torstai 11. elokuuta 2011

Kuningatarpaistos - Kuningannaküpsetis





FIN

Tämä on minun kollegan keksimä resepti. Hän tarjosi, sitä meidän tiimin kehitysiltapäivän kahvitauolla ja ihastuin heti paistokseen. Kysyin häneltä myöhemmin ohjeen ja valmistin sitä kotona. Erinomaista! Keväällä voi valmistaa paistoksen raparperipaloista lisäten siihen sokeria ja kanelia sekä syksyllä omenakuutioista taas lisäten sokeria ja kanelia. Halutessa voi lisätä myös kardemumman. Paistoksen voi valmistaa myös itselle mieluisista ja siihen sopivista marjoista. Minulla oli uunivuoka 19x25 cm ja sen mukaan muokkasin vähän kollegan reseptiä, että taikinakuori kattaisi kaikki marjat. Paistos on aika makea ja vaniljakastike teki siitä vielä makeamman. Siksi lisäsin ohjeeseen, että sokeria voi laittaa myös maun mukaan.

12 palaa

Valmistusaika n. 45 minuuttia

Täyte:
200 g tuoreita tai pakastemustikoita
200 g tuoreita tai pakastevadelmia
2 rkl sokeria / maun tai marjojen happamuuden mukaan
2 rkl perunajauhoja

Taikina:
150 g voita
0,75 - 1 dl sokeria tai maun mukaan
½ dl siirappia
2 tl vaniljasokeria
4 ½ dl isoja kokonaisia kaurahiutaleita
0,75 dl vehnäjauhoja
1 ½ tl leivinjauhetta
pieni ripaus suolaa

2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

voita vuoan voiteluun

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Voitele vuoka voilla. Kääntele varovasti kulhossa marjat, sokeri ja perunajauhot keskenään ja kaada ne vuoan pohjalle sekä levitä marjakerros tasaiseksi. Nosta marjat uuniin keskiritilätasolle lämpenemään.
Sulata mikrossa kulhossa (tai kasarissa hellan levyllä) voi sekä kaada joukkoon sokeri, siirappi ja vaniljasokeri. Sekoita aineita keskenään.

Toisessa kulhossa sekoita keskenään kaurahiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita rasvaseos nopeasti sen joukkoon ja levitä taikina vuokaan marjojen päälle.

Paista paistosta 25-35 minuuttia keskiritilätasolla kunnes pinta ruskistuu ja paistos on kypsä.

Tarjoile vaahtoutuvan vaniljakastikkeen kanssa.

Huom! Vehnäjauhot voi korvata kookoshiutaleilla ja mantelijauholla. Paistosta voi pakastaa.

Tarjoeiluehdotus: Jälkiruoka, herkutteluun

+++++

EST

Se on minu kolleegi väljamôledud retsept. Ta pakkus seda küpsetist meie tiimi arenduspäeva kohvipausi ajal ja see meeldis mulle esimesest hetkest alates. Küsisin hiljem temalt retsepti ja valmistasin seda küpsetist kodus. Suurepärane küpsetis! Kuninganna-nimeline marjasegu on vaarikate ja mustikate segu. Selle laadset küpsetist valmistatakse Soomes sageli. Kevadel vôib küpsetise, ehk teisiti öeldes piruka, valmistada rabarberitükkidega, millele on lisatud kaneeli ja suhkrut ja sügisel ôunatükkidega, millelle on samuti lisatud kaneeli ja suhkrut. Soovi korral vôib lisada ka kardemoni. Küpsetise vôib valmistada ka endale meeldivatest ja pirukategemiseks sobivatest marjadest. Minul oli ahjuvorm môôtudega 19x25 cm ja sellepärast muutsin oma kolleegi antud ainete koguseid oma ahjuvormile sobivaks, sellepärast et taigen kataks kôik marjad ära. Küpsetis on üsna magus ja vaniljekaste teeb selle veel magusamaks. Sellepärast lisasin retsepti, et suhkrut vôib lisada ka oma maitse järgi.

12 tükki

Valmistusaeg u. 45 minutit

Täidis:
200 g tooreid vôi sügavkülmutatud mustikaid
200 g tooreid vôi sügavkülmutatud vaarikaid
2 sl suhkrut / maitse vôi marjade hapususe järgi
2 sl kartulijahu

Taigen:
150 g vôid
0,75 - 1 dl suhkrut vôi maitse järgi
½ dl siirupit
2 tl vaniljesuhkrut
4 ½ dl suuri terveid kaerahelbeid
0,75 dl nisujahu
1 ½ tl küpsetuspulbrit
veidi soola

2 ½ dl vahustatavat vaniljekastet
vôid ahjuvormi määrimiseks

Kuumuta ahi 200 kraadini. Määri vôi ahjuvormile. Sega/pööra ettevaatlikult kausis marjad, suhkur ja kartulijahu omavahel ja kalla need ahjuvormi pôhjale ning levita marjakiht tasaseks. Pane marjad ahju keskmisele kôrgusele soojenema.

Sulata mikroahjus kausis vôi (vôib sulatada ka väikses kastrulis pliidi peal) ning sega sinna suhkur, siirup ja vaniljesuhkur.

Teises kausis sega omavahel kaerahelbed, nisujahu ja küpsetuspulber. Sega rasvasegu kiiresti selle hulka ja levita taigen ahjuvormis olevate marjade peale.

Küpseta Kuningannaküpsetist 25-35 minutit ahju keskmisel kôrgusel kuni se on pealt pruunikas ja küpsetis on küps.

Paku Kuningannaküpsetist vahustatava vaniljekastmega.

Tähelepanu! Nisujahu vôib asendada kookoshelbetega ja mandlijahuga. Küpsetist vôib säilitada sügavkülmutuses.

Selveerimise ettepanek: Magustoit, maiustamiseks.

4 kommenttia:

  1. Hieman toisenlainen tuo taikinaosuus kuin siinä mitä itse olen tehnyt.
    Herkullista jokatapauksessa!

    VastaaPoista
  2. Hei Tarina! Minkälainen on sinun ohjeessa taikinaosuus? Minä valmistin alussa kollegani ohjeen mukaan taikinan, mutta se ei kattanut minun vuoassa kaikkia marjoja ja sitten tein nopeasti puolet kollegani taikinamäärästä lisää. Puolet siksi, että näin oli helppo mitata aineita. Hyvä tuli, vaikka ensimmäinen erä tuli minulle liian makea.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa kun kerkisit blogiini kirjoittelemaankin :) Kiitos paljon viestistäsi ja mielenkiinnostasi seurata blogiani! Ja kiitokset myös kannustuksesta, mä toivon myös ihan hirveesti että se unelma voisi vielä joskus olla totta :) Pidetään peukut pystyssä! Leivonnaisia sinne tosiaankin riittäisi jos jonkinmoisia, leipoisin vaikka mitä :D

    Sinullakin on täällä ihana blogi, johon en olekkaan aiemmin törmännyt! Kiva siis että jätit viestiä, niin osasin tulla vastavierailulle :) Tosi mielenkiintoista varsinkin pitää blogia kahdella kielellä. Ja tää paistos on enemmän kuin hyvännäköinen :p Liityin lukijaksesi, ja linkitin blogisi, jotta löydän tänne toistekkin helpommin! :>

    VastaaPoista
  4. Kiitos Tintsu! Käydään vastavierailuilla! Ihana seurata sinun tekemisiä. Ja tsemppiä kahvila-unelmasi kanssa! Unelmia pitää olla.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...