tiistai 14. tammikuuta 2014

Pikkupiiraat maa-artisokka-porkkanatäytteellä – Väiksed pirukad maapirni-porganditäidisega

Postauksen sponsori on Helsingin Mylly. Yhteistyössä Helsingin Mylly ja Deski.


Tammikuun Myllärin Luomun leivontakilpailun teemana on ”Terveellistä ja maukasta täysjyvästä”. Päätin leipoa maa-artisokka-porkkanatäytteellä pikkupiiraita. Ajattelin, että vaan taikina ei saa olla terveellinen ja maukas, myös täyte pitää sitä olla. Lopputulos tuli erittäin hyvä, en osa yhtään mitään muuttaa tässä reseptissä, kaikki maut sopivat keskenään erityisen hyvin yhteen, maa-artisokan maku nousee juuri sopivasti esille. Piirakoiden taikinakuori tuli pinnalta ihanan rapea, mutta sisältä pehmeä. Ne piirakat ovat hyviä kasvisvaihtoehtona, mutta jos kaipaa lihan makua, silloin voi täytteen joukkoon lisätä noin 100-150 g pekonikuutioita.

Piiraita voi syödä teen tai maidon kanssa


ja dipata dippikastikkeeseen.


Leivoin piiraita viime sunnuntaina ja vaikka sinne kului runsas 3,5 tuntia, oli se leivontakäsityötä parhaimmillaan. Sellainen leivontakäsityö on kaiken lisäksi kaunista toimintaa. Minä uskon kauneuden voimaan.


33 pikkupiirasta
Valmistus 3,5 tuntia

Täyte:
500 g maa-artisokkaa
2 isoa porkkanaa
2 pientä sipulia
2 valkosipulin kynttä
1 kananmuna
nokare sulatettua voita
hienonnettua rosmariinia ja/tai timjamia
suolaa
jauhettua mustapippuria
(halutessasi noin 100-150 g pekonikuutioita)

1 vatkattu kananmuna piirakoiden voiteluun

Taikina:
4 dl kädenlämpöistä maitoa
25 g tuorehiivaa
suolaa
5 ½ dl Myllärin Luomun hurjan viljaista sämpylänjauhoa
5 dl Myllärin Luomun täysjyväruisjauhoja
Myllärin Luomun leivontakarkeaa vehnäjauhoa
70 g sulatettua voita

Dippi:
200 g kermaviiliä
hienonnettua ruohosipulia
hienonnettua rosmariinia ja/tai timjamia
jauhettua mustapippuria
suolaa
ripaus sokeria
sitruunamehua

Valmista täyte. Kuori maa-artisokat, porkkanat, sipulit ja valkosipulin kynnet. Keitä maa-artisokat ja porkkanat erikseen suolalla maustetussa vedessä, valuta vesi pois ja anna jäähtyä. Leikkaa sipulista kuutiot ja hienonna valkosipuli sekä kuullota niitä keskikuumalla pannulla öljyssä. Anna jäähtyä. Raasta maa-artisokat ja porkkanat. (Jos lisät täytteen joukkoon pekonia, silloin ruskista sitä hieman kuumalla pannulla). Hienonna rosmariini. Laita kaikki täytteen aineet kulhoon, mausta suolalla ja pippurilla sekä sekoita ainesosat keskenään.

Valmista taikina yleiskoneella. Liota hiiva yleiskoneen kulhossa kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola. Sekoita koneella maidon joukkoon 4 dl sämpyläjauhoa ja 2 dl ruisjauhoa 1 dl kerrallaan. Laita kone suurimmalle teholle ja vatkaa taikinaa voimakkaasti muutaman minuutin ajan. Sen jälkeen laita kone taas pienemmälle teholle ja sekoita taikinan joukkoon sulanut voi sekä taas 1 dl kerrallaan loput jauhot. Alusta taikina kunnolla. Taikinalla pitää olla sopivasti kimmoisa, niin, ettei se enää tartu sormiin. Ripottele pinnalle vehnäjauhoa, peitä kulho puhtaalla keittiöpyyhkeellä sekä anna taikinalla kohota kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli alussa yksi taikinan osa jauhotetulla pöydällä noin 4 mm paksuiseksi. Nosta ruokalusikalla täytettä taikinan reunaan, nosta taikina täytteen yli, paina sormilla taikina kiinni, niin, että se on yli täytteen (täyte jää taikinataskuun) ja paina vesilasin (halkaisija 6 cm) reunalla taikinasta pikkupiiraat. Paina haarukalla piiraiden reunat kiinni. Sivele sudilla piiraiden pinnalle kananmunaa. Valmista toisesta taikinan osasta samalla tavalla piiraat.

Paistaa 225 asteessa noin 15 minuuttia uunin keskitasolla kunnes piirakoiden pinta on kullanruskea.

Valmista dippikastike sekoittamalla kastikkeen aineet kulhossa keskenään.

***

Postituse sponsor on Helsingin Mylly. Koostöös Helsingin Mylly ja Deski.


Jaanuari Myllärin Luomu küpsetistevôistluse teema on ”Tervislikku ja maitsvat täisterast”. Otsustasin küpsetada maapirni-porganditäidisega väikseid pirukaid. Môtlesin, et ainult pirukataigen ei vôi olla tervislik ja maitsev, ka täidis peab seda olema. Lôpptulemus tuli eriti hea välja, ma ei oska mitte midagi selles retseptis muuta, kôik maitsed sobivad suurepäraselt omavahel kokku ja maapirni maitse tôuseb just sobivalt esile. Piirukate taignakoor on pinnalt mônus rabe ja seest pehme. Need pirukad on head sellisena, aga kui jääd kaebama liha maitset, siis vôid täidise hulka lisada umbes 100-150 g veidi pruunistatud toorpeekonit kuubikutena. Pirukaid vôib süüa selliselt tee vôi piimaga vôi kasta dipikastmesse.


Küpsetasin pirukaid eelmisel pühapäeval ja kuigi sellele kulus 3,5 tundi, oli see küpsetamise käsitööd kôige paremas môttes. Selline käsitöö on kôige lisaks ilus tegevus. Mina usun ilu vôimu sisse.

Alhaalla olevan kuvan jauhopaketti on saatu Helsingin Myllyltä - Allpool oleva pildi jahupakend on saadud Helsingin Myllylt.


33 väikest pirukat
Valmistus 3,5 tunti

Täidis:
500 g maapirne
2 suurt porgandit
2 väikest mugulsibulat
2 küüslaugu küünt
1 kanamuna
tükk vôid sulatatuna
hakitud rosmariini ja/vôi tüümiani
soola
jahvatatud musta pipart
(soovi korral umbes 100-150 g toorpeekoni kuubikuid)

1 lahtiklopitud kanamuna pirukate määrimiseks

Taigen:
4 dl käesooja piima
25 g pärmi
soola
5 ½ dl Myllärin Luomu viljarikast saiakeste/kuklite jahu
5 dl Myllärin Luomu täisterarukkijahu
Myllärin Luomu nisujahu
70 g sulatatud vôid

Dipp:
200 g hapukoort
hakitud murulauku
hakitud rosmariini ja / vôi tüümiani
jahvatatud musta pipart
soola
veidi suhkrut
sidrunimahla

Kuvan jauhopaketit saatu Helsingin Myllyltä - Pildil olevad jahupakendid saadud Helsingin Myllylt.


Valmista täidis. Koori maapirnid, porgandid, sibulad ja küüslaugu küüned. Keeda maa-pirni ja porgandit soolaga maitsestatud vees pehmeks, kurna vesi ära ja anna jahtuda. Lôika sibulatest kuubikud ja haki küüslaugu küüned ning kuumuta neid keskmisel kuumusel pannil ôli sees nii kaua et need on läbipaistavad. Anna jahtuda. Riivi maapirnid ja porgandid.(Kui lisad täidisele peekoni, siis pruunista kuubikuid veidi kuumal pannil enne täidise sisse panemist). Haki rosmariin. Pane kôik täidise ained kaussi, maitsesta soola ja piparaga ning sega ained omavahel läbi.

Valmista köögikombainiga taigen. Leota pärm köögikombaini kausis piima sisse. Lisa sool. Sega köögikombainiga piima sisse 4 dl saiakeste/kuklite jahu ja 2 dl rukkijahu 1 dl korraga. Pane kombain kôige suuremale vôimsusele ja sega tainast môned minutid kôvasti. Selle järel pane kombain jälle väiksemale vôimsusele ja sega taigna sisse vôi ning ülejäänud jahu jälle 1 dl korraga. Taigen peab jääma sobivalt elastne ja see peab sôrmede küljest lahti tulema. Raputa taigna peale nisujahu, kata kauss puhta käterätikuga ja anna taignal kerkida kahekordseks.

Jaga taigen kahte ossa. Rulli üks taignaosa jahusel laual umbes 4 mm paksuseks, tôsta lusikaga täidist taigna äärde, tôsta taigen üle täidise ja vajuta ääred üle täidise sôrmedega kinni, nii, et täidis jääb taigna taskusse. Vajuta taigen klaasi (läbimôôt 6 cm) äärega läbi. Vajuta kahvliga veel pirukate ääred kinni. Määri köögipintsliga pirukate peale lahtiklopitud muna. Tee teise osaga taignast sama moodi pirukad.

Küpseta 225 kraadises ahjus keskmisel kôrgusel 15 minutit kuni pirukad on saanud pinnale kuldse värvi.

Valmista dipikaste segades kastme ained omavahel väikses kausis läbi.

4 kommenttia:

  1. Soovin sulle õnne nende pirukadega. Need näitavad ilus olevat ja usun, et ovad ka tervislikud ja maitse hea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suur tänu! Tulid küll ilusad välja ja maitse meeldib minule ka. Need peaksid olema väga tervislikud, sest taignas on täistera ja täidise ained on ju kôik ka tervisliku väärtusega.

      Poista
  2. Onpas hyvän kuuloinen tuo täyte ja pikkupiiraat näyttää kyllä muutenkin herkuilta :-) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä hyvä täyte, olen itse hyvin tyytyväinen. Tykkään maa-artisokasta ja halusin juuri sillä valmistaa täytteen. Sinulle myös hyvää viikonloppua!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...