perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tuhkapintaisen vuohenjuuston ja rucolan salaatti – Tuhapinnaga kitsejuustu ja rukola salat


Nyt on lupa nauttia mansikoista ja kirsikoista! Ne houkuttelevat kesätoreilla eikä niistä voi kävellä ohi. Kesähelteellä maistuu kevyt salaatti ja suunnittelin rucola-mansikka-kirsikkasalaatin valmistamista. Marketissa juustohyllyssä huomasin mielenkiintoisen tuhkapintaisen vuohenjuuston ja pakko oli sitä kokeilla. Kotona saman tien valmistin salaatin, helteen ansioista vuohenjuusto mureni käsiin, mutta ei se haitannut mitään. Juuri juuston tuhkapinta antoi salaatille uutta makua. Ranskalaisen täysjyväpatongin kanssa oli se aivan upeaa ja kevyttä kesäruokaa. Suosittelen!

Sillä juhlavalla salaatilla toivon teille hyvää kesää! Minulla alkaa kesäloma, haluan lepää, rentoutua ja pitää myös pientä taukoa blogista. Saattaa olla, että joitakin kausiluonteisia postauksia teen, että heinäkuusta ei tulisi ihan nolla-kuukautta, mutta muuten otan rennosti. Käyn myös sähköpostia lukemassa, uusia mainoksia ja uutisia laittamassa blogiin. ”Loma” on aika lyhyt, koska heinäkuun toisella puolella jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, mitä kovasti toivon, minua odottaa mielenkiintoinen ja jännittävää ravintolakierros Tallinnassa. Tulen tekemään siitä postauksia, niin että jatkossa on hyvää tiedossa. Siihen asti, kaikkea hyvää teille ja olkaa kiltisti!

4 annosta
Valmistus 20 minuuttia

125 g tuhkapintaista vuohenjuustoa tai tavallista vuohenjuustoa
70 g rucolaa
250 g mansikoita
100-150 g makeita kirsikoita
noin 1 dl cashewpähkinöitä
tummaa balsamikastiketta
ruokosokerisiirappia

Huuhtele rucola ja kuivaa se salaattilingolla. Aseta rucola tarjoilualustalle. Huuhtele mansikat ja kirsikat, ravistele niistä ylimääräinen vesi pois. Leikkaa mansikoiden kannat pois ja leikkaa ne kahteen tai neljään osaan. Leikkaa myös kirsikat halki ja poista kivet. Aseta mansikat, kirsikat ja pähkinät tarjoilualustalle rucolan päälle. Leikkaa vuohenjuustosta viipaleet ja aseta myös ne salaatin päälle. Valuta pullosta tummaa balsamikastiketta ja ruokosokerisiirappia salaatin pinnalle. Tarjoile heti patongin kera.

***


Nüüd on luba nautida maasikaid ja kirsse! Need meelitavad suveturul enda poole ega neist vôi kôndida mööda. Suvekuumusega maitseb kerge salat ja nii planeerisin valmistada rukola-maasika-kirsisalatit. Marketis juusturiiulil aga märkasin huvitavat tuhapinnaga kitsejuustu ja pidin seda proovima. Kodus valmistasin kohe salatit, suvekuumuse pärast juust murenes seda lôigates, aga sellest ei olnud midagi häda. Panin kôik juustutükid ilusti salati peale. Just tuhapind andis salatile uue maitse. Prantsuse täisterabaguette’ga oli see meeldiv ja kerge suvesöök. Soovitan!

Selle piduliku salatiga soovin teile ilusat suve! Minul algab suvepuhkus, tahan puhata, lôôgastuda ja pidada väikse pausi ka blogist. Vôib olla, et môningatest hooajateemalistest retseptidest teen postitusi, et juulikuust ei tuleks täitsa null-kuud, aga muidu vôtan muretult. ”Puhkus” tuleb luhike, sest juba juuli teisel poolel kui kôik läheb ootuspäraselt, mida suuresti soovin, ootab mind huvitav ja pônev restoraniturnee Tallinnas. Teen sellest postitusi, nii et head on ees ootamas. Selle ajani, kôike head teile ja olge korralikud!

4 portsjonit
Valmistus 20 minutit

125 g tuhapinnaga kitsejuustu vôi tavalist kitsejuustu
70 g rukolat
250 g maasikaid
100-150 g magusaid kirsse
umbes 1 dl indiapähkleid
tumedat balsamikastet
roosuhkrusiirupit

Loputa rukola vee all ja kuivata see salatitsentrifuugis. Pane rukola serveerimisalusele. Loputa maasikad ja kirsid, raputa neist üleliigne vesi ära. Löika maasikatelt kannad ära ja lôika need kaheks vôi neljaks osaks. Lôika ka kirsid pooleks ja eemalda kivid. Aseta maasiakad, kirsid ja pähklid serveerimisalusele salati peale. Lôika kitsejuustust lôigud ja aseta ka need salati peale. Nöruta pudelitest tumedat balsamikastet ja roosuhkrusiirupit salati peale. Serveeri kohe värske baguettega.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset salaatti vinkistä.
    Maistuvaista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kokeilemisen arvoinen salaatti! Sinulle kaunista kesää!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...