torstai 14. maaliskuuta 2013

Auta voittamaan nälkä – Aita vôita nälg

Tämä on maanantaina 11.3.2013 julkaistu ja palautettu teksti.


Ruoka on elinehto – ilman sitä ei pitkälle pötkitä.

Mutta ruoka merkitsee myös nautintoa. Ruoka on arvokas asia, jota pitää kunnioittaa. Siksi on tärkeää arvostaen käyttää parhaita raaka-aineita, kun ruokaa valmistaa. Minua huolestuttaa ruoan tuhlaaminen: siitä on tullut kulutushyödyke, jota kaupat ovat tulvillaan ja paljon menee hukkaan.

Samaan aikaan liian moni perhe maailmassa menee tänäänkin nälkäisenä nukkumaan. Meillä on kuitenkin keino, jolla voimme täyttää tyhjät lautaset.

Naisilla on kaikki valmiudet tuottaa ruokaa, mutta heidän mahdollisuutensa ovat rajalliset. Paremmat toimintamahdollisuuksien myötä naiset voivat suunnata energiansa ja kykynsä oikein. Siitä hyötyvät kaikki. Kehitysmaiden viljelijänaiset voivat nostaa 150 miljoonaa ihmistä nälästä, kun he saavat oikeuden maahan, koulutukseen ja kunnollisiin työvälineisiin.

MasterChef-keittiössä kokataan tiistaina tämän hyvän asian puolesta. Myös tässä blogissa tehdään hyvää, ja sinäkin voit osallistua. Nyt alkaa ruokablogien yhteinen hyväntekeväisyystempaus! Kisaan osallistuvat blogit keräävät varoja naisten ja tyttöjen aseman parantamiseen maailmassa.

Lautasellesi – Sinu taldrikule blogilla on oma keräyssivu.

Tee lahjoitus nyt ja auta naisia taistelemaan nälkää vastaan!

Yhdessä olemme enemmän.

Terveisin

Sikke Sumari”


* 10 eurolla voidaan parantaa polttopuuta säästävien liesien saatavuutta. Tuhansia naisia ryöstetään ja raiskataan puunhakumatkojen aikana. Lähes kaksi miljoonaa kuolee joka vuosi huonojen liesien myrkyllisiin savuihin. Ekoliesi keventää ruokaturvattomien maiden naisten ja tyttöjen työtaakkaa ja parantaa heidän terveyttään ja turvallisuuttaan.

* 50 eurolla voidaan tukea naisten oikeutta maahan Ruandassa. UN Womenin tuella koulutetut lakineuvojat ja tarkkailijaryhmät auttavat naisia saavuttamaan oikeuden omistaa ja periä maata. 100 000 naista hyötyy tästä uraauurtavasta ohjelmasta.

* 200 eurolla voidaan parantaa tuoreen ruoan saatavuutta ja kohentaa torikaupasta elantonsa saavien naisten työoloja rakentamalla neljälle naiselle markkinapaikka Liberiassa. Naiset saavat turvallisen työympäristön, toimivan vesihuollon ja asianmukaiset varastotilat myyntituotteille.

Hyväntekeväisyystempausta järjestää Suomen UN Women. Mukana on Sikke Sumari ja MasterChef Suomi. Ensimmäisessä hyväntekeväisyystempauksessa 11.3.-10.4.2013 on mukana ryhmä suomalaisia ruokablogeja keräämässä rahaa naisille. Raha keräävät blogit saavat lahjaksi Reilun Kaupan kassin ja enemmän rahaa kerännyt blogi saa 200 euron lahjakortin Anton@Anton ruokakauppaan (Kiitos siitä! Tämä blogi on ennen kaikkea viljelijänaisten asialla mukana).

Ole rohkea! Ole ensimmäinen! Ajattele yli rajojen! Tee historiaa! Muuta maailmaa! Auta kehitysmaiden viljelijänaisia!

***



See on esmaspäeval 11.3.2013 avaldatud ja tagastatud tekst.

Toit on eluks vajalik – ilma selleta kaugele ei jôua

Aga toit tähendab ka naudingut. Toit on väärikas asi, mida peab austama. Sellepärast on tähtis austades kasutada parimaid tooraineid kui valmistatakse toitu. Mind teeb murelikuks toidu raiskamine; sellest on tulnud tarbekaup, mida poed on tulvil täis ja palju läheb raisku.

Samal ajal liiga palju peresid maailmas läheb tänagi näljasena magama. Meil on siiski vahend, millega vôime täita tühjad taldrikud.

Naistel on valmisolek toota toitu, aga nende vôimalused on piiratud. Paremate töötamisevôimaluste kaudu naised vôivad suunata oma energia ja vôimed ôieti. Sellest saavad kôik kasu. Arengumaade naispôllumajandustöötajad vôivad näljast välja aidata 150 miljonit inimest, kui nad saavat ôiguse maale, koolitusele ja korralikele töövahenditele.

MasterChef-köögis kokatakse teisipäeval selle hea asja eest. Ka siin blogis tehakse head ja sinagi vôid osaleda. Nüüd algab toidublogide ühine heategevusüritus! Vôistluses osalevad blogid korjavad raha naiste ja tüdrukute olukorra parandamiseks maailmas.

Lautasellesi – Sinu taldrikule blogil on oma korjandusleht.

Tee annetus nüüd ja aita naisi vôitlema nälja vastu!

Üheskoos oleme rohkem.

Tervitades

Sikke Sumari”


* 10 euroga vôidakse parandada küttepuudeta töötavate pliitide saadavust. Tuhandeid naisi rööstetakse ja vägistatakse küttepuude kogumise teekonnal. Ligi 2 miljonit sureb iga aasta halbade pliitide mürgiliste suitsude tagajärjel. Egopliit kergendab toiduturvatute maade naiste ja tüdrukute töökoormat ja parandab nende tervist ja turvalisust.

* 50 euroga vôidakse toetada naiste ôigust maale Ruandas. ÜRO Naised toetusel koolitatud seaduse nôuandjad ja vaatlejarühmad aitavad naistel saavutada ôigust omada ja pärida maad. 100 000 naist saab kasu sellest suurest teed rajavast programmist.

* 200 euroga vôidakse parandada värske toidu saamist ja kohendada turundusest oma elatist saavate naiste töötingimusi ehitades neljale naisele turukoha Libeerias. Naised saavad turvalise töökeskkonna, töötava veesüsteemi ja korralikud laoruumid oma müügitoodetele.

Heategevusüritust korraldab Soome ÜRO Naised. Heategevuses osalevad Sikke Sumari ja MasterCher Soome. Esimeses sellelaadses rahakogumiskampaanias 11.3.-10.4.2013 osaleb rühm soome toidublogisid korjamas rahaa naistele. Blogid saavad kingituseks Ausa kaubanduse (Reilu Kauppa) ostukoti ja kôige rohkem raha kogunud blogi saab 200 eurose kinkekaardi Anton&Anton poodi (Suur tänu! See blogi teeb heategevust ennekôike naispôllumajandustootjate pärast).

Ole julge! Ole esimene! Môtle üle riigipiiride! Tee ajalugu! Muuda maailma! Aita arengumaade naispôllumajandustootjaid!

2 kommenttia:

  1. Avustusten perille saamisessa ja kohteessa on ongelmia, ei mene avun tarvitsijoille.
    Lisäksi kehitysmaille on rahdattu BILJOONIA euroja ja olot ovat vain heikentyneet.
    Rahat menee tavalla tai toisella hyväosaisille ja aseisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistan edellisen subjektiivisen vastauksen ja muokkaan sitä, koska sain hyvän vastauksen Suomen UNW:lta, miten varoja käytetään?

      ”Kerätyt varat ohjataan UN Womenin työhön. YK-järjestönä UN Women on luotettava ja neutraali toimija, jonka rahankäyttö on tarkan seurannan alaista ja jokainen hanke joutuu tarkan evaluoinnin kohteeksi. Yksittäisten lahjoituksien käytöstä ei mikään kansainvälinen järjestö voi yksityiskohtaisesti raportoida, sillä tuettavat ohjelmat ovat satojen tuhansien tai miljoonien eurojen arvoisia kokonaisuuksia. Olemme pyrkineet antamaan tositarinoiden avulla ymmärrettäviä esimerkkejä siitä, mitä rahalla voidaan saada aikaan. Emme ohjaa rahoja asehankintoihin tai sotilasjuntille.” (UNW) Samassa kirjoitettiin, että Jelpin kautta on turvallista tehdä lahjoituksia, koska Jelpillä on korkea turvallisuusstatus.

      Mene lukemaan Suomen UN Womenin sivulta heidän toiminnasta, juuri ne kohdat ”Työmme johtaa tuloksiin” ja naisten tarinoita, miten he ovat saaneet järjestön kautta apua. Yksi syy, miksi menin tempaukseen mukaan oli juuri se, että kerätään varoja välineisiin, että naiset saavat itse tuottaa oman elantonsa. Ja siinä on juuri se suuri pieni ero avun antamisessa. Ei anneta ruoka-apua, vaan välineapua. Se motivoi ihmistä ihan toisella tavalla.

      Toki, tämä konkreettinen tempaus vaati ihmisiltä ajattelukykyä yli rajojen. Ehkä idealistisena, ehkä ei, sillä tavalla kiinnitetään ihmiset maahan, luodaan heille ruoka-turvallinen ympäristö, parannetaan elämän laatua, mikä parimassa tapauksessa pysäyttää tai lievittää sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ongelmien vyöryn konkreettisessa kohdemaassa ja koko maailmassa. Monesti ihmiset haluavat itse jotain tehdä oman paremman elämän hyväksi, mutta heillä ei ole välineitä. Naiset lapsineen ovat myös niin sidottuja lapsiin ja kotiin sekä on monen mutkan takana mennä hakemaan apua tai ulos tai se on täysin mahdoton tilanne.

      Minua ihmetyttää se, että vasta v. 2010 on UN perustanut alajärjestön UN Women. Luin Suomen UNWin sivulta tämän tempauksen ulkopuolisia tarinoita naisista ja juuri UNW on antanut heille mahdollisuuden toimia ja auttaa maan toisia naisia.

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...