sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Herkkusilli ja graavilohi punajuurisalaatin kera – Delikatessheeringas ja ôrnsoola lôhe punapeedisalatiga


Resepti Herkkusilli ja graavilohi punajuurisalaatin kera on minun tämän vuoden joulupöydältäni. Halusin punajuuriruokaa joulupöydälleni, mutta en halunnut perinteistä rosollia ja etikkapunajuuria. Halusin jotain raikkaampaa ja maukkaampaa ja kävelykierroksella lähikaupan hyllyjen välissä keksin tämän ohjeen. Herkkusilli ja graavilohi punajuurisalaatin kera on todella herkullinen ja raikas ruoka maustekylläisellä joulupöydällä. Minulle kävi vielä hyvä tuuri ja sain kaupasta makeita kotimaisia punajuuria. Siitä tuli punajuurisalaatille hyvä maku. Silloin kun punajuuret eivät ole makeita, kannattaa punajuurisalaatin joukkoon sekoittaa ripaus sokeria. Ei muuta lisättävää kuin että suosittelen!

1 keskikokoinen tarjoiluvati / noin 4-6 annosta
Valmistus 30 minuuttia + 1 tunti punajuurien keittämistä + jäähtymisen aika

500 g pieniä punajuuria
5 cocktailkurkkua
1 pieni sipuli
2 rkl majoneesia
100 g kermaviiliä
ripaus jauhettua mustapippuria
pieni ripaus suolaa
hieman kuivattua timjamia
1 keitetty kananmuna
150 g Pirkka herkkusilliä
150 – 200 g graavilohta
lehtipersiljan lehtiä
puolukoita
jauhettua mustapippuria

Keitä aaton aattona punajuuret. Pese huolella punajuuret ja laita kattilaan. Kaada kattilaan kylmää vettä niin paljon, että punajuuret ovat veden peitossa. Nosta kattila kuumalle hellan levylle ja keitä punajuuria 1 tunti sopivalla keskilämmöllä (minulla olivat pienikokoiset punajuuret) tai näin kauan kunnes veitsi menee läpi punajuurien. Kaada kuuma vesi kattilasta pois ja kaada kattilaan kylmää vettä sekä anna punajuurien jäähtyä. Nosta punajuuret vedestä ja poista sormilla hyvin irtoava kuori. Leikkaa kannat pois. Laita punajuuret kannelliseen kulhoon ja laita ne vuorokaudeksi jääkaappiin.

Valmista aattoiltana punajuurisalaatti. Ensiksi raasta keitetyt punajuuret (karkea raaste on sopiva). Laita punajuuriraaste kulhoon. Paloittele cocktailkurkut ja laita kulhoon. Kuori ja hienonna sipuli sekä laita kulhoon. Lisää kermaviili, majoneesi ja mausteet sekä yhdistä kaikki aineet kulhossa. Laita punajuurisalaatti jääkaappiin maustumaan.

Vähän aikaa ennen ruokapöytään istumista kasaa tarjoiluvati. Aseta tasainen kerros punajuurisalaattia vadille.

Nosta herkkusillin palat mausteliemestä talouspaperin arkille, mihin imeytyy ylimääräinen liemi.

Tee lohiviipaleista ruusunkuviolliset rullat ja aseta lohirullat punajuurisalaatin päälle keskiviivalle. Aseta lohirullien kahdelle puolelle silliviipaleita. Hienonna haarukalla lautasella keitetty kananmuna ja lusikoi se vadille kahdelle puolelle lohta. Jauhaa kananmuna pinnalle hieman mustapippuria. Aseta jokaisen lohirullan sisään yksi puolukka ja aseta salaatin pinnalle vielä koristeeksi lehtipersiljan lehtiä.

Tarjoile.

***


Retsept Delikatessheeringas ja ôrnsoola lôhe punapeedisalatiga on minu tänavuselt jôululaualt. Tahtsin punapeeditoitu jôululauale, aga ei soovinud sinna traditsioonilist rosoljet ja äädikapunapeete. Tahtsin midagi värskemat ja maitsvamat ja nii ma nuputasin välja lähipoe riiulite vahel kôndides selle retsepti. Delikatessheeringas ja ôrnsoola lôhe punapeedisalatiga on tôeliselt maitsev ja värskemaitseline toit muidu nii maitseküllasel jôululaual. Mul oli veel punapeetidega ônne ja sain head magusad punapeedid. Sellest tuli punapeedisalatile hea maitse. Siis kui punapeedid ei ole magusad, vôib salatile lisada veidi suhkrut. Mul ei ole midagi muud lisada kui et soovitan valmistada seda toitu!

1 keskmise suurusega serveerimisvaagen / umbes 4-6 portsjonit
Valmistus 30 minutit + 1 tund punapeetide keetmist + nende jahtumise aeg

500 g väikseid punapeete
5 kokteilkurki
1 väike sibul
2 sl majoneesi
100 g hapukoort
veidi jahvatatud musta pipart
veidi soola
veidi kuivatatud tüümiani
1 keedetud kanamuna
150 g Pirkka delikatessheeringat
150 – 200 g ôrnsoola lôhet
lehtpeterselli lehti
pohle
jahvatatud musta pipart

Päev enne jôululaupäeva keeda punapeedid. Pese peedid hoolikalt vee all ja pane potti. Kalla potti külma vett nii palju, et punapeedid on vee all. Tôsta pott kuumale pliidile ja keeda punapeete sobival keskmisel temperatuuril kuni punapeedid on küpsed. Siis on need küpsed kui noa tera läbib peedid. Minu väiksed punapeedid valmisid 1 tunnis. Kalla kuum vesi potis punapeetide pealt ära ja kalla külma vett potti peetide peale. Anna peetidel jahtuda. Tôsta punapeedid veest välja ja eemalda sôrmede vahel lahtine koor. Lôika punapeetide kannad ära ja pane punapeedid kaanega kaussi ja tôsta need ööpäevaks külmkappi.

Jôululaupäeval valmista punajuuresalat. Riivi keedetud punapeedid (jäme riiv on sobiv). Pane riivitud punapeedid kaussi. Tükelda kokteilkurgid ja pane kaussi. Koori ja haki sibul ja pane kaussi. Lisa hapukoor, majonees ja maitseained ning ühenda kôik ained kausis. Tôsta kauss punapeedisalatiga külmkappi maitsestuma.

Veidi enne jôululauda istumist, valmista vaagen salatiga. Aseta ühtlane kiht punapeedisalatit vaagnale.

Tôsta delikatessheeringa tükid majapidamispaperi tükile, kuhu üleliigne maitseleem imbub. Viiluta heelingatükid.

Tee lôheviiludest roosikujulised rullid ja aseta lôherullid punapeedisalati peale selle keskjoonele. Aseta lôherullide kahele poolele heeringaviilud. Haki taldrikul kahvliga keedetud kanamuna ja tôsta hakitud kanamuna lusikaga vaagnale salati peale. Jahvata veidi musta pipart muna peale. Aseta iga lôherulli keskele üks pohl ja kaunista salat peterselli lehtega.

Serveeri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...