keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

On ollut asiaa Helsingin keskustaan – On olnud asja Helsingi keskusesse

FIN Mainospostus. Postaus sisältää blogin yhteistyökuvioita. P.S. Kaikki postauksen kuvat eivät ole mainosta.

EST Mainospostaus. Postitus sisaldab blogi koostöösuhteid. P.S. Kôik postituse pildid ei ole reklaami.


FIN Minä lopetan tässä blogini rästihommia sekä siivoan työpöytää tyhjäksi, koska heinäkuun alussa alkaa minulla kesäloma. Silloin kun tekee rästejä pois, tahattomasti miettii kautta taaksepäin (kevät/kesä 2013 - kevät/kesä 2014). Silloin kun tekee rutiininomaisesti joka päivä töitä, tuntuu se niin tavalliselle puurtamiselle. Mutta silloin kun on pysähtymisen hetki, näkee sitä palapelistä koottua kokonaisuutta ja yllättyy itsekin, mitä kaikkea olen ehtinyt tehdä. Enemmistö blogini tiimoilta tulevat käynnit vievät minua Helsingin keskustaan ja mietin tässä, kuinka monta kerta olen viime kauden aikana käynyt siellä? Enää en muista montako kerta olen kävellyt Esplanadin puiston läpi? Aamulla, keskipäivällä, iltapäivällä, iltaisin, iltahämärässä, auringossa, pakkasessa, lempeässä säässä, vesisateessa… On ollut lehdistötilaisuuksia, reseptikilpailujen tiimoilta iltoja ja tapaamisia, ravintoloiden testi-iltoja, workshoppeja, asioimista viestintätoimistossa…

EST Mina lôpetasin siin tegemata blogitöid, sest juuli alguses jään suvepuhkusele. Siis kui lôpetan töid, vaatan tagasi ja môtlen eelmist hooaega (kevad/suvi 2013 – kevad/suvi 2014). Siis kui teen rutiinselt iga päev tööd, tundub see nii tavalisena. Aga siis kui tuleb peatumise hetk, näen seda tervikpilti ja üllatun isegi, mida kôike olen jôudnud korda saata. Enamik blogi kaudu tulevad käigud viivad mind Helsingi keskusesse ja ma môtlen siin, kui mitu korda ma olen sellepärast seal käinud? Ma enam ei mäleta, mitu korda olen kôndinud läbi Esplanadi pargi? Hommikuti, keskpäeval, pärastlôunal, ôhtuti, ôhtuhämaras, päiksepaistega, pakasega, sooja ilmaga, vihmaga… On olnud pressikonverentse, retseptivôistluste pärast kohtumisi ja ôhtuveetmisi, restoranide testimise-ôhtuid, workshoppe, asja-ajamist suhtekorraldusfirmades…

FIN Yhteistyössä Deski, Philadelphia ja Helsinki Food Company.

EST Koostöös Deski, Philadelphia ja Helsinki Food Company.


FIN Näin myös 12. kesäkuuta, kun kiirehdin läpi alkukesän vesisateisen illan Helsinki Food Companyn päin Helsingin Rikhardinkadulle, missä vietettiin puutarhajuhlaa ja julkaistiin Philadelphia-kilpailun voittajat. Sateisen päivän vuoksi olimme Helsingin Food Companyn sisätiloissa ja meidän iltaa emännöi Teresa Välimäki, joka yhdessä Philadelphian väen kanssa valitsi kilpailun voittajat. Kuvassa Teresa Johanna Lindholm HFC´sta kattamassa meille pöytää.

EST Nii ka 12. juunil, kui ma kiirustasin läbi suvealguse vihmase ôhtu Helsinki Food Company poole Rikhardinkadulle, kus peeti aiapidu ja kuulutati välja Philadelphia-vôistluse vôitjad. Vihmase päeva tôttu olime HFC saalis ja meie ôhtu perenaine oli Teresa Välimäki, kes üheskoos Philadelphia inimestega valisid välja vôistluse vôitjad. Pildil Johanna Lindholm HFC´st katmas meile lauda.



FIN Tä on juuri tätä! Ruokabloggaajat kuvaavat aina ruokaa.

EST See on just seda! Toidublogijad pildistavad alati toitu.


FIN Teresa oli hyvin perehtynyt kilpailuresepteihin, koska oli meitä varten ne Johannan kanssa valmistanut sekä osasi analysoida joka ikistä viittä parasta finaalireseptiä.

EST Teresa oli väga hästi tutvunud vôistluse retseptidega, sest oli meie jaoks need Johannaga valmistanud ning oskas analüüsida igat finaali pääsenud retsepti.



FIN Olkoon sanottua, että olen blogini kanssa ollut monessa mukana, erilaisissa kilpailuissa ja kampanjoissa, missä on ollut myös keulakuvia vauhdittamassa asiaa. Minun blogin historiassa oli ensimmäinen kerta kun keulakuva eli Teresa kommentoi blogissani minun postausta. Se oli verraton tunne ja olin tosi yllättynyt kommentista. Annoin Deskille ja Teresalle siitä palautteen.

Kuulin myöhemmin pikkulinnuilta, että Teresa on koko kilpailun prosessin aikana ollut ihan oikeasti kiinnostunut meidän resepteistämme. Joku muukin minun lisäksi on kokenut hänen aidon läsnäolonsa ja rakkautensa ruokaan.

EST Olgu öeldud, et olen oma blogiga osalenud nii paljudes ettevôtmistes ja erinevatel vôistlustel ja kampaaniatel, kus on olnud eestvedaja hoogustamas ettevôtmist. Minu blogi ajaloos oli esimene kord kui eestvedaja ja hindaja Teresa kommenteeris minu tööd. See oli vôrratu tunne ja olin tôeliselt üllatunud kommendi üle. Andsin Deskile ja Teresale sellest tagasisideme.

Kuulsin hiljem väiksetelt lindudelt, et Teresa on kogu vôistluse ajal olnud ôigesti huvitatud meie retseptidest. On teisigi inimesi minu lisaks märganud seda tôelist töösse suhtumist ja armastust toidu vastu.


FIN Ja Philadelphia-kisan voittajiksi valittiin Taivaallinen tuulihattukakku Terhin keittiöstä

EST Ja Philadelphia vôistluse vôitjateks valiti Taevalik tuuletaskute kook Terhin keittiöst


FIN sekä Täyteläiset lohitartaletit tuorejuustovaahdolla blogista Tiskivuoren emäntä.

EST ning Lôhetartletid toorjuustuvahuga blogist Tiskivuoren emäntä.


FIN Tunnelmakuvia.

EST Meeleolupilte.





FIN Sinä iltana kun kävelin Esplanadin puiston läpi oli Pohjoisesplanadi suljettu Helsinki-päivä 2014 tapahtumaa varten.

EST Sellel ôhtul kui kôndisin läbi Esplanadi pargi oli Pohjoisesplanadi suletud Helsingi-Päev 2014 sündmuse jaoks.


***

FIN Yhteistyössä Food Lab.

FIN Olen ollut mukana kauden sisällä neljän Food Labin konseptin kehitystyössä. Keväällä avattiin kolmas Salaattibaari-konsepti, mihin tavanomaisesti päivä ennen avajaisia oli pyydetty ruokabloggaajat tutustumaan konseptiin. Olin viime syksyllä 2013 workshopissa asiakasprofiilin kautta kehittämässä Salaattibaarin konseptia. Jäin hiljaiseksi Salaattibaarissa, koska halusin tuntea ja tunnustella Salaattibaarin ilmapiiriä. Food Labin työryhmä oli hyvin osannut tulkita ja toteuttaa Vip-kehittäjien ideoita. Kaiken kaikkea, viihdyin Salaattibaarissa.

EST Koostöös Food Lab.

EST Olen olnud hooaja jooksul arendamas nelja Food Labi restoranikonsepti. Kevadel avati kolmas Salatibaari-konsept, kuhu traditsiooniliselt üks päev enne avamist oli kohale kutsutud ka toidublogijad tutvuma konseptiga. Olin sügisel 2013 workshopis kliendiprofiili kaudu arendamas seda konsepti välja. Jäin vaikseks Salatibaaris, sest tahtsin tunda ja tunnetada Salatibaari ôhkkonda. Food Labi töörühm oli väga hästi oskanud tôlgitseda ja teostada Vip-arendajate ideesid. Tundsin ennast Salatibaaris hästi.




FIN Wellness-päivän jälkeen menin Salaattibaariin City-käytävälle, koska halusin vielä kerran ihan omassa rauhassa istua siellä ja hengittää sisään sitä ilmapiiriä. Taas pikkulinnut lauloivat minulle ja tällä kerta sitä, miten Salaattibaari on hyvin suosittu ja siellä on ollut täyttä.

EST Wellness-päeva järgi läksin Salatibaari City-käytäväle, sest tahtsin veel korra täiesti oma rahus istuda seal ja hingata sisse seda ôhustikku. Jälle väiksed linnud olid minule laulnud ja seekord seda, et Salatibaar on kohe muutunud populaarseks ja seal kliente jätkub.



FIN Menin baariin lounaan jälkeen, oli ollut paljon asiakaita syömässä lounassalaattia ja myyjät pahoittelivat kovasti, että hyllyt ovat tyhjät. He pyysivät minua, etten ottaisi kuvia tyhjistä hyllyistä. Tein näin. Hyllyt täytettiin uusilla salaattiannoksilla nopeasti

EST Läksin baari lôuna järgi, oli olnud palju kliente söömas salatilôunast ja müüjad vabandasid, et nende riiulid on tühjad. Nad palusid mind, et vôtaksin pilte selle järgi, kui riiulid on uusi salateid täis pandud. Nii tegin. Riiulid täideti uute salatiportsudega kiiresti.


FIN ja otin sen jälkeen kuvia.

EST ja vôtsin selle järgi pilte.


FIN Salaattibaarissa on puutarhan ja maaseudun tunnelmaa ja siksi on siellä kiva suoraan kaupungin keskustassa kokea se oma landehetki tuhdin salaattiannoksen parissa.

EST Salatibaaris on aia ja pôllumaa meeleolu ja sellepärast on seal tore otse linna keskuses tunda see oma landehetk mônusa salatiportsu ääres.



***

FIN Yhteistyössä Marsaana Communications.

FIN Kävin viime viikolla toisenkin kerran keskustassa. Minulla piti käydä Marsaanassa ja taas kerran läpi vesisateisen iltapäivän kävelin Esplanadin puiston läpi Marsaanan toimistolle Korkeavuorenkadulle. Ihan kuin taikavoimalla on minulla kehittynyt miellyttävä yhteistyö Marsaanan kanssa ja kiva on saada sähköpostia Marsaanan suloisilta tytöiltä. Heidän kautta on tullut blogiin piristävä ripaus elämäntyyliä. Olin ottanut käyntiä varten kameran mukaan, koska halusin tehdä itsestäni kuvia heidän terassillaan. Aina kuvaan toisia ja aina unohdan pyytää, että joku ottaisi minustakin kuvia. Kuvat eivät onnistuneet, koska muistutin kuvassa märkää vesisateessa kastunut koiraa ja siksi taas kerran en voi julkaista kuvia itsestäni blogissa. Nautin Marsaanan Showroomissa oman Peronin (K-18) ja ajattelin blogikautta taaksepäin. Monta asiaa on siinä ajassa tapahtunut. Alle vuodessa on yrityksien someen suunattu mainosraha tavoittanut myös minun pienen blogini ja se on tullut itsellekin yllätyksenä. Sen vuoksi on minunkin blogille blogikauden sisällä kehittynyt täysin uusi toimintapohja, vaikka harrastuksena sitä toimintaa jatkan ja siitä on tullut ja todennäköisesti tulevaisuudessakin tulee minulle pienimuotoista veronalaista lisäansiotuloa.

P.S. Peroni Nastro Azzurro on hyvä seurusteluolut. Se on mieto (4,6 % alc), se sisältää sopivasti hiilihappoa ja sen pullon koko (33 cl) on just sopiva yhtä nautiskelukertaa varten. Minä tykkäsin siitä.

EST Koostöös Marsaana Communications.

EST Käisin eelmisel nädalal teisegi korra keskuses. Pidi minna Marsaanasse ja jälle sadas vihma kui kôndisin pärastlôunal läbi Esplanadi pargi Marsaana büroosse Korkeavuorenkadule. Nagu imekombel on minul kujunenud hea koostöö Marsaanaga ja alati on tore saada maile nende armsatelt tüdruktelt. Nende kaudu on minu blogisse tulnud veidi elustiili. Vôtsin oma kaamera kaasa, et lasta endast teha pilte nende büroo terassil. Alati ma teen teistest pilte ja alati unustan paluda, et ka minust tehakse pilte. Pildid ei ônnestunud, sest ma nägin välja nagu vihmas vettinud koer ja sellepärast jäävad ka seekord minust pildid avaldamata. Nauttisin Marsaana Showroomis oma Peroni (K-18) ja môtisklesin oma blogihooaja üle. Palju on selle sees juhtunud. Vähem kui aastaga on ürituste somesse suunatud reklaamraha leidnud ka minu väikse blogi. See on tulnud ka minule üllatusena ja nüüd on minugi blogi hooaja sees arenenud täiesti uuele tegevuse pôhjale, kuigi harrastusena seda jätkan ja sellest on tulnud ja tôenäliselt tulevikusgi tuleb minule väikest Soome tulumaksualast kôrvalsissetulekut.

P.S. Peroni Nastro Azzurro on hea seltskonnaôlu. See on mahe (4,6 % alc), see sisaldab sobivalt süsihappegaasi ja selle pudeli maht (33 cl) on just sobiv ühe nautimise korra jaoks. Minule meeldis.


FIN Pilvinen taivas Helsingin kattojen yllä.

EST Pilvine taevas Helsingi katuste kohal.


FIN Showroomissa oli esillepano Wetterhoff – Hämeen ammattikorkeakoulun 3. vuosikurssin opiskelijoiden suunniteluista kengistä. Kengät olivat niin makeita, että Marsaanan luvalla otin niistä kuvia.

EST Showroomis oli väljapanek Wetterhoff – Häme kolledzi 3. ôppeaasta tudengite poolt loodud kingadest. Kingad olid nii magedad, et Marsaana loal vôtsin neist pilte.



FIN Eleganttia ja romanttista kävelyä,

EST Elegantset ja romantilist kôndimist,


FIN fiiniä kävelyä

EST stiilset kôndimist


FIN ja aggressiivista menoa

EST ja agressiivset minekut


FIN tulevaisuuden Esplanadilla?!

EST tuleviku Esplanadil?!


FIN Kun kävelin Esplanadin puiston läpi, pysähdyin katsomaan Svenska Teaternin ulkoterassilta ilmaan lentäviä saippuakuplia.

EST Kui tulin Espalnadi parki, jäin seisma ja vaatama Svenska Teaterni välisterassilt ôhku lendavaid seebimulle.


FIN Sanomattakin selvä, että Helsingin keskustasta ja Esplanadista on tullut minulle rakas paikka. Joka kerta kun vaan ehdin, käyn Stockmannin ruokaosaston kautta ja ostan itselleni jotain namia. Hyvää Juhannusta!

EST Ütlematagi selge, et Helsingi keskusest ja Esplanadist on tulnud minule armas koht. Iga kord kui käin seal lähen ka Stockmanni toiduosakonda ja ostan endale midagi head. Head Jaanipäeva!

Tuotelahjat bloggarille - Kingitustooted blogijale: Mondelez ja Servaali (K-18), Food Lab.

6 kommenttia:

  1. Oli miellyttävä tutustua! Ensi kertaan siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna! Samoin. Oli kompakti ilta ja monet ruokablogaajat tulivat hienosti tutuksi. Hyvää Juhannusta!

      Poista
  2. Vauhtisi aivan hengästyttää minua. Onnittelen blogisi saamasta huomiosta. Upea blogi sinulla onkin.
    Nyt juhannuksen viettoon, siis hyvää ja maukasta juhannusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aimarii! On ollutkin kova vauhti päällä, ehkä joskus liiankin kova. Aistit ovat ollet kovilla. Halusin kuitenkin tehdä ne rästihommat kilttina tyttönä pois, mutta mietin tässä, miten tulevaisuudessa järjestän omia tekemisiä. Se on sellaista, ihan kuin joku tulva vei minut mukaan ja minä paljain käsin yritin toimia valtavassa aallossa. Eli se tarkoita sitä, että kaikenlaisia kutsuja ja tarjouksia yhtäkkiä alkoi tulla niin paljon, en tiedä mistä, jostain tyhjästä, mihin en osannut varautua ja kaikkien tiimoilta oli jatkoja ja viestinnän ylläpitoa. Olen viime kauden aikana melkein joka ikinen viikonloppu tehnyt blogin takia jotain, reseptejä, postauksia ja joka ikinen päivä aamulla tai illalla hoitanut viestintää. Philadelphian illassa keskustelin toisten bloggaajien kanssa ja heilläkin viikonloput kuluvat blogin parissa. Kaikki se on hyvin antoisa, kehittää aivan valtavasti ja vie mukaan. Nyt on miettimisen paikka, mihin se kaikki johtaa ja mihin sen itse johdan. En osa enää antaa nimitystä, mikä se on? Kuitenkin, kaiken eniten rakastan valmistaa ruokaa ja vasta viime aikoina löytänyt sen oman vapauden ja käsialan. Kaipaan myös blogiystäviä ja on morkkis olo kun kaikkien niiden käymisten vuoksi en pysty blogiystävien kanssa kommunikoimaan riittävästi. Vuorokaudessa on kuitenkin vaan 24 h.

      Ok, kaunista Juhannuspäivää!

      Poista
    2. Toki taot, kun rauta on kuumaa. Blogiin ehtii kyllä. Morkkista ei ole tarvis tuntea.
      Tuo kaikki, mistä kerroit tuntuu niin uskomattomalta. Hyvä blogi saa aikaan ihmeitä.
      Toivottavasti sinulla on kaunis juhannuspäivä. Minä kuuntelen sadetta.

      Poista
    3. Kiitos! Minulla on aivan tavallinen juhannus tai peräti surkea juhannus, koska löhöilen kotona. Takki on tyhjänä ja kerään voimia, että silloin kun pitää taas takoa rautaa, on voimia sitä varten. Meillä Espoossa tuli kyllä aurinko ulos, vaikka on aika viileä, lämpömittari näyttyy vaan +13,8.

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...