maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kirsikka-punaherukkapiiras – Kirsi-punasesõstra kook



Se on minun toinen samanlainen kirsikkapiiras tämän kesän aikana. Ensimmäisen leivoin vain kirsikoista ja lisäsin täytteen joukkoon mantelilastuja, mutta piiras tuli niin älyttömän makea, että piti lisätä täytteelle jotain hapanta nostamaan sen makua. Näin Tapiolan Stockmannin ruokaosastolla hollantilaisia punaherukoita ja siitä tuli ajatus lisätä täytteeseen niitä ja vähän kirsikkalikööriä ja päätös oli oikea. Punaherukat ja likööri antoivat uutta ryhtiä piirakalle. Uskon, että kun käytät kotimaisia vähän happamia kirsikoita, silloin et tarvitse enää punaherukoita.

Noin 10-12 palaa
Valmistusaika noin 1 tunti

Piirakan pohjataikina:
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
150 g voita

Täyte:
noin litra puhdistettuja Etelä-Euroopan makeita kirsikoita (ilman kiviä)
1 dl pudistettuja punaherukoita
2-3 cl kirsikkalikööriä tai brandya

2 kananmuna
1,5 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
halutessasi 1 dl mantelilastuja

tomusokeria

Laita kirsikat ja punaherukat kulhoon, lisää kirsikkalikööri joukkoon ja kääntele aineet keskenään sekä jätä maustumaan.

Sekoita kulhossa sokeri ja vehnäjauhot keskenään. Lisää jääkaappikylmä voi kuutioina ja nypi se sormin, kunnes seos on murumaista. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle (irtopohjallinen, halkaisija 27 cm). Esipaista pohjaa 175 asteessa uunin keskitasolla 10 minuuttia.

Vatkaa sillä aikaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja mantelilastut keskenään ja sekoita muna-sokerivaahdon joukkoon. Lisää vielä kirsikat ja punaherukat (älä lisää likööriä) sekä kääntele kaikki varovasti taikinaan. Kaada seos vuokaan piirakkapohjalle ja tasoita se sinne. Paista vielä noin 30-35 minuuttia kunnes piirakka on saanut pinnalle kauniin kultaisen sävyn ja se on kypsä. Anna piirakalla jäähtyä. Irrota pohja.

Tarjoa hieman jäähtyneenä kermavaahdon ja suklaakastikkeen, vaahtoutuvan vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa. Voit tarjota kirsikkapiirakkaa noin vaan, voit hunnuta sen tomusokerilla silloin kun se on jäähtynyt.

***



See on minu teine samasugune kirsikook selle suve jooksul. Esimese küpsetasin ainult kirssidest ja lisasin täidise hulka mandlilaaste, aga kook tuli nii võimatult magus, et täidisele pidi lisada midagi hapukat selle maitse tõstmiseks. Nägin Tapiola Stockmanni toiduosakonnas hollandi punaseidsõstraid ja sellest tuli mõte lisada neid ja kirsilikööri täidise sisse ning see otsus oli õige. Punasedsõstrad ja liköör andisd uut rühti koogile. Usun, et kui küpsetad koogi kodumaa veidi hapukatest kirssidest, siis enam punaseidsôstraid ei ole vaja lisada.

Umbes 10-12 tükki
Valmistus umbes 1 tund

Koogi pôhjataigen:
1 dl suhkrut
3 dl nisupüüli
150 g vôid

Täidis:
umbes 1 l puhastatud Lõuna-Euroopa magusaid kirsse (kivideta)
1 dl puhastatud punaseidsõstraid
2-3 cl kirsilikööri voi brandyt

2 kanamuna
1,5 dl suhkrut
1/2 dl nisupüüli
2 tl vanillisuhkrut
veidi soola
soovi korral 1 dl mandlilaaste

tuhksuhkrut

Pane kirsid ja punasedsõstrad kaussi, lisa kirsiliköör ja sega ained omavahel läbi ning jäta need maitsestuma.

Sega kausis suhkur ja nisupüül omavahel läbi. Lisa külmkapikülm vôi kuubikutena ja murenda see sôrmede vahel kuni segu on ühtlaselt sômer. Vajuta taigen vormipôhjale (eemaldatav põhi, läbimôôt 27 cm). Esiküpseta pôhja 175 kraadises ahjus keskmisel kôrgusel 10 minutit.

Vahusta samal ajal muna ja suhkrut valgeks vahuks. Sega teises kausis kuivad ained ja mandlilaastud omavahel läbi ja sega see muna-suhkruvahu sisse. Lisa veel kirsid, punasedsõstrad (ei likööri), mandlilaastud ja sega kôik ettevaatlikult omavahel läbi. Kalla segu vormi koogipôhja peale ja tasanda see sinna. Küpseta veel umbes 30-35 minutit kuni kook on saanud pinnale kauni kuldse värvi ja see on küps. Anna koogil jahtuda. Eemalda vormi pôhi.

Serveeri veidi jahtunud kooki vahukoore ja shokolaadikastme, vahustatava vaniljekastme vôi vaniljejäätisega. Võid serveerida kirsikooki niisama lihtsalt, võid raputada selle peale jahtumise järgi tuhksuhkrut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...