tiistai 24. syyskuuta 2013

Kurpitsasalaatti - Kôrvitsasalat


0,5 l + ekstra päälle
Valmistus noin 30 minuuttia

Tämän kurpitsasalaatin olen valmistanut kurpitsapullien kurpitsan ylijäämästä (noin 500 g kurpitsaa), mutta siitä sainkin yhden 0,5 l / 1purkillisen salaattia jouluja varten sekä vähän ekstra päälle heti syömistä varten liharuokien kera. Sellaista kurpitsasalaattia valmisti äitini aina syksyllä uuden sadon kurpitsoista ja se salaatti oli vakioruoka meidän joulupöydällämme. Syötiin sitä possupaistin ja mustamakkaroiden lisukkeeksi.

Salaatin maun tekevät sokeri, neilikka, maustepippuri ja väkiviinietikka. Laita niitä reilusti, marinadiliemen maulla pitää olla vahva ja pistävä, koska kurpitsa imaisee osan mausta kurpitsalihaan. Toki, aina voi valmistaa liemen oman maun mukaan.

500 g kurpitsaa
1 l vettä
6 rkl sokeria tai maun mukaan
reilusti noin 20 kpl kokonaisia neilikoita
reilusti noin 20 kpl kokonaisia maustepippureita
6 rkl väkiviinietikkaa tai maun mukaan
ripaus suolaa
(halutessa pari palaa kuivattua appelsiinin tai sitruunan kuorta)

Pese purkki ja kansi huolellisesti, kuivaa ne ja steriloi lasipurkkia kannen kanssa 100 asteisessa uunissa muutaman minuutin ajan ja nostaa se lautaselle salaattia varten valmis.

Leikkaa kurpitsasta isolla veitsellä lohkot, leikkaa pehmeä sisuosa ja kuori pois sekä paloittele kurpitsa. Kaada vesi kattilaan ja anna nousta kiehumaan. Lisää mausteet (paitsi ei etikkaa) ja kurpitsapalat. Keitä kurpitsaa keskilämmöllä kunnes ne ovat sopivasti pehmeitä. Lisää etikkaa ja tarkista maku. Liemellä pitää olla makeahko, mausteinen, pistävä ja etikkainen. Nosta kuumaa kurpitsasalaattia lasipurkkiin ja sulje se kannella tiiviisti. Jätä purkki jäähtymään ja sen jälkeen kun se on täysin jäähtynyt nosta viileään.

Tarjoile liharuokien ja mustamakkaran lisukkeena.

***

0,5 l + ekstra peale
Valmistus umbes 30 minutit

Selle kôrvitsasalati olen valmistanud kôrvitsasaiadest ülejäänud kôrvitsast (umbes 500 g kôrvitsat), aga sellest tuli ikkagi ühe 0,5 l suuruse purgi vôrra salatit jôulude jaoks ning veidi ekstra peale kohe ära söömiseks lihatoitudega. Sellist kôrvitsasalatit valmistas minu ema alati sügisel uue saagi kôrvitsast ja see salat oli pôhitoit meie jôululaual. Sôime salatit seaprae ja verivorstidega.

Salati maitse teevad suhkur, nelk, vürts ja toiduäädikas. Pane marinaadileeme sisse neid rohkelt, sest marinaadileeme maitse peab olema tugev ja terav. Kôrvits imeb osa maitsetest oma liha sisse. Muidugi, alati vôib valmistada marinaadileeme oma maitse järgi.

500 g kôrvitsat
1 l vett
6 sl suhkrut vôi maitse järgi
rohkelt umbes 20 nelkki
rohkelt umbes 20 vürtsitera
6 sl toiduäädikat vôi maitse järgi
veidi soola
(soovi korral vôib lisada paar tükki kuivatatud apelsini vôi sidruna koort)

Pese purk koos kaanega hoolikalt, kuivata need ja sterileeri klaaspurki ja kaant 100 kraadises ahjus môned minutid ja tôsta need taldrikule salati jaoks valmis.

Lôika kôrvitsast suure noaga viilud, lôika pehme sisu ja koor ära ja tükelda kôrvits. Kalla vesi kastrulisse ja anna minna keema. Lisa maitseained (väljaarvatud äädikas) ja kôrvitsatükid. Keeda kôrvitsat keskmisel temperatuuril kuni need on sobivalt pehmed. Lisa äädikas ja kontrolli maitse. Marinaadileem peab olema veidi magus, vürtsikas, terav ja äädikane. Tôsta kuum kôrvitsasalat klaaspurki ja sulge purk tihedalt kaanega. Jäta purk jahtuma ja seejärel kui purk on täiesti mahu jahtunud tôsta see külma.

Serveeri lihatoitude ja verivorstiga lisandiks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...