tiistai 8. huhtikuuta 2014

Yrttiset kananpojan koipireidet, Suomen paras kotiruoka-kilpailu – Ürdised kanakoivad, Soome parim kodune toit vôistlus


Tämä on sponsoroitu postaus ja resepti osallistuu Hyvää Suomesta: Suomen paras kotiruoka- kilpailuun. Kilpailun järjestää Ruoka.fi ja Ruokatieto Yhdistys ry. Mukana on Hyvää Suomesta merkkisarja. Kilpailussa pitää käyttää vähintään kolme Hyvää Suomesta merkittyä tuotetta. Kilpailussa osallistunut ruokabloggaaja sai 10 euron lahjakortin S-ryhmän markettiin.

Huikeat 42 ruokabloggaajaa tarttui haasteeseen. Kaikki kilpailuun osallistuvat reseptit ovat tästä päivästä alkaen Ruoka.fi sivustolla esillä. Käy äänestä omaa suosikkiasi Suomen parhaaksi kotiruoaksi 24.4.2014 mennessä ja voit voittaa ravintolalahjakortin. Äänestysaikaa on kaiken kaikkiaan reilut kaksi viikkoa ja voittaja-annoksen ja neljä eniten ääniä saanutta julkaistaan 5.5.2014.


Minä valmistin viikonlopun kotiruoan, missä maistuvat yrttiset ihanat kananpojan koipireidet ja paahdetut uunijuurekset. Ruuan kruunaa paksu sinihomejuustokastike. Käytin ruuan valmistamisella minulle niin tuttuja raaka-aineita. Kananpojan koipireidet ovat Kariniemeltä ja yrtit Järvikylältä. Sinihomejuustokastikkeessa käytin yhtä oma lempijuustoa Valion Auran sinihomejuustoa ja tällä kertaa murennettuna. Kastikkeessa käytin vielä Arla Ingmanin ykkösmaitoa ja Järvikylän yrttejä. Kokonaisuus on täyttävää, muttei rasvaista kotiruokaa. Mielestäni viikonlopun kotiruoka pitää olla juuri sellainen.

3 annosta
Valmistus 1 tunti ja 30 minuuttia

Yrttiset koipireidet:
3 kpl Kariniemen kananpojan koipireittä / noin 870 g
oliiviöljyä
iso nippu tuoretta Järvikylän timjamia
iso nippu tuoretta Järvikylän ruohosipulia
iso nippu tuoretta Järvikylän persiljaa
1 iso kokonainen valkosipuli
pippuriseosta
sitruunamehua
merisuolaa

Paahdetut juurekset:
3 pientä keltasipulia
3 isompaa porkkanaa
3 palsternakkaa
6 keskikokoista yleisperunaa
suolaa
jauhettua mustapippuria
loraus oliiviöljyä

Sinihomejuustokastike:
1 iso rkl voita
1 iso rkl vehnäjauhoa
4 dl Arla Ingmanin 1%:stä maitoa
100 g Valion Aura murennettua sinihomejuustoa
mausteista kanalientä koipireisien paistamisen vuosta
sitruunamehua
jauhettua mustapippuria
tuoretta Järvikylän ruohosipulia
tuoretta Järvikylän persiljaa
tuoretta Järvikylän timjamia

Valmista koipireisien yrttinen sekoitus. Leikkaa sekoituksen yrtit paloiksi ja laita mortteliin. Kuori valkosipuli ja hienonna se. Lisää suola, pippuriseos, sitruunamehu ja murskattu valkosipuli sekä valmista morttelissa kaikesta tasainen yrttinen sekoitus. Näin yrttien ja valkosipulin maut ja aromit irtoavat paremmin. Lopuksi lisää loraus oliiviöljyä. Sekoita yrttiseos tasaiseksi. Levitä yrttiseos kauttaaltaan koipireisille ja aseta koipireidet isoon uunivuokaan leivinpaperin päälle. Anna maustua kunnes uuni lämpenee 200 asteeseen. Paista koipireisiä uunin keskitasolla noin 1 tunti tai kunnes liha on pehmeä ja kypsä. Käännä koipireisiä paistamisen puolessa välissä.

Silloin kun koipireidet ovat uunissa, kuori sipulit, perunat, palsternakat ja porkkanat. Huuhtele ne vedessä ja leikkaa niistä samankokoiset isommat palat. Leikkaa sipulit isoiksi lohkoiksi. Aseta juurekset isolle uunipellille leivinpaperin päälle, mausta suolalla ja pippurilla sekä valuta pinnalle oliiviöljyä. Paista uunissa ylätasolla 200 asteessa noin 40 minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä. (Vuoan kanapojan koipireisien kanssa voit nostaa uunin alimmaiselle tasolle).

Sen jälkeen kun koipireidet ja uunijuurekset ovat kypsiä sekä ovat vähän jäähtymässä keittiön tasolla, valmista sinihomejuustokastike. Sulata hellan levyllä keskilämmöllä pienen paksupohjaisen kasarin pohjassa voi. Lisää jauhot sekä sekoita voin joukkoon. Lisää maito jatkuvasti vispilällä sekoittaen kunnes kastikepohja paksuuntuu. Lisää sinihomejuusto, sekoita joukkoon ja anna sen sulata kastikkeeseen kastiketta jatkuvasti vispilällä sekoittaen. Lopuksi lisää pippuri, sitruunamehu, koipireisien vuoan pohjalla oleva mausteinen liemi (maun mukaan, huomioi liemen ja sinihomejuuston suola, älä lisää rasvaa) ja hienonnetut yrtit sekä sekoita kastikkeeseen.

Tarjoile koipireisiä uunijuureksien ja sinihomejuustokastikkeen kera. Koristele annos timjamin oksilla.

***

See on sponsoreeritud postitus ja resept osaleb Hyvää Suomesta (Head Soomest): Soome parim kodune toit vôistluses. Vôistlust korraldavad Ruoka.fi ja Ruokatieto Yhdistys ry. Kaasa lööb ka Hyvää Suomesta märgitud toodetesari. Vôistluses peab kasutama vähemalt kolme Hyvää Suomesta märgitud toodet. Vôistluses osalenud toidublogija sai 10 euro kinkekaardi S-rühma marketisse.


Koguni 42 toidublogi vôttis vastu üleskutse ja osaleb vôistlusel. Kôikide vôistlejate osalevad retseptid on tänasest alates Ruoka.fi kodulehel väljas. Käi hääletamas oma lemmikut Soome paremaks koduseks toiduks ja vôid vôita kinkekaardi restorani. Hääletada saab 24.aprillini 2014 ja kinkekaardi saab Soomes asuv isik. Hääletusaega on kaks nädalat ja vôitja-portsjon ja neli kôige rohkem saanud häält avaldatakse 5.5.2014.

Mina valmistasin nädalavahetuse koduse toidu, kus maitsevad ürdised mônusad kanapoja koivad ja röstitud ahjujuurviljad. Toidu kroonib paks sinihallitusjuustukaste. Kasutasin toidu valmistamisel minule nii tuttavaid tooraineid. Kanapoja reied on Kariniemen ja ürdid Järvikylält. Sinihallitusjuustukastmes kasutasin oma ühte lemmikjuustu Valio Aura sinihallitusjuustu ja seekord murendatuna. Kastmes kasutasin veel Arla Ingmani 1%:st piima ja Järvikylä ürte. Tervik on kôhtu täitev, aga mitte rasvane kodune toit. Minu arust nädalavahetuse kodutoit peab olema just selline.

3 portsjonit
Valmistus 1 tund ja 30 minutit

Ürdised kanakoivad:
3 kpl Kariniemen kanakoibi / umbes 870 g
oliiviôli
suur kimp värsket Järvikylä tüümiani
suur kimp värsket Järvikylä murulauku
suur kimp värsket Järvikylä peterselli
1 suur ümar küüslaugu küüs
piprasegu
sidrunimahla
meresoola

Röstitud juurviljad:
3 väikest mugulsibulat
3 väiksemat porgandit
3 pastinaaki
6 keskmise suurusega kartulit
soola
jauhvatatud musta pipart
lonks oliiviôli

Sinihallitusjuustukaste:
1 sl vôid
1 suur sl nisujahu
4 dl Arla Ingmani 1%:st piima
100 g Valio Aura murendatud sinihallitusjuustu
hästi maitsestatud kanakoibade leent ahjuvormist
sidrunimahla
jahvatatud musta pipart
värsket ja hakitud Järvikylä murulauku
värsket ja hakitud Järvikylä peterselli
värsket ja hakitud Järvikylä tüümiani

Valmista kanakoibade ürdisegu. Lôika segu ürdid ja pane uhmrisse. Koori küüslauk ja haki see ära. Lisa sool, piprasegu, sidrunimahl ja purustatud küüslauk ning valmista uhmris kôigest ühtlane segu. Nii ürtide ja küüslaugu maitsed tulevad paremini välja. Lôpuks lisa lonks oliiviôli. Sega ürdisegu ühtlaseks. Määri ürdisegu kanakoibadele ja pane need suurde ahjuvormi küpsetuspaberi peale. Anna maitsestuda nii kaua kuni ahi kuumeneb 200 kraadini. Kûpseta kanakoibi ahju keskmisel kôrgusel umbes 1 tund vôi nii kaua kuni liha on küps. Pööra kanakoibadele teine pool küpsetamise poole peal.

Koori sibulad, pastinaagid ja porgandid. Pese need vee all ja lôika need samasuurusteks tükkideks. Lôika sibulad suurteks sektoriteks. Pane juurviljad suurele ahjuplaadile küpsetuspaberi peale, maitsesta soola ja pipraga ning nôruta pinnale oliiviôli. Rösti ahju ülemisel kôrgusel 200 kraadis umbes 40 minutit vôi nii kaua kuni juurviljad on küpsed. (Ahjuvormi kanakoibadega vôib tôsta ahju alumisele tasandile).

Selle järgi kui kanakoivad ja ahjujuurviljad on küpsed ja pehmed ning veidi jahtumas kuumaaluste peal, valmista sinihallitusjuustukaste. Sulata pliidil paksu väikse kastruli pôhjas vôi. Lisa jahu ja sega vôiga. Lisa piim pidevalt vispliga segades kuni kastmepôhi muutub paksuks. Lisa sinihallitusjuust ja anna sellel sulada kastmesse. Sega kastet. Lôpuks lisa pipar, sidrunimahl, kanakoibade ahjuvormi pôhjast leent (ei rasva) ja hakitud ürdid ning sega kastme sisse.

Serveeri kanakoivad ahjujuurviljade ja sinihallitusjuustukastmega. Kaunista tüümiani okstega.

4 kommenttia:

  1. Onnea kisaan!
    Tuolla reseptillä tulee herkullista.
    Kauniita kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarina! Kisat ovat aina sellaisia, ettei oikein voi tiedä, miten niissä käy. Ihmisillä on niin erilaisia makuja. Menin kisaan mukaan ennen kaikkea siksi, että tukea suomalaista työtä ja nostaa omalla tavalla suomalaisen ruuan rimaa korkeammalle, koska mielestäni se ansaitsee sen.

      Kaunista kevättä sinullekin!

      Poista
  2. Mokkapalat on todellakin yks parhaista leivonnaisista! :)

    Oi takuulla ihan superhyvää kanaruokaa tämä! Täytyykin kokeilla, uusia kanareseptejä on aina kiva kokeilla :)

    Oli muuten todella hyvä tuo kirjoituksesi suomalaisesta ruoasta :) Paljon onnea kilpailuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintsu! Itsekin tykkään siitä kanaruuasta. Silloin kun koipireidet olivat jäähtyneet, tuli se hyvä vahva yrttinen maku vielä paremmin esille. Yhden koipireiden söin kylmänä. Myös sinihomejuustokastike tuli hyvä, siinä puhuvat tietenkin Valion Auran sinihomejuusto ja toisen vahvan sävyn antaa voimakas kanaliemi.

      Kiva kun tykkäsit minun kirjoituksesta! Hyvä kuulla.

      Poista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...