Kävin tiistai-iltana myöhä Espoon Keskuspuistossa lenkillä. Oli aivan ihana lämmin toukokuun ilma ja näin kauniin aurinkolaskun Keskuspuiston puiden latvojen kohdalla. Muistan, miten vuosi sitten kävelin Keskuspuistossa ja pohdiskelin, mihin suuntaan ruokablogini kanssa olen menossa.
Vaikka vasta kesäkuun alkupuolella täyttää blogi neljä vuotta, on minulla sellainen olo, että haluan jo nyt siitä jonkun yhteenvedon tehdä.
Blogin pitämisen tahti harrastuksena on ollut aika kova ja olen huomannut, miten monet blogikaverit ovat hidastaneet tahtia ja heidän postauksia tulee enää vaan harvakseltaan tai he pitävät taukoa. Ymmärrän hyvin, koska ruokablogien pitäminen on kovaa työtä. Myös minä teen nykyaikana melkein puolet vähemmän postuksia monesta syystä. Yksi suurin syy on se, että blogin kulissien takana on elämäni muuttunut aktiiviseksi, koska blogiin tulee paljon kutsuja ja olenkin viime vuoden aikana aktiivisesti tarttunut moneen tehtävään. En jaksa kirjoittaa tähän pitkää listaa tapahtumista, missä olen ollut mukana. Tunnen vaan sen, että olen kehittynyt aivan valtavasti ja se on muutanut minua. Olen ahminut itseeni kaikenlaista tieto ruuanlaitosta ja vähän sen ulkopuolelta, mitä olen luullut, että tarvitsen ruuanlaiton lisäksi ylläpitämään tätä harrastusta. Niistä osallistumisista olen saanut itselleni vahvistusta omasta osaamisestaan.
Koska saan joskus tuoteesitteitä, sitten ajattelin panostaa omalla tavallaan reseptikehitykseen ja nykyaikana on minun kotikeittiö tavallaan omanlainen koekeittiö. Sitä pitää tuoda paremmin esille ja siksi olen aloittanut niiden reseptien laittamisella blogini sivupalkkiin, että tuoda lukijoille esille, mitä täällä oikein tehdään. Pidän uusien reseptien ja uusien näkökulmien kehittämisestä, koska siinä on minulle enemmän mielenkiintoista haastetta.
Neljän vuoden sisällä olen ajatellut monta asiaa. Tietenkin on blogin pitäminen selvää taloudellista (tai kotitaloudellista) toimintaa ja resurssien hallitsemista, vaikka rahaa siitä en saa. Se on käytännöllistä harrastusta, koska lopputuloksen voi syödä pois. Näin onkin minulla pakastin aina täynnä ja usein otan jääkaapin jämiä töihin mukaan. Olen ollut monia vuosia pikkasen katkeroitunut, että minulla jäivät nuoruudessani Tarton Yliopistossa taitehistorian opinnot kesken, koska olisin halunnut elää kauniin taiteen parissa. Nyt olen alitajuisesti tai tietoisesti, en tiedä enää millä tavalla, ajautunut tilanteeseen, missä voin toisella tavalla harrastaa kulttuuria ja tällä kertaa ruokakulttuuria. Jos se kerran on nyt mennyt näin, sitten kannattaa tehdä sitä tietoisesti ja harkitusti. Aikuisena tajuankin sen paremmin, että minulle ei olisi riittänyt oleminen jossain Tarton akateemisissa ja boheemeissa kulttuuripiireissä nauttien punaviiniä ja juustopalaa sekä tehdä kulttuurimatkoja Pariisiin. Järkevämpi, käytännöllisempi ja turvallisempi ja silti luova toiminta on pitää ruokablogia ja seurata vaikkapa maailman ruokasivustoja.
Olen kirjoittanut jossain aikaisemmin, miten olen palannut ruoan laiton kautta juurilleen ja tämän vuoden keväällä yhtäkkiä tajusin, että olen todella niin syvällä juurilla kuin vaan saan
olla ja se on minun luonnollinen olotila. Isoäitini on ollut kylän juhlien järjestäjä ja kokki. Äitini on oppinut kokki ja järjestänyt isoja juhlia. Se keittiön touhu on minulle lapsuudesta tuttu, koska oi-oi, miten paljon olemme siskoni kanssa olleet äitini keittiössä hänen juoksutyttöinä. Äiti on ollut taitava prosessin johtaja ja talousihminen, siksi on minulla hyvin paljon kauniita muistoja lapsuudestaan, ihania makumuistoja äitini keittiöstä, koska hänen makumaailma ja ruuanlaiton tekniikka olivat paikassa. Blogini alkuvuosina olen vaan muistellut hänen tekemiä ruokia, mutta viimeisen blogivuoden aikana olen ymmärtänyt vieläkin paremmin, miten paljon minussa on omaa äitiä ja suvun naisia ja se on parasta, mitä minussa on. Varmasti minun herttainen ja kaunis mummokin hymyilee nyt minulle taivaasta ja yksi hänen ohje löytyy tässä blogissa. Olen viime aikoina paljon pohtinut, miksi minusta ei ole tullut ruoka-alan ammattilaista, vaikka äitini näin on toivonut ja minulla olisi ollut vahva kodin tuki selustana sitä varten olemassa? Aina ei voi tiedä, miksi asiat menevät tietyllä tavalla. Olen luonteeltaan positiivinen ihminen ja elämän kokemukset ovat osoittaneet, että asiat menevät kuitenkin oikeaan suuntaan, joskus mutkien kautta. Nyt kun soitan äidille, puhumme ihan toista kieltä ja mikä onni on ilmoittaa hänelle, että hänen opeistaan on tyttärellä paljon hyötyä omassa blogimaailmassa.
Suvussamme on neljäs ruuanlaittaja kasvamassa. Tyttäreni, 5 v, laittoi minun Äitienpäivän aamulla olohuoneen sohvalle istumaan ja valmisti minulle keittiössä mansikkaleivän. Se oli aivan mainio yllätys!
Tämän vuoden aikana on lisääntynyt blogiin ripaus lifestyliä, mikä lisää omaa arvoa blogiin ja antaa henkisiä lepotaukoja ruokareseptien välissä.
Kun tiistai-iltana kävelin Keskuspuistossa katsoen auringonlaskua, mikä oli niin kaunis ja oranssi kuin maalaiskanamunan keltuainen, tunsin, miten minulla on levollinen ja eheytynyt olo. En tiedä, mihin se polku johtaa, koska blogielämä riippuu aika pitkälle tarjonnasta, mitä blogiin tulee ja omista mieltymyksistään, mutta mennään nyt levollisin mielin sitä polkua pitkin ja katsotaan, mitä Luoja suo. Ja sitä kaikkea jaan myös jatkossa blogin lukijoiden kanssa.
Olen kiitollinen kaikesta hyvästä monelle ihmiselle!
Kaunista toukokuuta!
(Kuvat kotipihalta, koska tietenkin ei ollut minulla iltalenkillä kameraa mukana).
***
Käisin teisipäeva hilisôhtul Espoo Keskpargis kôndimas. Oli väga ilus ja soe maikuu ôhtu ja nägin ilusa päikseloojangu Keskpargi puulatvade kohal. Mäletan väga hästi, kuidas ma aasta tagasi kôndisin Keskpargis ja môtlesin, kuhu suunda minu toidublogi areneb.
Kuigi alles juuni alguses saab minu blogi nelja-aastaseks, on mul just praegu tahtmine teha kokkuvôte blogi neljandast aastast.
Blogi pidamise tempo harrastusena on olnud üsna kôva ja olen tähele pannud, kuidas mitmed minu blogituttavad on aeglustanud tempot ja nende postitusi tuleb harvemini vôi nad peavad pausi. Saan väga hästi nendest arus, sest toidublogi pidamine on kôva töö. Ka mina teen praegusel ajal vähem postitusi ja üks pôhjus on see, et blogi kulsside taga on elu muutunud aktiivsemaks, sest minu blogisse tuleb palju kutseid ja viimase aasta jooksul olengi mitmest ettevôtmisest kinni haaranud. Tunnen, et olen nende kaudu palju arenenud ja selle kaudu muuttunud. Endalegi märkamatult olen ahminud endasse kôiksugu infot toidutegemisest ja veidi selle kôrvalt, mida olen arvanud, et vajan toidutegemisele lisaks. Nendest osalemistest olen saanud enda oskustele kindlusetunnet juurde.
Kuna minule saadetakse vahetevahel toodenäidiseid, siis otsustasin oma moodi teha retseptide arendamistööd ja praegu on minu koduköök omamoodi laboratoorium. Seda peab tooma paremini esile ja sellepärast olen alustanud nende retseptide väljapanemisega oma blogi kôrvalpalki, et lugejad saaksid paremini aru, mida siin blogis ôieti tehakse.
Nelja aasta jooksul olen môelnud mitmesuguseid asju. Muidugi on blogi pidamine selge majanduslik tegevus (vôi kodumajanduslik) ja resursside suunamine, kuigi raha selle eest ma ei saa. See on praktiline harrastus, sest lôpptulemuse vôib ära süüa. Nii ongi minul sügavkülmutus täis ja sageli vôtan oma tehtud toite töö juurde kaasa. Olen olnud mitmeid aastaid veidi kibestunud, et minul jäid nooruses Tartu Ülikoolis kunstiajaloo ôpingud pooleli, sest oleksin tahtnud elada kauni kunsti keskel. Nüüd olen alateadlikult vôi teadlikult jôudnud olukorda, kus vôin harrastada kultuuri teistmoodi ja seekord toidukultuuri. Kui see on nüüd nii läinud, siis tasub seda teha teadlikult ja planeeritult. Täiskasvanuna tajun paremini, et minule ei oleks piisanud olemisest kusagil Tartu akadeemilistes ja bomeemilistes piirkondades nautides punast veini ja juustu ning teha kultuurireise Pariisi. Môistlikum, praktilisem ja turvalisem ning sama moodi loov tegevus on pidada oma toidublogi ja kasvôi jälgida maailma toiduportaale.
Olen kirjutanud siin blogis varem, kuidas ma olen toidutegemise kaudu jôudnud tagasi oma juurte juurde ja selle aasta kevadel tajusin, et olen tôesti nii sügaval oma juurtel kui olla saab ja vôib ja see on minu loomulik olemise viis. Minu vanaema oli küla pidude korraldaja ja kokk. Minu ema on ôppinud kokk ja korraldanud pidusid. See köögi tegevus on minule nii tuttav juba lapsepôlvest alates, sest oi-oi kui palju me oma ôega oleme olnud ema köögis tema jooksutüdrukuteks. Ema on olnud osav protsessijuht ja majandusinimene, sellepärast on minul palju ilusaid mälestusi lapsepôlvest, hôrgutavaid maitse-elamusi koduköögist, sest ema maitsemaailm ja toidutegemise oskused olid paigas. Blogi alguse aastatel olen ainult meenutanud neid aegu ja valmistanud ema toite, aga viimase blogiaasta jooksul olen veel rohkem aru saanud, kui palju minus on oma ema ja meie suguvôsa naisi. Kindlasti minu hell ja ilus vanaema naeratab praegu taevast minule ja üks tema retsept on ka siin blogis. Olen viimasel ajal palju môtisklenud, miks minust ei ole tulnud professionaalset toiduasjatundjat, kuigi ema oleks seda soovinud ja minul oleks olnud tugev kodune seljatagune selle jaoks olemas. Alati ei tea pôhjusi, miks asjad lähevad teistmoodi. Olen oma iseloomu poolest positiivne inimene ja elu kogemused näitavad, et asjad lähevad siiski oma ôigesse suunda, kuigi vahest käänakute kaudu. Nüüd kui helistan emale, räägime hoopis teist keelt kui varem ja milline ônn on temale teatada, et tema ôpetustest on tütre blogipidamises olnud palju kasu.
Meie suguvôsas on neljas toiduvalmistaja pôlvkond kasvamas. Emadepäeva hommikul pani minu tütar, 5 a., minu elutoa diivanile istuma ja valmistas minule suure maasikaleiva. See oli küll suurepärane üllatus!
Selle aasta jooksul on lisandunud blogisse ka veidi elustiili, mis lisab oma väärtust blogile ja annab vaimset puhkust toiduretseptide vahel.
Kui teisipäeva hilisôhtul kôndisin Keskpargis vaadates päikseloojangut, mis oli oranz kui maal kasvanud kana munakollane, tundsin rahulikku ja terviklikku tunnet. Ei tea, kuhu see teekond viib, sest blogielu sôltub nii palju pakkumistest ja oma maitsemaailmast, aga läheme siis piki seda teed ja vaatame, mis Looja meile annab. Ja seda kôike jagan ka tulevikus oma blogi lugejatega.
Minu tänud kôige selle eest kuuluvad paljudele inimestele!
Ilusat maikuud!
(Pildid on koduôuelt, sest muidu ei olnud minul fotoaparaati jalutuskäigul kaasas).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti