lauantai 28. kesäkuuta 2014

Madeira-punaviinikastike – Madeira-punase veini kaste


Halusin valmistaa ohjeen mukaan madeirakastiketta, mutta minulla oli Pääsiäisestä pulloon jäänyt vain 1 dl madeiraa. Onneksi oli toisessa pullossa punaviiniä ja näin valmistin molemmista kastikkeen ja maustoin kastikkeen vielä oman maun mukaan. Kastike tuli aivan taivaallisen makuinen, intensiivinen ja maukas. Se sopii hyvin punaisen lihan ja riistan kera. Koska kastike tuli hyvä, päätin tehdä siitä postauksen. Samalla valmistusperiaatteella voi valmistaa madeira- tai punaviinikastiketta. Saat kastikkeesta täysin sileän kun siivilöit sen, koska lihafondista jää sinne pieniä yrttipaloja. Kastikkeen voi suurustaa kastikesuurustella.

4-6 annosta
Valmistus 10 minuuttia

1 dl madeiraa
1 dl punaviiniä
2 dl / 1 pkt demi-glace kastikepohjaa
noin 20 g tai maun mukaan tiivistettyä lihafondia
1 tl sokeria tai maun mukaan
jauhettua mustaa pippuria
tarvittaessa kastikesuurustetta

Kaada madeira ja punaviini pieneen kasariin. Keitä kunnes neste on haihtunut puoleen. Lisää kastikepohja ja lihafondi sekä anna niillä sulata kastikkeeseen. Mausta sokerilla ja pippurilla. Keitä miedolla lämmöllä noin minuutti. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Halutessasi voit siivilöidä kastikkeen. Kaada se takasin kasariin sekä lisää joukkoon kastikesuurustetta maun mukaan kastiketta vispilällä sekoittaen kunnes kastike paksuuntuu.

***


Tahtsin valmistada retsepti järgi madeirakastet, aga minul oli Ülestôusmispühadest koju pudelisse jäänud ainult 1 dl madeirat. Ônneks oli ka punast veini kodus ja nii valmistasin môlemast kastme ja maitsestasin selle oma maitse järgi. Kaste tuli taevalik ja intensiivse maitsega. See sobib väga hästi punase liha ja ulukilihaga. Kuna kaste tuli välja hea, siis otsustasin sellest teha postituse. Sama valmistamise pôhimôtte järgi vôib valmistada madeira- ja punase veini kastme. Vajaduse korral vôib kastme läbi kurnata, sest lihafondist jääb kastme sisse ürditükke ja kastme vôib paksendada kastmepaksendajaga.

4-6 portsjonit
Valmistus 10 minutit

1 dl madeirat
1 dl punast veini
2 dl / 1 pakend demi-glace kastmepôhja
umbes 20 g vôi maitse järgi tugevat lihafondi
1 tl suhkrut
jahvatatud musta pipart
vajaduse korral kastme paksendajat

Kalla madeira ja punane vein väiksesse potti. Keeda kuni vedelik on haihtunud poole vôrra. Lisa kastmepôhi ja lihafond ning anna neil sulada kastme sisse. Maitsesta suhkru ja pipraga. Keeda madalal temperatuuril umbes üks minut. Kontrolli maitse ja lisa vajaduse korral maitseaineid. Vajaduse korral vôid kurnata kastme läbi. Kalla kaste potti tagasi ja lisa kastme hulka kastme paksendaja kastet vispliga pidevalt segades kuni kaste on muutunud sobivalt paksuks.

2 kommenttia:

  1. Löysin tänne Nannan blogin kommenttilootasta ja onpa mukava uusi tuttavuus! Asuin Eestissä 6v (opiskelin siellä) joten mukava virkistää myös kielipäätä :) Taidankin lukea kaikista postauksista vain eestinkielisen osan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa! Sinä sitten osaat eestiä! Minä olen asunut Suomessa 13 v. ja kirjoitan eestiksi blogissa, että äidinkieli ei unohtuisi. Kaunista kesää!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...