”Pala sydämestä” lautasella – ”Tükk südamest” taldrikul

Vähän aikaa sitten tv:n aamu-uutisista kuulin, miten someen (sosiaaliseen mediaan) menevät ihmiset, joilla on jonkunlaisia narsistisia piirteitä. Siellä tuodaan esille omia parhaita puolia ja mainostetaan sitä kautta omaa persoonaa. Kukaan ei esittele omia virheitä ja huonoja puolia.

On ollut syytä ajatella asiaa. Sitä ennen kaikkea oman blogin kannalta. Nykyaikana on ”narsismi” muotisana, kaikki oman persoonan esillepano on narsistista ja minulla herää kysymyksiä, miten paljon ne väittäjät ovat tehneet itselle selväksi sen luonnehäiriön sisällön tai miten paljon on omakohtaista kokemusta asiasta?! Olen viime aikoina muistellut omaa nuoruuttaan kun harrastin ahkerasti urheilua ja kilpailin hyvin paljon. Sekin oli esillä olemista eikä ikinä ajatellut sitä, että se voisi olla sairasta. Siinä oltiin ihmisten edessä omien onnistumisten ja epäonnistumisten kanssa kantamassa vastuuta ja tekemässä parhaita suorituksia. Periaatteessa sama toistuu blogissa, toki en laita blogiin omia ruokafloppeja, koska siinä ei ole mitään järkeä. Se pikkuinen ero siinä on.

Minulle tulevat somesta mieleen sanat ”ulospäinsuuntautunut”, ”sosiaalinen”, ”kommunikaatio”, ”jakaminen”. Haluan kehua nyt ruokabloggareita, koska mielestäni se on ihmisryhmä, joka haluaa jakaa omia ruokatietoja ja sitä kautta kommunikoida ihmisten kanssa. Tapaamisilla, mihin ruokabloggareita kutsutaan, on minulle selväksi tullut, miten laaja tietotausta niillä ihmisillä on. Se on ihmisryhmä joka rakastaa ruokaa ja sen kuulee ja näkee heistä. Suomessa järjestetään hyvin paljon kiinnostavia tapahtumia ja minunkin blogin sp-laatikko on kutsuja täynnä. Kiitos niistä! Yritän osallistua niissä omien mahdollisuuksien mukaan. Kiitos minun ihanalle turvaverkostolle, ihmisille, joiden ansiosta voin käydä erilaisissa tilaisuuksissa. Sitä kautta saan blogin lukijoiden kanssa jakaa sitä tietoa, mitä olen itse saanut. Blogin tilastoista näen, miten lukijoita blogissa löytyy. Vaikka teen nyt puolet vähemmän postauksia kuin viime vuonna, on silti täällä runsas joukko ihmisiä seuraamassa blogia. Esimerkiksi viimeisillä kuukausilla on ollut yksitäisiä lukijoita noin 3800 ja sivukatseluita noin 14 000. Eli se tarkoittaa sitä, että lukijat viihtyvät täällä. Ruokablogit ovat esteettistä viihdettä. Yksi tuttuni on blogini säännöllinen lukija. Hän sanoi, että on jäänyt siihen koukkuun! Kysyin häneltä, mikä se on, miksi hän lukee minun blogia säännöllisesti?! "Se on tavallinen, siihen vaan jää koukkuun," tuli vastaus. Seepas hyvä, olenkin halunut hoitaa blogini tavallisena, normaalina, mikä kuvaa minun keittiöelämää. Kiva kun toisetkin aikuiset ihmiset samastuvat siihen. Keittiö on kodin sydän. Ei mitään feikkiä. Toinen tuttuni antoi minulle vähän samanlaisen palautteen. Täällää tuntee olevansa kotona, niin miten kotona voivat asiat olla. Ei ole prinsessaelämää. Kommenttien vähäisyys johtuu minusta, että olen puolen vuoden sisällä itse ollut voimaton kirjoittamaan toisille kommentteja. Se on sitä vastapalvelua. Lukuisia palautteita olen saanut tutuiltani, jostain syystä he haluavat antaa palautteen minulle silmästä silmään.

Olen tämän vuoden aikana paljon lukenut ja pohtinut ihmissuhde-asioita. Siitä on jäänyt mieleen niinkin tärkeät ajatukset kuten ”vaan yksin saa olla yhdessä” ja ”kuka olen ja mitä haluan”, ”elämä omilla tai muiden ehdoilla”, ”olla sinut itsensä kanssa ja hyväksyä omat puutteet ja vahvuudet.” Varmasti se miettiminen jatkuu, koska kohta alkaa adventtiaika, hiljentyminen ja valkean joulun odotus. Blogissa on ”jaa” linkki. Blogi on jakamista monikertaisesti. Istuin kerran syyskuussa yksin oman keittiöpöydän ääressä vastaleivottu pulla edessäni. Tämä vuosi on osoittanut minulle monella tavalla, miten yksin ei ole hyvä olla, elämä on jakamista varten, koska sitä haluaa jakaa. Miten paljon antaa itsestään ja mitä itse saa on monenlaisten asioiden summa. Onko se elämän syvin tarkoitus, en tiedä, mutta somessa oleminen mielestäni aina ei ole narsismia, ruokablogin pitäminen on usein rakkautta.

MasterChef Austaralian ohjelmasta viimeksi kuulin, miten yksi tuomariston jäsen sanoi, että odottaa kilpailijoilta intohimoista ruoanlaittoa, hän haluaa nähdä ”palan kilpailijan sydämestä” lautasella. Ruokahaluni palamisen jälkeen laitan minä taas ”palan omasta sydämestä” lautaselle.

***

Kuulsin veidi aega tagasi hommiku tv-uudistest, kuidas somesse (sotsiaalsesse meediasse) lähevad inimesed, kellel on mingisuguseid nartsisti piirjooni. Somes tuuakse esile oma paremaid pooli ja reklaamitakse selle kaudu oma isikut. Keegi ei esitle oma vigu ja halbasid omadusi.

On olnud pôhjust môelda asja. Seda enne kôike oma blogi seisukohalt. Kaasajal on ”nartsism” moesôna, kôik oma isiku esilepanemine on nartsistlik ja minul on üles kerkinud küsimusi, kui palju need väitjad on teinud endale selgeks selle isiksusehäire sisu ja kui palju on sellest oma kogemust?! Olen viimasel ajal meenutanud oma noorust kui tegelesin aktiivselt spordiga ja vôistlesin palju. Ka see oli esil olemist ja kunagi ei môlenud seda, et see on midagi haiget vôi ebanormaalset. Seal vôistlustel siis oldi oma ônnestumiste ja ebaônnestumistega teiste ees, kandmas vastutust ja tegemas oma parimat sooritust. Pôhimôtteliselt siin blogis sama liin jätkub, kuigi jah, ega ma oma toidutegemise ebaônnestumisi ei pane blogisse, sest sellel ei ole môtet. See väike erinevus siin on.

Minule tulevad somest meelde omadussônad ”välja poole suunatud”, ”sotsiaalne”, ”kommunikatsioon”, ”jagamine”. Tahan siinkohal esile tôsta toidublogijaid, sest minu arust on see inimeste rühm, kes tahab jagada oma toidualast infot ja selle kaudu kommunikeeruda inimestega. Kohtumistel, kus on olnud toidublogijaid, on tulnud minule selgeks, kui laialdane andmebaas neil oma alast on. See on inimeste rühm, kes armastab toitu ja selle kuuleb ja näeb neist. Soomes korraldatakse palju erinevaid esitlusi ja sündmusi ja minugi mailikast on kutseid täis. Suur tänu nende eest! Osalen nendes vôimaluste piires. Suur tänu toredatele inimestele, minu turvavôrgustikule, tänu kellele vôin nendel üritustel osaleda. Nii olen saanud seda infot, mida üritustel esitletakse jagada ka oma lugejatega. Blogi statistikast näen, kuidas lugejaid blogis leidub. Kuigi teen nüüd pooled vähem postitusi kui eelmisel aastal, on siiski siin suur hulk inimesi blogi jälgimas. Näiteks viimastel kuudel oli üksikuid lugejaid umbes 3800 ja lehekülje vaatamisi umbes 14 000. Ehk teisiti öldes, lugejad tunnevad ennast hästi siin blogis. Toidublogid on esteetiline meelelahutus. Üks minu tuttav, kes loeb minu blogi pidevalt, ütles mulle, et ta on jäänud sôltuvaks minu blogist. Küsisin temalt, millest see tuleb? "See on nii tavaline, sellest lihtsalt jääb sôltuvaks," tuli vastus. Seda on hea kuulda, sest olegi tahtnud hoida oma blogi tavalisena ja normaalsena, mis annab edasi minu köögielu. Tore kui teised täiskasvanud inimesed samastuvad sellega. Köök on kodu süda. Teine minu tuttav andis mulle tagasisideme ja ütles, et see on nii kodune ja ehtne, ei ole printsessielu. Ma ei ole tahtnud kunagi näidata oma kööki ebaehtsana. Kommentaaride vähesus sôltub minust, sest poole aasta jooksul mul endal ei ole olnud jôudu kirjutada teistele kommentaare. See on selline vastateenus. Mitmeid tagasisidemeid olen saanud oma tuttavatelt, sest mingil pôhjusel nemad tahavad kommentaari edasi anda silmast silma nähes.

Olen selle aasta jooksul palju lugenud ja môtisklenud inimestevahelisi suhteid. Sellest on jäänud meelde niigi pôhjapanevaid môtteid nagu ”ainult üksi saab olla ühes” ja ”kes olen ja mida tahan”, ”elu oma vôi teiste tingimustel”, ”olla ”sina ise” oma endaga ja leppida oma tugevate ja nôrkade külgedega”. Kindlasti see môtisklemine jätkub, sest varsti algab advendiaeg, hiljenemine ja valge jôulu ootus. Blogis on ”jaga” link. Blogi on jagamist mitmekordelt. Kord septembris istusin üksi oma köögilaua ääres just ahjust vôetud saia laual vaadates. See aasta on osutanud minule mitmel viisil, kuidas üksi ei ole hea olla ja kuidas elu on jagamise jaoks môledud, sest inimene soovib seda jagada. Kui palju ta endast annab, palju saab tagasi, on mitmete asjade summa. Kas see on elu sügavam tähendus, ei tea, aga somes olemine minu arust alati ei ole nartsism, toidublogi pidamine on sageli armastus.

MasterChef Australia saatest viimaks kuulsin, kuidas üks zürii liige ootas vôistlejatelt kirglikku toidutegemist, ta tahtis näha ”tükki vôistleja südamest” taldrikul. Toiduisu tagasitulemise järgi panen ka mina jälle ”tüki oma südamest” taldrikule.