lauantai 30. elokuuta 2014

Lammas-kaalikeitto yrttisen crème fraîchen kera – Värskekapsasupp lambalihaga ja ürdise crème fraîchega

Meidän lähikaupassa oli lihatiskillä myynnissä hyvännäköistä pakastettuja karitsan keitto- ja patalihakuutioita. Tietenkin Uus-Seelannista, mutta ei se mitään, olivat tosi hyviä. Ostin niitä, koska myynnissä oli vielä edullista kotimaista kesäkaalia ja päätin valmistaa lammas-kaalikeittoa. Sellainen liha-vihanneskeitto tekee vatsalle hyvää. Tykkään sellaisesta maukkaasta ja terveellisestä järkiruuasta. Kaupassa ei ollut lammasfondia ja siksi päätin lisätä keittoon 1 paketin kasvisfondia vahvistamaan keiton makua. Tietenkin sulatin lihaa jääkaapissa vuorokauden ennen valmistamista. Valmistin vielä yrttisen crème fraîchen, mikä kruunasi keiton. Suosittelen! Lämmintä, ruokaisaa ja maukasta syyskeittoa.


5 l
Valmistus noin 2 tuntia

iso nokare voita
700 g karitsan keitto-patalihaa kuutioina
2 l vettä
4 isoa porkkanaa
5 isoa yleisperunaa
700 g kesäkaalia
1 sipuli
suolaa
3 laakerinlehteä
noin 10 kokonaista mustapippuria
1 pkt / 28 g kasvisfondia
nippu timjamia ja/tai rosmariinia hienonnettuna

150 g crème fraîche’a
iso nippu timjamin ja / tai rosmariinia lehtiä hienonnettuna
iso nippu ruohosipulia hienonnettuna
ripaus suolaa

Ruskista kuumalla pannulla voissa liha sekä laita ne isoon kattilaan kuumaan veden (vettä 2 l). Huuhtele pannu vedellä ja kaada sekin kattilaan. Lisää hieman suolaa ja pippurit. Keitä lihaa hellalla keskilämmöllä kunnes liha on pehmeä (minä keitin 1 tunti). Lisää tarvittaessa vettä. Kuori tarvittaessa vaahto pinnalta.

Kuori porkkanat, perunat ja sipuli. Leikkaa porkkanat ja perunat viipaleiksi sekä suikaloi sipuli. Poista kaalin päällimmäiset rumat lehdet. Leikkaa kaali neljäksi isoksi lohkoksi sekä suikaloi kaali.

Sen jälkeen kun liha on pehmeä, lisää porkkana ja sipuli sekä anna kypsyä muutaman minuutin. Sen jälkeen lisää peruna ja kaali. Lisää kasvisfondi ja laakerinlehdet sekä anna keitolla kypsyä keskilämmöllä kunnes vihannekset ovat pehmeitä. Kypsymisen aikana sekoita keiton aineksia, lisää tarvittaessa vettä, tarkista makua ja lisää mausteita. Lopuksi lisää timjamia.

Laita crème fraîche pieneen kulhoon, lisää yrtit ja suola. Sekoita aineet keskenään.

Tarjoile keittoa yrttisen crème fraîchen kera.

***

Meie lähipoe lihaletis oli müügil hea väljanägemisega sügavkülmutatud talle supi- ja padalihakuubikuid. Need olid muidugi Uus-Meremaalt toodud, sest kodumaist talleliha on harva müügil. Ostsin neid, sest müügil oli ka odavat kodumaa kapsast ja otsustasin valmistada värskekapsasuppi lambalihaga. Selline liha-köögiviljasupp on kôhule nii hea. Mulle meeldib selline maitsev môistlik ja tervislik toit. Poes ei olnud lambalihafondi ja sellepärast otsustasin supi sisse panna 1 pakendi köögiviljafondi supi maitse tugevdamiseks. Muidugi sulatasin liha ööpäeva külmkapis enne valmistamist. Valmistasin veel ürdise crème fraîche’i, mis kroonis supi. Soovitan! Soe, toitev ja maitsev sügise toit.

5 l
Valmistus umbes 2 tundi

suur tükk vôid
700 g talle supi-padaliha kuubikutena
2 l vett
4 suurt porgandit
5 suurt kartulit
700 g kapsast
1 sibul
soola
3 loorberilehte
umbes 10 tera musta pipart
1 pkt / 28 g köögiviljafondi
kimp tüümiani ja/vôi rosmariini hakituna

150 g crème fraîche’t
suur kimp tüümiani ja / vôi rosmariini lehti hakituna
suur kimp murulauku hakituna
veidi soola

Pruunista kuumal pannil vôi sees liha ja kalla need suurde potti kuuma vee sisse (vett 2 l). Loputa pann veega ja kalla seegi vesi potti. Lisa veidi soola ja pipar. Anna keeda pliidi peal keskmisel temperatuuril kuni liha on pehme (mina keetsin 1 tund). Lisa vajaduse korral vett. Koori vaht pinnalt.

Koori porgandid, kartulid ja sibul. Lôika porgandid, kartulid ja sibul viiludeks. Kui kapsapea pinnal on koledaid lehti, siis eemalda need, lôika kapsas neljaks suureks sektoriks ning lôika kapsas ôhukesteks viiludeks.

Selle järgi kui liha on pehme, lisa porgand ja sibul ning anna küpseda môned minutid. Selle järgi lisa kartul ja kapsas. Lisa köögiviljafond ja loorberilehed ning anna supil keeda keskmisel temperatuuril kuni köögiviljad on pehmed. Keemise ajal sega supi aineid omavahel, lisa vajaduse korral vett, kontrolli maitset ja lisa maitseaineid. Lôpuks lisa hakitud tüümiani.

Pane crème fraîche väiksesse kaussi, lisa ürdid ja sool. Sega ained omavahel läbi.

Serveeri suppi ürdise crème fraîche’ga.

2 kommenttia:

  1. Lammaskaali on herkullista.
    Suloista sunnuntaita ja antoisaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarina! Kyllä on, niin yksinkertainen, mutta niin ihana. Sinullekin kaunista alkavaa viikkoa!

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...