tiistai 19. kesäkuuta 2012

Mokkapalat - Mokapalad


Mokkapalojen ohje on Suomen googlatuin ohje vuonna 2011 (luin sen päivälehdestä). Syystäkin, koska ne ovat niin ihania suussa sulavia leivonnaisia. Leivoin mokkapaloja oman perheen tilauksesta ja otin malliksi eteen Pirkka-ohjeen. Laitoin ohjeeseen isot rkl:t kaakaojauhetta, mistä syystä mokkapalat tulivat tummat ja suklaanmakuiset. Myös kuorrutuksen määrää lisäsin, koska ensimmäisellä kerralla kun niitä valmistin, me arvioimme, että voisi olla melkein tuplasti kuorrutusta. Niistä mokkapaloista tykkäävät kaikki lapsesta vaariin. Ne sopivat jokaiselle juhlapöydälle.

23.6. on Juhannuspäivä ja Suomen lipun päivä. Suomen lipuilla voi mokkapaloja juhlia kyllä ja päinvastoin! Hyvää Juhannusta!

24 palaa
Valmistusaika 25 minuuttia + jäähtymisen aika ja kuorrutuksen kovettumisen aika

Taikina:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
3 isoa rkl:sta kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl kuumaa vahvaa kahvia

Kuorrutus:
7 ½ rkl kuumaa vahvaa kahvia
100 g voita
6 ½ dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria
4 ½ rkl kaakaojauhetta

Pinnalle:
suklaaströsseleitä
koristerakeita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi vuorotelleen kahvin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Sulata rasva kuuman kahvin joukkoon. Lisää tomu- ja vaniljasokeri sekä kaakaojauhe. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle mokkapalojen pohjalle. Koristele heti suklaaströsselillä
ja koristerakeilla. Nosta viileään paikkaan, missä kuorrute muuttuu kovemmaksi. Leikkaa paloiksi.

***



Mokapalad on Soome kôige googletatum retsept aastal 2011 (lugesin seda päevalehest). Pôhjusegagi, sest need on nii suurepärased ja suussulavad. Küpsetasin mokapalasid oma pere tellimusest ja vôtsin aluseks Pirkka-retsepti. Lisasin retseptile suured sl:d kakaopulbrit ja mokapalad tulid tumedad ning shokolaadimaitselised. Ka glasuuri hulka lisasin, sest esimesel korral kui neid perele küpsetasin, me otsustasime, et glasuuri vôiks olla tunduvalt rohkem mokapalade peal. Need mokapalad meeldivad kôigile lapsest vanainimeseni. Need sobivad igale peolauale.

23.6 on Jaanipäev ja Soome lipu päev (Eestis ka Vôidupäev). Soome lipuga sobib mokapalasid tähistada küll ja vastupidi. Head Jaanipäeva!

24 tükki
Valmistamise aeg 25 minutit + jahtumise aeg ja glasuuri kôvemaks muutumise aeg.

Taigen:
3 kanamuna
3 dl suhkrut
150 g vôid
5 dl nisujahu
3 suurt sl:t kakaopulbrit
2 tl küpsetuspulbrit
1 tl vaniljesuhkrut
2 dl kuuma vahvat kohvi

Glasuur:
7 ½ sl kuuma kanget kohvi
100 g vôid
6 ½ dl tuhksuhrut
3 tl vaniljesuhkrut
4 ½ sl kakaopulbrit

Peale kaunistuseks:
shokolaadidekoori
värvilist dekoori

Vahusta munad ja suhkur omavahel vahuks. Lisa hulka sulatatud, veidi jahtunud vôi.

Sega kuivad ained omavahel. Lisa need sôela läbi vahetevahel kohvi lisades. Väldi üleliigset segamist.

Määri taigen tasaselt küpsetuspaberile ahjuplaadi peale ning küpseta ahju alumises osas 200 kraadis umbes 15 minutit.

Sulata vôi sisse kuum kohv. Lisa tuhk- ja vaniljesuhkur ning kakaopulber. Määri pehme glasuur jahtunud mokapalade pôhjale. Kaunista kohe shokolaadi - ja värvilisedekooriga. Tôsta külma, kus glasuur muutub kôvemaks. Lôika tükkideks.

10 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä ja vermasti myös makuisia mokkapaloja oletkin tehnyt. Netistä kun ottaa ohjeita, ei niillä välttämättä tule kovin hyviä ja meheviä paloja... monasti ohjeita joutuu vielä muokkaamaan. Oikein ihanaa juhannuksen aikaa myös Teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi herkullisia mokkapaloja. Olen leiponut niitä nyt 2 kertaa, vieraat ja oma perhe on syönyt ja kehunut niitä. Valitettavasti on näin, että reseptit pitää tehdä joskus omaksi, mutta se on sitä kiinnostavaa jalostustyötä. Kaunista Juhannusta!

      Poista
  2. Nuoriso rakastaa mokkapaloja yli kaiken. Aina, jos annan koulussa vapaasti valita mitä tehdään, se on ehdottomasti mokkapaloja. Hyviähän ne ovat ja kuorrutuksessa kahvi on se juju.

    Kaunista juhannusta koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että nuoriso rakastaa niitä. S.t., että hyvät leivonnaiset pitävät aina pintansa. Minäkin laitoin kuorrutukseen kahvia, vaikka voi lisata myös maitoa, mutta kahvi on parempi vaihtoehto. Juuri siinä on juju. Kaunista Juhannusta ja kesää!

      Poista
  3. Ohjeessa ei ole lainkaan jauhoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Papu, huomautuksesta! Lisäsin sen. Hyvää Juhannusta sinulle!

      Poista
  4. Mokkapalat ovat kestosuosikki, kun tekee mieli hyvää.
    Omenaletuistasi tuli meille Juhannustraditio ;o).
    Juhlavaa Juhannusta koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja se on helppoa hyvää! Ihana kuulla, että omenaletuista tuli teille Juhannustraditio! Suloista kuultavaa! Hyvää Juhannusta teillekin sinnepäin!

      Poista
  5. Mokkapalat on ihania!: ) Teen aina kuorrutteen kaksinkertaisena. Porissa niitä sanotaan masaliisaksi, en tiedä miksi : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että en ole ainoa, joka päätti valmistaa kaksinkertaisen määrän kuorrutetta. Sen paksu kerros on niin tärkeä leivonnaisen päällä. Myöhemmin voi tehdä ylimääräisen polkulenkin. Kiva nimi Porissa mokkapaloilla.

      Kävin katselemassa sinun ihanaa blogia ja tulen vierailulle vielä.

      Kaunista kesää!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...