perjantai 18. kesäkuuta 2010

Yrttimarinoidut miniluumutomaatit (vege)





250 g / 0,5 l purkki
Valmistusaika 20 minuuttia

1 rasia / 250 g miniluumutomaatteja
2 oksaa tuoretta rosmariinia
2 rkl oliiviöljyä
2 tl kuivattua oreganoa tai hienonnettua tuoretta oreganoa
2 tl kuivattua basilikaa tai hienonnettua tuoretta basilikaa
1 tl kuivattua chiliä
1 tl kokonaisia mustapippureita
1 rkl valkoista balsamietikkaa
2 laakerinlehteä
1 kokonainen iso kynsi valkosipulia
1 rkl sokeria
1 tl merisuolaa

Huuhtele rosmariinin oksat kuuman veden alla, näin öljyt irtoavat oksista paremmin.

Huuhtele tomaatit ja pistä niihin pienellä haarukalla reikiä.

Kuori valkosipuli, leikkaa se 4 palaksi, murskaa ne veitsen leveän pinnan alla ja pane valkosipuli sekä rosmariinioksa purkin pohjalle. Pane puolet tomaateista purkkiin ja aseta reunapuolelle purkkiin laakerinlehdet ja rosmariinioksa. Pane purkkiin loput tomaateista. Laita toinen rosmariinioksa päälle.

Murskaa chilin paloja ja kokonaisia mustapippureita mortelissa.

Kaada pieneen kulhoon öljyä ja lisää kaikki marinadin mausteet. Sekoita ne keskenään. Kaada sekoitus purkkiin tomaattien päälle ja lisää purkkiin kädenlämpöistä vettä sen verran, että tomaatit ovat veden peitossa. Sulje purkki kannella ja pyörittele purkkia kädessä sen verran, että mausteet, öljy ja vesi sekoittuvat keskenään hyvin. Nosta purkki jääkaappiin.

Tomaatit ovat parhaimmillaan 3.-5. päivällä. Säilyvät suljetussa purkissa jääkaapissa viikon verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...