy lautasille salaatin päälle. Paahda paahtoleivät ja leikkaa niistä kuutiot sekä aseta kuutiot lautasille salaatin päälle (1 paahtoleipä per 1 lautanen). Lopuksi ripottele vielä salaatin pinnalle mantelilastuja. Tarjoile heti.

***


Siis kui sa armastad oma südant, valmista värsket avokaado-pirnisalatit. Nägin K-marketis puuviljaosakonnas väikest reklaami avokaado-pirni maitsekooslusega ja selle järgi on hakanud minule meeldima avokaado. Selle retsepti môtlesin ise välja. Siis kui on soovi mitmekülgsemalt süüa avokaadot, vôib selle salati avokaado maitsepaariks panna meloni, arbuusi, kiivi, banaani, magusa ja pehme virsiku vôi nektariini, suvel kodumaa maasikaid ja vaarikaid. See on tervislik, kerge, mahe ja juba kevadet meenutav tore salat, mis sobib eriti hästi eelroaks. Salati peab serveerima otsekohe, sest avokaado, banaan ja pirn hakkavad kiiresti muutuma tumedamaks. Soovitan valida kôvemaid avokaadosid, sest siis on tôenäölisus suurem, et avokaadot on seest värsked ja terved ning sobivalt pehmed. Peab ôppima tunnetama, millal on nende söömise aeg.

Olen söönud ainuüksi avokaadot ja banaani hommikusöögiks, sest neid on unisena lihtne koorida ja lôikuda. Avokaado ja banaani maitsekooslus on ka toitvam.

See on tôsi. Eesti mängufilm ”Mandariinid” (”Tangerines”) on aasta 2015 Oscar-nominent kategoorias ”Parim vôôrkeelne mängufilm”. Suurepärane! Minu ônnitlused eestimaalastele ja mängufilmi meeskonnale nominendi saamise puhul! See on vôit iseenesest väiksele maale ja kôige muu teab ainult Taeva Isa. 22.veebruaril vaatan siis Oscar-gaalat teistmoodi süda rinnas kiiresti löömas.

4 portsjonit
Valmistus 10 minutit

8 lehte friséesalaatit
2 söömisküpset avokaadot
2 mahlast ja poolpehmet keskmise suurusega pirni (ei kôvasid pirne)
umbes 100 g murendatud sinihallitusjuustu
4 viilu röstitud leiba
mandlilaaste

1 dl oliivôli

Vôta esile salati serveerimise taldrikud.

Loputa salatilehed vee all ära ja raputa üleliigne vesi ära. Rebi lehed väiksemateks tükkideks ja aseta lehed taldrikule ( 2 lehte per 1 taldrik). Lôika avokaadod pikuti pooleks, nii et suur seemen jääb ühe poole sisse. Löö noa tera seemnesse ja kääna seemned viljalihast välja. Pane lusika äär koore ja viljaliha vahele ja aita lusikaga viljaliha koorest välja. Lôika avokaadoliha viiludeks ja jaga avokaado taldrikutele ( ½ avokaadot per 1 taldrik). Koori pirnid ja lôika need pikuti pooleks. Lôika seemneosad välja ja lôika ka pirnid viiludeks ning jaga taldrikutele ( ½ pirni per 1 taldrik). Jaga murendatud sinihallitusjuust taldrikutele salati peale. Nôruta oliiviôli salati peale. Rösti leivad ja lôika need kuubikuteks ning jaga salati peale (1 viil per 1 taldrik). Lôpuks raputa mandlilaaste salati peale. Serveeri kohe.

2 kommenttia:

  1. Minä tykkään mys avokaadoista. Ostan aina, kun vain saan kaupasta hyviä. Ovat täällä liian usein ylikypsiä. Myös banaani avokaadon kanssa on makuuni.
    Viron elokuvalla pidän peukkuja. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just, myös täällä on usein ylikypsiä, siksi on hyvä ostaa niitä kuin ne ovat kovia.

      Myös minä pidän Eestin elokuvalle peukkoja, vaikka en ole sitä elokuvaa itse nähnyt, mutta se on niin historiallinen hetki, että ihan sama. Kai se hyvä on kun kerran on ehdokkaaksi valittu.

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...