tiistai 14. kesäkuuta 2011

Muhkeat päärynäletut

5 lettua

Valmistusaika n. 1 h 30 min.






Taikina:
3 dl maitoa
2 ½ dl vehnäjauhoja
20 g tuorehiivaa
1 muna
2 luomupäärynää
sokeria
suolaa
kardemummaa

voita ja öljyä paistamiseen

päälle kermavaahtoa vaniljan kanssa, kermavaahtovalmistetta tai vaniljajäätelöä
juoksevaa hunajaa

Kaada kulhoon huoneen tai kädenlämpöistä maitoa ja murenna tuorehiiva sen joukkoon, sekoita kädellä maitoa kunnes hiiva liukenee maitoon. Sekoita maitoon 1 ½ dl jauhoja ja suolaa sekä anna juuren keittiön lämmössä turvota puhtaan keittiöpyyhkeen alle peitettynä n. 1 h tai sitten näin kauan kunnes siitä nousee pieniä kuplia.

Leikkaa päärynöistä samankokoiset palat. (Minulla oli luomupäärynöitä ja siksi jätin niille kuoren, poistin siemenosan).

Sekoita juureen 1 kananmuna, kardemumma (maun mukaan), sokeri ja loput jauhot. Kääntele taikinaa huolellisesti niin, että siitä tulee kuohkea paksu taikina. Lopuksi lisää päärynän palat ja kääntele ne taikinaan.

Paista päärynälettuja sopivalla miedommalla lämmöllä voi-öljypannulla kullanruskeaksi molemmin puolin. (Minulla on blinejä ja niitä muhkeita lettuja varten pieni vanhanaikainen valurautapannu).

Tarjoile kermavaahdon, kermavaahtovalmisteen tai vaniljajäätelön kanssa. Voit lisätä vielä juoksevaa hunajaa.

Huom! Makeat letut, mutta kevyen kalakeiton tai kanaruoan jälkeen sopiva täyttävä jälkiruoka.

Tarjoiluehdotus: Jälkiruoka.

5 kommenttia:

  1. Tämä resepti samoin kuin nuo omppulettujen resepti pitää panna korvantaakse Juhannusta varten.
    Molemmista letuista tuli mielikuva Jussinpöydän antimista ;o).
    Kivaa keskiviikkoa ja sadepäivän iloja!

    VastaaPoista
  2. Hei Tarina! Mielestäni nämä letut sopivat kesään, nämä ohjeet ovat yhdet lettujen valmistamisen vaihtoehdot. Nykyaikana on päärynöitä ja omenia ympäri vuoden kaupoissa saatavilla, aika helppoa, makeaa ja edullista jälkiruokaa. Hyvää sadepäivää!

    VastaaPoista
  3. Hei Voisula! Yritin kääntää tuon mainitsemasi Kihiline tort mustade ploomidega- ohjeen, osasta saan selvää mutten kaikesta. Voitko auttaa kääntämään pulmalliset kohdat?

    Kerrostettu Cake luumuja

    pohja:
    130 g voita
    230g Vaaleaa muscovaadot
    3 munaa
    100 g vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta

    Kate:
    400g luumuja
    100 g pähkinöitä kreikka
    2 rkl ruokosokeria

    voide:
    200 g kondentspiima
    400 g luontaista merevaiku
    100g Vaaleaa sokerisiirapin

    Hiero munat musscovadoga auki, liite tai, vahusta.Sega jauhot ja leivinjauhe. Paista lahtikäivas tordivormis 180 * c: ssa noin 25 minuuttia.
    Jäähdytä ja leikkaa neljäksi pyöränä. (minä leikkasin vain puoleksi, koska minulla ei noussut hyvin ja käytin hieman enemmän tordivormi.)
    Vaahdota maitotiiviste sokerisiirappikeitosta ja Amber. Voitele Torttupohjat voiteella, ripottele väliin silputtu luumuja, (minä käytin kuivattuja luumuja ja niitä menee puolet vähemmän) Kreikka pähkinöitä ja Ruokokidesokeria (Demerara sokerin voi jättää pois, mitään erityistä makua se ei anna) samalla kata myös ohut kerros.
    Anna Siesta seuraavaan päivään.

    Tätä voidetta on minun mielestäni liikaa. Ensimmäisellä kerralla tein tavallisia muffineid ja käytin sitä voidetta muffinit kattamiseksi ja oli myös erittäin nämma.

    VastaaPoista
  4. Hei Luumukka! Teen käänöksen viikonlopun aikana tai lähiaikoina.

    VastaaPoista
  5. Kihiline tort mustade ploomidega
    Kerroskakku kuivatetuilla luumuilla

    Pohja:
    130 g voita
    230g vaalea muscovado’a
    3 munaa
    100 g vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta

    Koristelu ja täyte (sitä laitettiin kakun pinnalle ja vielä jokaisen kakkukerroksen väliin):
    400g mustia luumuja eli kuivattuja luumuja
    100 g saksanpähkinöitä
    2 rkl Demerara sokeria

    Täyte:
    200 g kondenssimaitoa
    400 g maustamatonta Merevaiku’a (eli se on eestiläinen sulatejuusto, melkein sama kuin suomalainen Koskenlaskija)
    100g vaaleaa sokerinsiirappia

    Vaahdota munat musckovado-sokerin kanssa, lisää voi ja vaahdota. Sekoita vaahdon joukkoon jauhot ja leivinjauhe. Paista kakkuvuoassa millä on irtonainen reuna (eli sen voi irrottaa paistamisen jälkeen kakun ympäriltä) 180 asteessa noin 25 minuuttia.

    Jäähdytä pohja ja leikkaa se poikittain neljään osaan (eli tulee 4 ohutta pohjapalaa) (minä leikkasin vaan puoliksi, koska minulla ei noussut taikina kovin hyvin ja minulla oli iso kakkuvuoka).

    Vaahdota kondenssimaito sokerisiirapin ja sulatejuuston kanssa. Levitä se kreemi kakkupohjalle, laita päälle kuivattujen luumujen paloja, pähkinöitä ja Demerara-sokeria. Tee sillä tavalla kaikki täytteen kerrokset.

    Anna kakulla maustua yön yli.

    P.S. Blogissa ei ollut linkkiä alkuperäiseen ohjeeseen, valmistajan tekstissä oli omia muokkauksia ja ajatuksia kakun valmistamisesta, mutta mielestäni ne olivat omia hienosäätelyitä. Se on aika helppo ohje ja toivottavasti se on lähelle sitä, mitä haet.

    VastaaPoista

Sivut - Leheküljed

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...