perjantai 12. toukokuuta 2017

Kukkakaalivaahto paistetun pekonin kera – Lillkapsavaht praetud peekoniga


Alkaa Äitienpäivän viikonloppu. Minulla on ensimmäinen Äitienpäivä ilman äitiä, koska hän menehtyi viime elokuussa. On hyvä rauhallinen olo muistella häntä, koska ehdin häntä kiittää muutamankin kerran hänen elämänsä aikana kasvatuksesta ja siitä, että hän on kouluttanut minua. Kun kävin viime elokuussa äitiä Virossa Viljandin sairaalassa teho-osastolla katsomassa, olin yötä
Grand Hotelli Viljandissa. En tuntenut kaupungin hotellitarjontaa ja tiesin vaan sitä, että kaupungin keskustassa sijaitsee Grand Hotelli ja näin äkkilähdön jälkeen Suomesta päädyin sinne. Söin hotellin ravintolassa lounasbuffetissa erittäin hyvää kukkakaalisosekeittoa paistetun pekonin kera. Sillä matkalla näin äitiä elossa viimeisen kerran.

Olen tehnyt töissä pitkin kevättä useita pitkiä työpäiviä ja kerran sellaisen pitkän työpäivän jälkeen halusin valmistaa nopeasti jotain kevyttä lämmintä syötävää ja päätin helpoista raaka-ainesta valmistaa kukkakaalisosekeittoa Grand Hotellin lounasbuffetin kukkakaalisosekeiton mallin mukaan, mutta oh ihmettä!, minulla tuli siitä keitosta kukkakaalivaahto ja erittäin fiini ja hyvämakuinen. Kukkakaalivaahto paistetun pekonin kera on kevyttä ruokaa, vaikka se sisältää kuohukermaa ja rasvaista pekonia. Suosittelen sitä alkuruokasi tai sitten kevyeksi ateriaksi tuoreen patongin kera.


Itse sain tyttäreltä jo torstaina Äitienpäiväksi kauniin sydäntaulun. Hyvää Äitienpäivää!

3 annosta
Valmistus 20 minuuttia

oliiviöljyä
1 pieni sipuli
500 g kukkakaalia
1 iso mukillinen / 2,5 dl yrtti- tai kanalientä
2 dl kuohukermaa
200 g tuorepekonikuutioita
ruohosipulia
jauhettua mustapippuria

Kuori ja paloittele sipuli. Paloittele kukkakaali. Kaada loraus oliiviöljyä kattilan pohjalle ja kuumenna sipuli kuumassa öljyssä. Lisää yrttiliemi ja kukkakaali ja anna hautua kannen alla kunnes kukkakaali on al dente. Lisää kuohukerma ja anna matalalla lämpötilalla hautua kunnes kukkakaali on pehmeä. Nostaa kattila liedeltä sivuun ja valmista sauvasekoittimella tasainen silkkinen vaahto.

Samaan aikaan kun valmistat kukkakaalivaahtoa, ruskista pannulla tuorepekonikuutiot. Nostaa kauhalla kukkakaalivaahto isoon annosmukiin, lusikoi pekonia päälle, ripottelee päälle hienonnettua ruohosipulia ja mustapippuria. Tarjoile tuoreen leivän kera.

***


Algab Emadepäeva nädalavahetus. Minul on esimene Emadepäev ilma oma emata, sest minu ema lahkus meie hulgast eelmise suve augustis. Olen rahuliku südamega, sest ma jôudsin tema elu ajal teda mitu korda tänada kasvatuse eest ja selle eest, et ta koolitas mind. Kui ma käisin eelmisel augustil ema Viljandi haigla intensiivosakonnas vaatamas, olin ööd Grand Hotel Viljandis. Ma ei tundnud linna hotelle ja teadsin ainult seda, et kesklinnas on olemas Grand Hotel ja nii ma jôudsin oma kiire mineku järgi Soomest sinna hotelli. Sôin hotelli restorani lôunabuffees eriti maitsvat lillkapsapüreesuppi praetud peekoni kuubikutega. Sellel reisil nägin oma ema elus viimast korda.

Olen kevadel teinud tööl palju ülipikki tööpäevi ja ühel ôhtul pika tööpäeva järgi tahtsin valmistada midagi kiiresti valmivat kergemat toitu ja nii ma otsustasin valmistada lillkapsapüreesuppi Grand Hoteli eeskuju järgi, aga oh imet! minul tuli sellest püreesupist välja lillkapsavaht ja eriti hea ning peenemaitseline. Lillkapsavaht praetud peekoniga on kerge toit, kuigi see sisaldab rôôska koort ja rasvast peekonit. Soovitan seda eelroaks vôi siis kergeks eineks värske leivaga.

Sain oma tütrelt juba eile Emadepäevaks ilusa südamepildi. Head Emadepäeva!


3 portsjonit
Valmistus 20 minutit

oliiviôli
1 väike sibul
500 g lillkapsast
1 suur tassitäis / 2,5 dl ürdi- vôi kanaleent
2 dl vahustatavat rôôska koort
200 g toorpeekonikuubikuid
murulauku
jahvatatud musta pipart

Koori ja tükelda sibul. Tükelda lillkapsas. Kalla lonks oliiviôli poti pôhja ja kuumuta sibul kuumas ôlis läbipaistvaks. Lisa ürdileem ja lillkapsas ning anna haududa kaane all matalamal temperatuuril pliidi peal kuni lillkapsas on al dente. Lisa rôôsk koor ja anna haududa kuni lillkapsas on pehme. Tôsta pott pliidilt kôrvale ja valmista saumikseriga ühtlane vaht.

Samal ajal kui valmistad lillkapsavahtu, pruunista pannil toorpeekonikuubikud. Tôsta lillkapsavahtu suurde tassi, tôsta lusikaga peale peekonikuubikuid ja riputa veel peale hakitud murulauku ja jahvatatud pipart. Serveeri värske segaleivaga.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...