tiistai 1. lokakuuta 2013

Maa-artisokkasosekeitto ja yrttivoi – Maapirnipüreesupp ja ürdivôi


Maa-artisokkasosekeitto on jalo keitto. Se silittää vatsaa sisältäpäin ja keiton syömisen jälkeen on miellyttävä rauhallinen ja tasapainoinen olo ihan kuin äiti olisi silittänyt hiuksia ja vienyt mennessään kaikki maailman murheet. Maa-artisokalla on oma spetsifinen maku, mikä voi toimia sitä vastaan jos sitä on liian paljon ja mielestäni on suositeltava, että keitossa käytetään myös perunoita. Ne jatkavat keittoa ja tekevät siitä sileämmän.

4 annosta
Valmistus 1 tunti

500 g maa-artisokkaa
4 keskikokoista jauhoista perunaa
2 salottisipulia
3,3 dl ruokakermaa
1 pkt / 28 g kasvisfondia
7 dl vettä
suolaa
vaaleaa keiton suurustetta
oliiviöljyä

Yrttivoi:
80 g sulatettua voita
jauhettua mustapippuria
sitruunamehua
½ tl valkosipulitahnaa (suolainen)
hienonnettua rosmariinia
hienonnettua timjamia

Laita mortteliin kaikki yrttivoin ainekset sekä sekoittaa ne keskenään hienoksi tahnaksi. Lusikoi yrttivoi neljään pieneen dippikulhoon. Nosta ne jääkaappiin.

Kuori ja paloittele maa-artisokat, perunat ja sipuli. Kuullota sipulia kuumassa öljyssä kattilan pohjassa läpikuultavaksi, lisää kasvisfondi ja vesi sekä anna sipulilla kypsyä keskilämmöllä muutaman minuutin ajan. Lisää perunat ja anna niillä kypsyä melkein pehmeiksi. Lisää maa-artisokka. Hauduta juureksia noin 15 minuutti sekä lisää kerma. Hauduta noin 10 minuuttia. Nosta kattila liedeltä sekä valmista sauvasekoittimella tasainen sosekeitto. Nosta kattila liedelle takaisin. Anna sosekeitolla nousta poreilemaan. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Keitto on jo aika paksu, mutta halutessasi lisää keittoon keiton suurustetta keittoa jatkuvasti vispilällä sekoittaen kunnes se on riittävästi paksu ja sileä. Anna keitolla pulpahtaa muutaman kerran ja nostaa se liedeltä pois.

Tarjoile heti yrttivoin ja moniviljaleivän kera.

***

Maapirnipüreesupp on üllas supp. See silitab kôhtu seestpoolt ja supi söömise järgi on meeldiv ja tasakaalukas tunne nagu ema oleks silitanud lapse juukseid ja viinud endaga kaasa kogu maailma mured. Maapirnil on oma spetsiifiline maitse, mis vôib töötada selle vastu kui seda on liiga palju ja sellepärast on soovitatav, et supi sees kasutatakse ka kartuleid. Need jätkavad suppi ja teevad sellest siledama.

4 portsjonit
Valmistus 1 tund

500 g maapirne
4 keskmise suurusega jahust kartulit
2 salottisibulat
3,3 dl toidukoort
1 pkt / 28 g köögilviljafondi
7 dl vett
soola
valget supi paksendajat
oliiviôli

Ürdivôi:
80 g sulatatud vôid
jahvatatud musta pipart
sidrunimahla
½ tl küüslaugupastat (soolane)
hakitud rosmariini
hakitud tüümiani

Pane ürdivôi ained uhmrisse ja sega nendest ühtlane ürdivôi. Tôsta ürdivôi lusikaga nelja väikse dipikastmenôu sisse. Tôsta need külmkappi.

Koori ja tükelda maapirnid, kartulid ja sibulad. Küpseta sibulaid kuumas ôlis kastruli pôhjas läbipaistvaks, lisa köögiviljafond ja vesi ning anna keeda keskmisel temperatuuril môned minutid. Lisa kartulid ja anna neil keeda peaaegu pehmeks. Siis lisa maapirnid ning anna haududa umbes 15 minutit ning lisa koor. Anna haududa jälle umbes 10 minutit. Tôsta kastrul pliidilt ära ning valmista saumiksriga ühtlane püreesupp. Tôsta kastrul tagasi pliidile ja anna sellel tôusta keema. Kontrolli maitse ja lisa vajadusel soola. Supp on juba üsna paks, aga vôid lisada veel supi suurendajat suppi pidevalt vispliga segades kuni see on sobivalt sile ja paks. Anna muliseda môned hetked ja tôsta kastrul pliidilt kôrvale.

Serveeri kohe ürdivôi ja mitmeviljaleivaga.


6 kommenttia:

  1. Maa-artisokkakeitto on niin ihanaa!! Yrttivoi sen kera kuulostaa kokeilemisen arvoiselta lisukkeelta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihanaa! Sen syömisen jälkeen tuli jotenkin niin seesteinen ja levollinen olo. Yrttivoi sopii erinomaisesti ja tuo keitolle miellyttävää lisämakua. Alussa ajattelin lisätä yrtit ja voin kattilassa keittoon, mutta sitten päätin tarjoilla ne erikseen pienessä dippikulhossa. Kokeilemisen arvoinen keitto.

      Poista
  2. Ihania ajatuksia maa-artisokkakeitosta :) Ja hyväähn se on, yksi parhaista keitoista. Toi yrttivoi pitääkin kokeilla ensi kerralla kun maa-artisokkaa keittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, yrttivoi sopii erinomaisesti maa-artisokkakeiton kanssa.

      Poista
  3. Nami sanoo samettisten sosekeittojen ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään sosekeitoista. Kaunista viikonloppua! Tänne on luvattu aurinkoa.

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...